Jumalan henki auttaa sinua
1 Rakkauden Jehovaan, hänen Poikaansa ja lähimmäisiimme pitäisi saada meidät osallistumaan säännöllisesti kenttäpalvelukseen. Jotkut veljet havaitsevat kuitenkin, ettei ole aina helppoa julistaa ”hyvää uutista”. He saattavat olla hermostuneita lähestyessään tuntemattomia ja huolestuneita siitä, etteivät osaa ilmaista ajatuksiaan yhtä hyvin kuin toiset. Toisinaan he saattavat tuntea masennusta. Oletko sinä tuntenut siten?
2 Tämä ei ole epätavallista. Pane merkille, mitä apostoli Paavali sanoi korinttolaisille: ”Minä tulin luoksenne heikkoudessa ja pelossa ja kovasti vavisten.” (1. Kor. 2:3) Minkä tähden? Apostoli oli huolissaan siitä, miten hän saattaisi tehdä totuutta tunnetuksi hyvin erilaisissa olosuhteissa verrattuna siihen, mihin hän oli tottunut oppineen fariseuksen, Gamalielin, opetusta saaneena juutalaisena. Mutta hän ei sallinut sen pidättää häntä julistamasta ”hyvää uutista”. Ja Paavali menestyi, mutta se ei johtunut hänen henkilökohtaisesta kyvystään saada ihmiset vakuuttuneiksi, vaan Jumalan hengen varaamasta erinomaisesta avusta. Me voimme myös Jumalan hengen avulla onnistua todistuksen antamisessa ja vilpitönsydämisten ihmisten auttamisessa tulemaan Jehova Jumalan ylistäjiksi.
3 Muista, että Korkein ei ole valinnut viisaita ja älykkäitä edustamaan häntä. Suurimmaksi osaksi nämä ovat olleet liian ylpeitä suhtautuakseen suotuisasti ”hyvään uutiseen”. Tilanne meidän päivinämme on yhä sellainen kuin kuvaillaan 1. Korinttolaiskirjeen 1:26, 27:ssä: ”Ei ole kutsuttu monta lihan mukaan viisasta, ei monta voimallista, ei monta jalosukuista, vaan Jumala valitsi sen, mikä maailmassa on tyhmää, saattaakseen viisaat häpeään.” Jehova Jumala panee sellaiset viisaat häpeämään käyttämällä ihmisiä, joita maailmallisesti viisaat ihmiset halveksivat typerinä. Hän tekee selväksi, että hän ei tarvitse heitä suorittamaan työtään. Eikö ole kannustavaa tietää, että siitä huolimatta, mitä rajoituksia meillä saattaa olla, Kaikkivaltias haluaa käyttää meitä ja auttaa meitä suorittamaan työtänsä?
4 Eikö meidän siksi pitäisikin haluta olla yhteistoiminnassa taivaallisen Isämme kanssa, niin että hän voi käyttää meitä niin suuressa määrin kuin on mahdollista? Varmasti! Mutta mitä me voimme tehdä? Meidän tarvitsee saattaa itsemme tilaan, joka mahdollistaa Jumalan hengen täysimittaisen toiminnan kohdallamme. Koska henki on pyhä, meidän tarvitsee säilyttää pyhä, puhdas ja tahraton asema taivaallisen Isämme edessä. Sitä paitsi Jumalan henki ei anna meille nykyään yliluonnollisia tietoja, vaan se toimii muistuttajana ja opettajana. (Joh. 14:26) Niinpä, jos täytämme mielemme Jumalan sanalla, hänen henkensä palauttaa mieleemme raamatunkohdat ja tekee meidät kykeneviksi soveltamaan niitä oikein. Kun siis keskustelemme totuudesta toisten kanssa, meidän ei tarvitse pelätä, että esitämme väärin ”hyvää uutista”. Niin kauan kuin teemme oman osamme ja etsimme Jehovaa avuksemme, hänen henkensä ei petä meitä. Vrt. Matt. 10:18–20.
5 Jumalan henki auttaa meitä myös, kun kohtaamme alueellamme epäsuotuisaa suhtautumista. Kun teemme työmme rukoilevassa mielentilassa, henki saattaa palauttaa mieleemme Raamatun ajatuksia siitä, mitä Jumalan palvelijat kokivat menneinä aikoina ja mikä vahvisti heitä jatkamaan. Kun havaitsemme, miten onnettomia välinpitämättömät ihmiset ovat, arvostamme vielä enemmän sitä, millainen siunaus totuus on. Jumalan henki tekee meille ilmeiseksi, kuinka suurenmoinen etu on olla Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi.
6 Niin, pyhän hengen avulla me voimme onnistua, jos emme anna minkään estää meitä tottelemasta Jeesuksen Kristuksen käskyä saarnata ja tehdä opetuslapsia. – Matt. 24:14; 28:19, 20.