Täysi päivä kenttäpalveluksessa
1 Kenttäpalvelukseen osallistuminen edellyttää ponnisteluja samoin kuin suunnitteluakin. Huomiota kaipaavat työaikataulut, sekä kotiin, perheeseen ja muuhun sellaiseen liittyvät elämän piirteet. Todistamisalueemme saattaa olla laaja ja meidän on ehkä käytettävä melkoisesti aikaa ja varoja matkustamiseen. Kaiken tähän liittyvän huomioon ottaen haluamme pitää mielessä Paavalin sanat: ”Siksi minä en juokse epävarmalla tavalla; en suuntaa iskujani sillä tavalla kuin hosuisin ilmaa.” (1. Kor. 9:26) Niinpä kun kerran lähdemme kentälle, miksi emme viipyisi saman tien pitempään?
2 Jotta ponnisteluista olisi eniten hyötyä, voidaan tehdä paljonkin. Esimerkiksi kenttäpalveluskokoukset voidaan pitää lyhyinä ja ajallaan. Vaikka jotkut eivät ehkä olisi saapuneetkaan, johdon ottava voi aloittaa asioiden käsittelyn niiden kanssa, jotka ovat saapuvilla määräaikana, ja käyttää yleensä enintään 10–15 minuuttia. Heti rukouksen jälkeen voidaan lähteä palvelukseen. Joillakuilla on tapana jättää viesti, jossa ilmoitetaan myöhästyneille, mistä he voivat löytää alueella työskentelevän ryhmän. Jos kenttäpalveluskokoukset pidetään valtakunnansalissa pidetyn kokouksen jälkeen, ne voivat olla erityisen lyhyitä.
3 Kun ryhdytte erikoisponnisteluihin mennäksenne alueenne kaukaisimpiin osiin, harkitkaa nimenomaan sitä, miten voitte käyttää ajan parhaiten. Yrittäkää järjestää ryhmät sellaisiksi, että kun päästään alueelle, kaikki voivat viipyä siellä suunnilleen yhtä pitkän ajan, sen sijaan että koko ryhmän pitäisi palata, koska yhden on tultava kotiin aikaisin. Ne, joilla on vähemmän aikaa, voivat todistaa lähialueilla. Voi olla hyvä ottaa mukaan eväitä, niin että kaukaisella alueella voitaisiin viipyä mahdollisimman kauan.
4 Uusintakäyntien tekeminen vaatii myös huolellista suunnittelua. Ryhmät tulisi pitää niin pieninä kuin on käytännöllistä, ja ne, joilla on käyntejä samalla alueella, voisivat olla samassa autossa. Uusintakäyntien tekeminen meno- ja paluumatkalla säästää aikaa. Toinen keino ajan säästämiseksi on tehdä henkilökohtaiset kenttäpalvelusjärjestelyt samanlaisissa olosuhteissa olevien kanssa. Yksityiset järjestelyt ovat joustavia ja sopivat henkilökohtaiseen tilanteeseemme.
5 Koska julkiseen todistustyöhön valmistautuminen vaatii niin paljon suunnittelua ja ponnisteluja, miksi et viipyisi siinä niin kauan kuin mahdollista? Kun sää ja muut olosuhteet suosivat, niin käytä tilaisuutta hyväksesi tehdäksesi enemmän kuin tavallisesti. Mitä enemmän aikaa käytämme totuudesta muille puhumiseen, sitä suuremmat mahdollisuudet meillä on löytää rehellissydämisiä. Näin Jehovalle kohoaa enemmän ylistystä ja me koemme suurempaa iloa pyhästä palveluksestamme.