Leskien ja orpojen auttaminen
1 Yksi tosi palvonnan vaatimuksista on ”orvoista ja leskistä huolehtiminen heidän ahdistuksessaan”. (Jaak. 1:27) Monissa Jehovan kansan seurakunnissa on kirjaimellisia leskiä ja orpoja, jotka tarvitsevat sellaista rakkaudellista huomiota, johon opetuslapsi Jaakob kehotti. Mutta seurakunnissa on muitakin sellaisia, jotka tarvitsevat rakkaudellista huomaavaisuutta ja apua.
2 Näillä ihmisillä voi olla hyvin erilaisia ongelmia. Joidenkuiden leskeksi jääneiden sisarten on ehkä samanaikaisesti käytävä maallisessa työssä ja huolehdittava kodista ja varattava apua ja opastusta lapsilleen. Näiden sisarten aikataulu voi tämän vuoksi olla niin vaativa, että he ovat aivan näännyksissä illalla. Toiset lesket voivat olla iäkkäämpiä, ja heillä voi siksi olla suuria terveydellisiä ja taloudellisia ongelmia. Toiset taas voivat nauttia verrattain hyvästä terveydestä ja taloudellisesta turvallisuudesta, mutta tuntevat olevansa yksinäisiä ja masentuneita. Sisaret, joilla on epäuskoinen aviopuoliso, voivat kokea masennusta, koska heillä ei ole mahdollisuutta hengelliseen toveruuteen aviomiehensä kanssa. Siitä huolimatta heidän tulisi pyrkiä voittamaan aviomiehensä jumalisen käytöksen avulla. (1. Piet. 3:1, 2) Monet orvot lapset puolestaan tuntevat syvästi isän tai äidin puuttumisen. Varsinkin teini-ikäisten poikien voi olla vaikeaa keskustella henkilökohtaisista ongelmistaan äitinsä kanssa. Epäuskoisen isän lapset voivat saada epäraamatullisia neuvoja, pilkkaa ja ehkä jopa huonoa kohtelua, mutta heidän tulisi silti osoittaa asianmukaista tottelevaisuutta. – Ef. 6:1–3.
MITEN VOIMME AUTTAA HEITÄ
3 On selvää, että keskuudessamme muiden joukossa olevat orvot ja lesket tarvitsevat erityisesti rohkaisua ja rakennusta. Jotta kukaan meistä voisi rohkaista tai auttaa kaikkia näitä tarvitsevia, meidän on tiedettävä, millainen heidän tilanteensa on. Koska he eivät puhu avoimesti ongelmistaan ja sisimmistä tunteistaan koko seurakunnalle, niin miten voimme saada selville, millaista apua ja rohkaisua he arvostaisivat? Tätä ei tavallisesti saada selville kysymällä suoraan: ”Voisinko tehdä jotakin puolestasi? Tarvitsetko mitään?” Sen sijaan voimme saada paljon tietoa heidän todellisesta tilanteestaan tarkkailemalla heitä ja kuuntelemalla heidän satunnaisia huomautuksiaan. Esimerkiksi kasvonilmeet ja uupumuksen merkit voivat kertoa meille paljon. Mitä enemmän keskustelemme heidän kanssaan valtakunnansalissa, ollessamme heidän kanssaan kenttäpalveluksessa tai heidän kodissaan tai omassa kodissamme, sitä paremmin tulemme tietämään heidän todelliset tarpeensa. Meidän tulisi tietysti välttää urkkimasta heidän yksityisasioitaan.
4 Kun saamme selville sen, missä tarvitaan ja arvostettaisiin apua ja rohkaisua, meidän tulisi toimia sen mukaisesti siinä määrin kuin on mahdollista. Voimme ehkä auttaa kodin siivouksessa, pyykinpesussa tai ostosten suorittamisessa. Aineellinen apu rahan, vaatteiden tai ruoan muodossa voi joskus olla sopivaa. (Vrt. 1. Tim. 5:3–10; 1. Joh. 3:17, 18.) Puutteessa olevia voi rohkaista suuresti se, että kutsut heitä mukaasi raamatuntutkistelutoimintaan tai uusintakäynneille sekä muihin kenttäpalvelustoimintoihin. Heidän toveruudentarpeensa täyttämiseksi voi myös olla hyödyllistä kutsua heidät mukaan tervehenkiseen seuranpitoon. – Luuk. 14:12–14.
5 On tietysti varottava tyrkyttämästä huomiotaan väkisin sellaiselle, joka ei ole erityisen innostunut siitä. Kun veli todella välittää kovaosaisesta pojasta ja osoittaa sen aidolla lämmöllään ja kiinnostuksellaan, niin aikanaan poika tavallisesti ilmaisee vastakaikua. Suhde kehittyy luonnostaan, vaikka veli sen enempää kuin nuorukainenkaan ei ehkä sano siitä mitään. He voivat esimerkiksi alkaa todella nauttia työskentelemisestä yhdessä kenttäpalveluksessa ja ajatusten ja kokemusten vaihdosta. Vaikka veli ei voi koskaan todella täyttää pojan isän osaa, hän voi olla luotettava ystävä. Ikäeron suhteen hän voi olla kuin isä, mutta hän ymmärtää oikein olevansa paremminkin kuin vanhempi veli.
6 Olosuhteet tietenkin ratkaisevat sen, miten paljon joku voi tehdä. Naimattomalla veljellä ei esimerkiksi ole kovin hyviä mahdollisuuksia auttaa leskeksi jäänyttä sisarta ja hänen lapsiaan, jottei hän antaisi väärää vaikutelmaa. Sellaisten leskien ei puolestaan tulisi tulkita heidän lapsiinsa kohdistettua huomiota todistukseksi kiinnostuksesta heihin mahdollisina aviopuolisoina. Usein on parasta, että sisaret auttavat leskiksi jääneitä sisaria tai että avioparit auttavat yhdessä heitä. Lisäksi jos lapsille annetaan apua erillään vanhemmista, meidän tulisi ottaa huomioon elossa olevien vanhempien tunteet eikä heikentää vanhempien vaikutusvaltaa ja ohjausta.
7 Me voimme olla rohkaisun lähteenä orvoille ja leskille ja muille murheellisille samoin kuin kaikille muillekin seurakunnan jäsenille, jos olemme valppaita huomaamaan heidän tarpeensa ja vastaamaan niihin sikäli kuin olosuhteemme sen sallivat. Todellisuudessa on kysymys seuraavan apostoli Pietarin kehotuksen noudattamisesta: ”Olkoon teillä . . . hellittämättömän harras rakkaus toisianne kohtaan.” – 1. Piet. 4:8.