Jumalan valtakunta on ratkaisu
1 Muistatko, miltä sinusta tuntui, kun ensi kerran tajusit Jumalan valtakunnan merkityksen? Se on todellakin suurenmoinen hyvä uutinen! Lukiessasi kertomuksia Jeesuksen elämästä olet havainnut, kuinka hän asetti ensi sijalle sanoman Valtakunnasta. Hän saarnasi sitä innokkaasti ja kehotti seuraajiaan tekemään samoin. Matteuksen 10:7:ssä hän sanoi: ”Kun menette, saarnatkaa sanoen: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle.’” Ovatko kuluneet 1900 vuotta vähentäneet Jumalan valtakunnan valtaa ja voimaa? Eivät lainkaan!
SANOMA EI OLE MUUTTUNUT
2 Vuosisatojen kuluessa kaikenlaiset hallitukset ovat tulleet ja menneet. Ihmishallitusten puutteellisuutta on kaunopuheisesti korostettu, mutta yksi asia pysyy varmana, todellisena ja toivoa pursuavana, nimittäin Kaikkeuden Suvereenin Herran vastustamattoman hengen tukema Jumalan valtakunta. Miten kiitollisia me voimmekaan olla, kun meillä on etu jakaa tämä toivo kaikkien sellaisten kanssa, jotka kuuntelevat! – Room. 15:13.
3 Me olemme eläneet jo yli 64 vuotta ”lopun aikaa”. Miten sen tulisi vaikuttaa meihin? Ainakin me voimme nähdä paremmin kuin koskaan aikaisemmin sen, että Jumalan valtakunta on ainoa ratkaisu ihmisen ongelmiin. Lisäksi tiedämme, että vain ne, jotka panevat täyden luottamuksensa siihen, säilyvät ”suuressa ahdistuksessa”. Siksi on kiireellisempää kuin koskaan antaa ihmisille tilaisuus kuulla Jumalan valtakunnasta ja rohkaista heitä asennoitumaan sen puolelle. – Room. 10:13–15.
JEHOVAN VALTAKUNNAN JULISTAMINEN
4 Tietenkin, kun puhumme ihmisten kanssa, me haluamme olla joustavia ja keskustella heitä kiinnostavista aiheista. Mutta käytämmepä sitten mitä tahansa tapaa vangitaksemme heidän kiinnostuksensa, todellinen vastaus on Jumalan valtakunta, ja me haluamme tämän ajatuksen jäävän heidän mieleensä. Miten voisimme tehdä tämän parhaiten?
5 Monet meistä voivat aloittaa keskustelun tiedustelemalla ovenavaajalta, mitä mieltä hän on korkeista elinkustannuksista, perheongelmista, työttömyydestä, rikollisuudesta ja väkivallasta jne. Todennäköisesti saamme heti vastauksen, joka ilmaisee, että nämä ovat vaikeita aikoja monille. Oletapa, että kysymme näin: ”Uskotteko, että on tulossa aika, jolloin emme tarvitse lukkoja, hälytyslaitteita, vartijoita jne. suojelemaan henkeämme ja omaisuuttamme laittomilta ihmisiltä?” Riippumatta näihin kysymyksiin (tai samantapaisiin) annetuista vastauksista me haluamme aina kiinnittää huomion todelliseen ratkaisuun, Jumalan valtakuntaan. Miten voimme tehdä sen? Kysymällä sopivaan aikaan keskustelun kuluessa: ”Mikä teidän mielestänne on ratkaisu tähän ongelmaan?” Tai: ”Tuleeko Jumala tekemään mitään tämän suhteen? Mitä ajattelette?” Nämä kysymykset voivat auttaa ohjaamaan keskustelua oikeaan suuntaan.
TODELLINEN RATKAISU
6 Tunnistamalla Jumalan valtakunnan todelliseksi ratkaisuksi me emme ainoastaan kiinnitä huomiota yhteiskunnallisiin ongelmiin, vaan näiden ongelmien pysyvään ratkaisuun. Vaikka onkin sopivaa aloittaa keskustelu jollakin sellaisella, mikä asettaa meidät samalle tasolle ovenavaajan kanssa, niin meidän tulisi aina, yrittää lopettaa se kertomalla todellisesta ratkaisusta, Jumalan valtakunnasta. Jos me keskustelisimme pitkään jostakin yhteiskunnallisesta kysymyksestä ja siitä mitä me ja muut ehkä tekisimme parantaaksemme tilannetta, niin me osuisimme harhaan; puhuisimme väliaikaisesta parannuksesta, vaikka tiedämme pysyvän ratkaisun.
7 Tarjotessamme siis tammikuussa Vartiotornin tilausta (yhdessä ilmaisen 384- tai 416-sivuisen kirjan kanssa) meidän tulisi tähdentää todellista ratkaisua kaikkiin ihmiskunnan vaikeuksiin, kuten Vartiotorni itse tekee. Uusi keskustelunaihe keskittyykin sopivasti Matteuksen 6:9, 10:een, mutta voit käyttää jotakin muuta kohtaa, jos se sopii alueellesi paremmin. Yritä tätä käyttämällä ”Hyvän uutisen esittäminen” -palstalla esitettyjä ehdotuksia. ”Jumalan valtakunta on ratkaisu” on keskustelunaiheemme seuraavien neljän kuukauden ajan. Kun keskustelemme Jumalan valtakunnasta rakentavalla ja myönteisellä tavalla, niin se varmasti vetoaa monien sellaisten ovenavaajien sydämeen, jotka kaipaavat todellista ratkaisua meitä kaikkia kohtaaviin ongelmiin.