Hyvän uutisen esittäminen perheille
1 Perheet, jotka soveltavat Raamatun periaatteita ja rakentavat elämänsä Jumalan valtakunnan ympärille, ovat havainneet ongelmiensa vähentyneen, jopa kokonaan poistuneen, ja onnellisuutensa lisääntyneen. Eikö tämä ole merkittävä sanoma vietäväksi alueesi ihmisille helmi- ja maaliskuun aikana käyttäessämme kirjaa Tee perhe-elämäsi onnelliseksi?
2 Miten sitten tekisimme sen? Kiinnittämällä ihmisten huomion Jumalan sanaan, joka esittää periaatteet onnellista perhe-elämää varten. Elämä perheenä on läheinen aihe ihmisille, joten siitä on helppo puhua. Osoita, miten uusi kirjamme voi auttaa heitä. Tuo sen lisäksi esille, että perheongelmia ei tulla täysin ratkaisemaan ennen kuin Jumalan valtakunta poistaa kaiken pahuuden maan päältä ja tuo jotakin uutta tilalle. (2. Piet. 3:13) Viimeinen luku kirjassa voi auttaa heitä ymmärtämään tämän totuuden.
3 On tietysti tarpeen olla tahdikas kun puhuu perhe-elämän ongelmista. Vältä antamasta sellaista vaikutelmaa, että ajattelet puhuteltavalla olevan ongelmia perheessään. On parempi viitata ongelmiin, joita ihmisten keskuudessa yleisesti on.
4 Voisit aloittaa vaikkapa tähän tapaan: ”Tarkoitukseni oli vaihtaa joitakin ajatuksia eräästä hyvin yleisestä ongelmasta, joka liittyy perhe-elämään. Kaikki me haluaisimme perheemme olevan onnellinen, mutta kuten tiedätte, monet perheet ovat hyvin kaukana tästä tavoitteesta. Onko teidän mielessänne jotakin, jonka uskoisitte auttavan ihmisiä lisäämään perhe-elämänsä onnellisuutta? [Anna heidän esittää ajatuksensa.] Tässä asiassa on todellinen apu katsoa, mitä perheen Luojalla on sanottavana Raamatun sivuilla, joka esittää tarvittavat ohjeet myös perhe-elämää varten. Näistä periaatteista esitetään tietoja tässä uudessa kirjassa Tee perhe-elämäsi onnelliseksi. Pankaapa merkille, millaisia aiheita se käsittelee. [Näytä sisällysluetteloa.] Tämä kirja viittaa myös ihmiskunnan pulmien lopulliseen ratkaisemiseen. Jumalan päätös on tuoda nykyisen turmeltuneen järjestelmän tilalle kokonaan uusi. [Jos on tilaisuus, lue 2. Piet. 3:13.] Tämän kirjan viimeinen luku osoittaa, miten kaikkien Jumalaan uskonsa kohdistavien perhe-elämä tulee todella tyydyttäväksi. Voitte saada tämän kirjan vain neljän markan korvauksesta.”
5 Olisi erittäin hyvä asettaa tavoitteeksemme puhua niin monien perheitten kanssa kuin mahdollista helmi- ja maaliskuun aikana. Pidä mielessäsi palaaminen uusintakäynnille päättäessäsi ensimmäistä käyntiä. Voisit vaikka ehdottaa: ”Koska olemme hyvin halukkaita keskustelemaan Raamatusta perheitten kanssa, tulisin mielelläni jatkamaan keskustelua kanssanne jolloinkin, kun koko perheenne on kotona. [Tiedustele, mikä olisi sopiva aika.] Sillä välin haluatte luultavasti silmäillä kirjaa, ja kun palaan, voisimme keskustella aiheesta, joka eniten kiinnostaa teitä ja perhettänne.”
6 Myönnät varmasti, että uusi kirjamme olisi mitä suurin apu alueellasi oleville perheille. Yritä siis opetuslapsia tehdessäsi ajatella kokonaisten perheitten auttamista. Auta niitä näkemään Valtakunnan sanoman arvo, jotta he voisivat nauttia sen siunauksista tulevaisuudessa. – Ilm. 21:4, 5.