Olemmeko ”ihmisten kalastajia”?
1 Kuvittele mielessäsi Jeesuksen ja apostolien päiviltä ryhmä kalastajia palaamassa rantaan kalastettuaan koko yön. Miehet ovat työskennelleet kovasti laskiessaan verkkoja ja vetäessään ylös saalista. Veneen soutaminen, usein vastatuuleen, oli rasittavaa ja väsyttävää. Mutta heidän yhteistyönsä kannatti. He ovat saaneet hyvän saaliin, ja ihmisiä tulee näiden ahkerien miesten joukkoon laiturille. Nyt heillä on kalaa myytäväksi torilla. Se on jännittävää ja tuottoisaa aikaa. Pian nämä miehet ovat valmiita menemään kotiin nukkumaan vähäksi aikaa. Mutta he palaavat jälleen hakemaan uutta saalista.
2 Monet Jeesuksen apostoleista, kenties seitsemän heistä, olivat ammatiltaan kalastajia. Neljä heistä, Pietari, Andreas, Jaakob ja Johannes, työskentelivät yhteisessä yrityksessä. (Matt. 4:18, 21) Heidän työnsä ryhmänä onnistui hyvin, ja he olivat suuresti riippuvaisia toisistaan. Heidän oli toimittava järjestyksellisesti, jotta heidän hankkeensa olisi menestynyt. Ei ihme, että Jeesus valitsi tällaisia persoonallisuuksia ”ihmisten kalastajiksi”. Palvelemmeko me nykyään samalla tavalla Jehovan ”orjina”? Meidän on hyvä kysyä itseltämme, olemmeko me myös päteviä ”ihmisten kalastajiksi” Herran johdolla.
3 Vaikka paimennustyö jää ensisijaisesti vain muutamille, kaikkia Kristuksen seuraajia kutsutaan ”ihmisten kalastajiksi”. (Matt. 4:19) Miten heitä kalastetaan? Saarnaamalla ja etsimällä arvollisia osallistumaan erottelutyöhön, jota Jehova valvoo. Tässä yhteydessä voisimme kysyä itseltämme, olemmeko valmiita kalastamaan ihmisiä niin tehokkaasti kuin meille on mahdollista? Olemmeko yhteistoiminnassa kirjantutkisteluryhmämme kanssa, auttaen toisia kalastamaan hyvin tai antaen toisten taitavien kalastajien auttaa meitä opettamisessa ja opetuslasten tekemisessä, niin että me voimme saada hyvän ”saaliin”? Jos me tarvitsemme apua kalastamisessamme, sitä on helposti saatavissa kalastajatovereiltamme.
4 On tietysti joitakin alueita, joilla ”kalastaminen” onnistuu oikein hyvin, ja tavallisesti käymme ne todistustyössämme läpi useammin. Toisaalta meidän pitäisi käydä koko alueemme läpi ainakin kerran vuodessa. Ja saammepa ”saalista” heti tai emme, vastuunamme on laskea verkkoja kaikkiin vesiin. (Luuk. 5:1–11) Samoin kuin menestyksellinen kalastaja on optimistinen ja saa todellista tyydytystä työstään, niin meidänkään ei pitäisi masentua helposti, vaan meidän tulisi tähyillä tilaisuuksia ’ihmisten kalastamiseen’.
5 Tilaisuuksista puheen ollen ajattele niitä, jotka olivat äskettäin läsnä muistonvietossa. Monet tänä vuonna muistonviettoon tulleet ovat olleet kokouksissa aikaisemmin ja tietävät jotakin totuudesta ja Jehovan järjestöstä. Mutta mitä me voimme tehdä auttaaksemme heitä kasvamaan hengellisesti?
6 Ensiksikin voimme käydä näiden ihmisten luona viipymättä osoittaaksemme, että olemme kiinnostuneita heistä ja että haluamme auttaa heitä hengellisesti. Kannusta heitä tulemaan kanssasi kokouksiin. Jos heille ei pidetä raamatuntutkistelua, voisitko aloittaa sen heille? Me haluamme auttaa näitä ihmisiä nyt ja saada heidät näkemään Jehovan kansan yhteydessä olemisen arvon.
7 Sitten toukokuun alussa pyydämme vanhimpia ja avustavia palvelijoita ottamaan teihin yhteyttä sen selville saamiseksi, kuinka monia te olette henkilökohtaisesti kyenneet auttamaan pääsemään kokouksiin tai auttamaan tutkistelun johtamisessa heille. Jos sinulla ei ole ollut menestystä, toivomme, että jonkun vanhimman, ehkä kirjantutkistelunjohtajasi tai jonkun avustavan palvelijan, vierailu saa nämä uudet vakuuttuneiksi siitä, että me olemme todella kiinnostuneita heidän hengellisyydestään. Meidän täytyy Kristuksen opetuslapsina osoittaa, että meillä on todella rakkautta toisiamme ja vieraita kohtaan. – Joh. 13:35.
8 Meidän on hyvä muistaa, että Hän, joka on vastuussa kaikesta nykyään suoritettavasta ”kalastuksesta”, tietää hyvin, kuinka paljon ahkeraa työtä sisältyy saaliin pyytämiseen. Hän kiittää meitä alituisesti ja palkitsee meidät osallisuudestamme kalastustyöhön. Jos kukin meistä tekee voitavansa varatakseen säännöllisesti aikaa kalastamiseen ja hoitaa loppuun jokaisen siiman ”nykäisyn”, me voimme varmasti odottaa Jehovan ohjaavan meitä ja siunaavan ponnistelumme.