Hyvän tekeminen nuorille
1 Jehova on aina ilmaissut välittävänsä sorretuista. (Ps. 146:7–9) Muinaisina aikoina hän järjesti nimenomaan niin, että nuoremmistakin vähäosaisista pidettiin huolta. Hänen Israelille antamansa laki mainitsi erityisesti ”isättömän pojan”. (2. Moos. 22:22–24, UM) Vaikka me emme olekaan nykyään tuon muinaisen lain alaisuudessa, niin eikö tuon lain periaate aseta meille kristittyinä vastuuta?
2 Joissakin Jehovan todistajien seurakunnissa on sellaisia, joita voisimme kutsua ”isättömiksi” nuoriksi. Tämä voisi johtua siitä, että heillä on epäuskoiset vanhemmat. Toisilla nuorilla on uskovat vanhemmat, jotka tarvitsevat ehkä apua hengellisen ohjauksen antamisessa lapsilleen. Vanhemmat ovat kenties aivan uusia totuudessa eivätkä osaa auttaa lapsiaan niin tehokkaasti kuin haluaisivat. Erilaisten paineitten kasvavassa puristuksessa joidenkuiden voi olla vaikea löytää riittävästi aikaa lastensa kanssa tutkimiseen tai heidän kanssaan työskentelemiseen kenttäpalveluksessa jne. Toiset vanhemmat havaitsevat tarvitsevansa apua Jumalan sanan totuuksien kaiuttamisessa lastensa mieleen ja sydämeen, vaikka he haluavatkin antaa tarvittavaa apua.
MITÄ SINÄ VOIT TEHDÄ?
3 Kysymys, jota kaikki seurakunnassa voivat harkita vakavasti, kuuluu: ”Miten voin antaa tarvittavaa apua ja rohkaisua?” Ne, joille on määrätty ohjelmanosia kokouksiin, voivat ottaa niihin aika ajoin nuoria mukaan. Voitaisiinko useampia nuoria, jotka ovat esimerkillisiä seurakunnassa, käyttää kokousten osissa. (Apt. 16:1, 2) Vaikka jotkut eivät ehkä osaa ilmaista ajatuksiaan yhtä hyvin kuin toiset, etujen suominen heille silloin tällöin on rohkaisevaa heille samoin kuin muillekin. Joidenkuiden auttaminen voi vaatia enemmän aikaa, mutta tällainen valmennus, kokemus ja huomio tuottaa runsaat osingot, kun tunnolliset nuoremme kasvavat totuudessa.
4 Vanhemmilla on Jumalan antama vastuu auttaa omia lapsiaan. Mutta merkitseekö tämä sitä, että muut eivät voi auttaa? Ei suinkaan! Ja tämä pitää erityisesti paikkansa, kun joillakuilla vanhemmilla on vaikeuksia, kuten jo mainittiin. Lisäapua haluavat lapset voidaan kutsua perheesi mukaan tutkimaan, kenttäpalvelukseen ja kenties tervehenkisiin rentoutumishetkiin. Eikö apostolin kehotus ’avartua’ sovellukin tähän asiaan? – 2. Kor. 6:11–13.
5 Lapsettomatkin voivat ’avartua’ nuorempiin osoittamassaan kiintymyksessä käyttämällä aikaa heidän kanssaan. Nuortemme hyväksi uhrautuminen rohkaisee ja vahvistaa heitä.
6 Voit ehkä käyttää hyväksesi tilaisuuksia puhua nuoremmille ennen kokouksia ja niiden jälkeen. Siihen pitäisi sisältyä enemmän kuin ”Terve” ja ”Mitä kuuluu?” Eräs vanhin kysyi pieneltä pojalta, mitä hänelle kuuluu, mutta ennen kuin lapsi ehti vastata, vanhin kääntyi puhumaan vanhemmalle veljelle, jonka hän halusi tavata. Myöhemmin pieni poika tuli kysymään vanhimmalta: ”Tahdotko todella tietää, mitä minulle kuuluu?” Vanhin tunnusti, että hän oppi tästä kokemuksesta.
7 Nuoret ilmaisevat auliimmin vastakaikua, kun heidät tunnetaan nimeltä. Hekin kuuluvat seurakuntaan, ja vanhempien pitäisi luoda hyvät suhteet näihin nuorempiin jäseniin. Kun nuoremmat pitävät sinua ”ystävänään”, niin eivätkö he noudatakin auliimmin neuvojasi ja opastustasi?
PYSYVÄ VAIKUTUS
8 Monet teistä voivat epäilemättä katsoa taaksensa ja muistaa elävästi joitakin pieniä etuja, joita saitte ollessanne aivan nuoria. Eikö se rohkaissutkin teitä ja saanut teitä kiitollisiksi? Mikä teki teihin vaikutuksen? Oliko se pieni osa näytteessä? Jokin vanhimman antama huomaavainen neuvon ja kiitoksen sana? Ehkä jonkun vanhemman veljen tai sisaren kanssa kenttäpalveluksessa työskennellessänne saamanne kokemus? Kun pidätte kaikkia seurakunnassa olevia osana suuresta seurakunta-”perheestä”, niin nuoret kuin vanhatkin, saavat siitä paljon hyötyä. Pyrkiessämme jäljittelemään Jehovan esimerkkiä kiinnostuksen ja kiintymyksen ilmaisemisessa koko ihmiskuntaa kohtaan tehkäämme jatkuvasti hyvää keskuudessamme oleville nuorille.