”Tulkoon sinun valtakuntasi”
1 Me kaikki olemme rukoilleet: ”Tulkoon sinun valtakuntasi.” Mitä nämä Isä meidän -rukouksen sanat merkitsevät sinulle? (Matt. 6:10) Useimmat meistä ajattelevat heti meihin henkilökohtaisesti vaikuttavia asioita, kuten sairauden, kuoleman ja saastumisen loppumista, tai ajattelemme paratiisimaan tulemista. (Ilm. 21:4; Jes. 65:17) Onko olemassa mitään muita syitä, joiden vuoksi meidän tulisi haluta Valtakunnan tulevan?
2 Jumalan valtakunnan tuleminen merkitsee myös kuningasten Kuninkaan käsissä olevaa täydellistä hallitusta. Jehovan suvereenisuus vahvistetaan ja Saatanan hallitusvalta päättyy. Uuden maailman yhteiskunta kukoistaa kautta maailman. Kaikissa pyrkimyksissään ihmiset heijastavat rakkautta Jumalaa ja lähimmäistään kohtaan. Se merkitsee miljardeille ihmisille ylösnousemusta uuteen maahan ja heitä odottavien omaisten pariin. (Apt. 24:15) Kristuksen 144000 hallitsijatoverin säteilevä ilo heijastuu silloin miljardeihin maan päällä oleviin Valtakunnan alamaisiin, jotka edistyvät kohti täydellisyyttä.
3 Arvostuksesta tätä loistoisaa toivoa kohtaan ja kiinnostuksesta toisten hyvinvointiin Jehovan kansaan kuuluvat uhraavat ”ylistysuhria, se on . . . huulten hedelmää”. (Hepr. 13:15) Me haluamme jatkaa talosta-taloon-työtämme iloiten ja vilpittömästi etsiessämme niitä, jotka ”huokaavat ja valittavat” maan päällä vallitsevia kauhistavia olosuhteita. (Hes. 9:4) Kun löydämme heitä, me huomaamme, että meidän täytyy ponnistella ja jos tarpeellista jopa luopua omista mieliteoistamme auttaaksemme heitä oppimaan Valtakunnan toivon ja tekemään tarvittavat muutokset tullakseen tuon hallituksen alamaisiksi.
4 Syyskuun aikana me kannustamme kiinnostuneita hankkimaan kirjan ”Tulkoon sinun valtakuntasi”. Oletko jo tavannut jonkun kiinnostuneen, joka oli iloinen käynnistäsi ja otti kirjan? Kun saat kuukauden mittaan kokemusta tarjouksen esittämisessä, voit kenties esittää sitä helpommin ja tehokkaammin. Voitko auttaa perheesi jäseniä tai muita seurakuntaan kuuluvia osallistumaan tähän työhön syyskuun aikana? Kannustamme sinua yrittämään.
5 Talosta-taloon-työn lisäksi on muita tilaisuuksia, joissa voimme puhua ihmisille Valtakunnasta. Oletko koskaan yrittänyt saada aikaan keskustelua ruokatunnillasi tai muulloin ja käyttänyt tilaisuutta hyväksi puhuaksesi Valtakunnasta? Jotkut ovat menestyneet hyvin lähestyessään ihmisiä kadulla. (Apt. 17:17) Miksi et pitäisi mahdollisuuksiesi mukaan ”Tulkoon sinun valtakuntasi” -kirjaa mukanani? Yritä päästä toisten kanssa keskusteluun aina, kun se on sopivaa. Monet ovat oppineet totuuden, kun Valtakunnan hyvää uutista on saarnattu näillä tavoin.
UUSINTAKÄYNNIT
6 Jos olet jo onnistunut jättämään tarjouksen kiinnostuneelle, älä unohda kylvettyjä siemeniä, vaan mene takaisin kastelemaan niitä, jotta ne kasvaisivat. (1. Kor. 3:6) Mistä puhut uusintakäynnillä? Monia erinomaisia aiheita voidaan löytää vihkosesta Raamatullisia keskustelunaiheita. Kannustamme sinua käyttämään näitä raamatullisten keskustelujen pohjana. Kiinnitä huomiota tähän erinomaiseen apuneuvoon, niin että puhuteltava voi seurata siitä. Se voi auttaa häntä löytämään vastaukset muihinkin häntä mahdollisesti askarruttaviin kysymyksiin. ”Valtakunta”-otsikon alla olevien raamatunkohtien käsittely voi johtaa sinut suoraan ”Tulkoon sinun valtakuntasi” -kirjan avulla pidettävään raamatuntutkisteluun.
7 Meidän kaikkien ”täytyy” osallistua täysin tähän Valtakunnasta saarnaamiseen. (1. Kor. 9:16) On tärkeätä, että alueellamme olevat ihmiset kuulevat hyvän uutisen Jumalan valtakunta-hallituksesta. (Matt. 24:14) Kun me saarnaamme tätä sanomaa innokkaasti ja tajuten asianmukaisesti työn kiireellisyyden, niin Jehova antaa sille edelleenkin siunauksensa.