”Valtakunnan kasvun” piirikonventti 1984
Kirjoittaessaan Tessalonikan seurakunnalle apostoli Paavali kannusti uskovia tovereitaan rukoilemaan hänen ja hänen työtovereittensa puolesta, ”että Jehovan sana lakkaamatta menisi nopeasti eteenpäin ja tulisi kirkastetuksi”. (2. Tess. 3:1) Ensimmäisen vuosisadan kristittyjen tavoin meidänkin harras toiveemme on, että Raamatun totuudet vaikuttaisivat jatkuvasti rehellissydämisiin ihmisiin ja saisivat heidät ottamaan vastaan ”Jehovan sanan”. Ja näin nykyään tapahtuukin. Monet ovat paenneet Saatanan vaikutusta ja etsineet turvaa Jehovan teokraattisesta järjestöstä. Voimme tuntea iloa siitä, että 161896 tällaista rehellissydämistä kastettiin viime palvelusvuoden aikana. Ja 6767707 henkeä oli läsnä muistonvietossa viime vuonna. Miten sykähdyttävää tämä onkaan! On olemassa kaikki syyt uskoa siihen, että Jehova yhä siunaa meitä lisäkasvulla ennen tämän järjestelmän loppua. (Jes. 60:22) Siksi teema ”Valtakunnan kasvu” on mitä sopivin vuoden 1984 piirikonventteja varten.
Israelin kansa kokoontui säännöllisesti Jehovan palvonnan merkeissä. Tällaisissa tilaisuuksissa he oppivat enemmän Jumalastaan. Tämä heijastuu sanoista, jotka esitetään 5. Mooseksen kirjan 31:12:ssa: ”Kokoa kansa, miehet, naiset ja lapset – – että he kuulisivat sen ja oppisivat pelkäämään Herraa.” Aivan sama on meidänkin tarkoituksemme kokoontuessamme yhteen. Me haluamme kuunnella ja oppia Jehovasta. Jehovan palvojina me odotammekin tästä syystä kiinnostuneitten kanssa innostuneina ”Valtakunnan kasvun” piirikonventteja.
Läsnäolo konventissa vaatii sekä aikaa että rahaa. Mutta se mitä siellä saadaan on paljon suurempiarvoista. (Ef. 5:15–17) Monilla on epäilemättä lämpimiä muistoja menneistä konventeista, jotka tuovat mieleen sen rakkauden ja ykseyden, joka on ollut tunnusomaista näille tilaisuuksille. Mikä siunaus tuleekaan olemaan käyttää taas kerran hyväksi mahdollisuutta kannustaa toinen toistamme ”rakkauteen ja hyviin tekoihin”. (Hepr. 10:24, 25) Päättäväisyytesi olla mukana yhdistettynä huolellisiin suunnitelmiin tekevät sinullekin mahdolliseksi osallistua tähän tilaisuuteen yhä lisääntyvän joukon kanssa, joka nyt osallistuu Jumalamme, Jehovan, ylistämiseen.
OLE LÄSNÄ KAIKKI NELJÄ PÄIVÄÄ: Älä menetä mitään osaa tästä teokraattisesta ateriasta, jonka ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja” tarjoilee torstai-iltapäivällä kello 13.30 alkavasta ohjelmajaksosta aina sunnuntai-iltapäivällä pidettävään loppurukoukseen saakka. Tämä voi tietystikin vaatia joitakin muutoksia aikatauluusi, mutta voit luottaa siihen, että Jehova palkitsee runsaasti ponnistelusi. Tee uskossa Jehovaan järjestelyt ollaksesi mukana kaikki neljä päivää.
Pyri saapumaan riittävän varhain kuhunkin ohjelmajaksoon. Tämä antaa sinulle mahdollisuuden nauttia siitä ”keskinäisestä rohkaisusta”, jota kristittyjen tovereittemme yhteen kokoontuminen merkitsee. (Room. 1:12) Hyvä suunnittelu ja kaukonäköisyys auttavat sinua saapumaan hyvissä ajoin ennen ohjelman alkua, ja siten vältät häiriön aiheuttamisen toisille. Ikävä kyllä, jotkut pitävät tapanaan myöhästyä. Se on epäkunnioittavaa ja voi olla myös merkki arvostuksen puutteesta hengellisiä asioita kohtaan. Joskus voi tietysti tulla ongelmia, jotka estävät meitä olemasta paikalla ajoissa. Mutta kristillinen rakkaus ja huomaavaisuus saavat meidät ponnistelemaan niin että lähdemme liikkeelle kyllin varhain joka päivä emmekä menetä mitään osaa ohjelmasta.
Olet jo todennäköisesti tehnyt suunnitelmat siitä, mihin konventtiin osallistut, mutta luettelemme tässä vielä konventit siinä järjestyksessä kuin ne pidetään, ja mainitsemme myös, mitkä kierrokset osallistuvat mihinkin konventtiin.
28.6.–1.7.: Jäähalli, KOUVOLA. Kierrokset 6, 7, 10a
28.6.–1.7.: Jäähalli, TAMPERE. Kierrokset 3 (osa), 4, 8 (osa)
30.6.–3.7.: Scaniarinken, SÖDERTÄLJE. Ruotsin suomenkieliset kierrokset.
5.–8.7.: Jäähalli, TAMPERE. Kierrokset 5, 9, 14 (osa)
5.–8.7.: Konventtisali, HÄMEENLINNA. Suomen ruotsinkielinen kierros 13. Ohjelma vain ruotsin kielellä.
12.–15.7.: Jäähalli, HELSINKI. Kierrokset 1, 2, 3 (osa), 14 (osa)
12.–15.7.: Jäähalli, OULU. Kierrokset 8 (osa), 10b, 11, 12
Lähetämme tämän Valtakunnan Palveluksemme kanssa seurakunnille majoitusanomuksia, joissa on mainittu konventtitoimistojen osoitteet ja puhelinnumerot. Noudata majoitusanomuksessa annettuja ohjeita tarkoin. Kun olet täyttänyt anomuksesi, anna se seurakuntasi konventin yhdysmiehelle, joka lähettää sen edelleen konventtitoimistoon.
MIKSI OLLA LÄSNÄ: Joka vuosi me odotamme hyvin innostuneina tilaisuutta olla läsnä piirikonventissa. Mutta mikä tekee siitä yhden elämämme kohokohdista? Vastaus on, että se antaa meille tilaisuuden ’kuulla ja saada oppia lisää’. (Sananl. 1:5) Me saamme myös iloa voidessamme olla veljiemme suuren joukon parissa, vahvistaa vanhoja ystävyyssuhteita ja vaihtaa kokemuksia. Älkäämme kuitenkaan milloinkaan unohtako, että pääsyy läsnäoloomme on neuvojen vastaanottaminen Jehovalta. – Hes. 34:14, 15.
On saatu joitakin myönteisiä raportteja, jotka kertovat tarkkaavaisuutemme parantumisesta konventeissa. Eräästä konventista tuli seuraava raportti: ”Kaikki istuivat hiljaa kuunnellen, ja käytännöllisesti katsoen kukaan ei liikuskellut ohjelman aikana.” Eräässä toisessa konventissa olleita kuvailtiin ”mitä kunnioittavimmiksi ja kohteliaimmiksi kuulijoiksi, jotka asettuivat paikoilleen heti pyydettäessä ja jotka uppoutuivat täysin ohjelman seuraamiseen. – – Oli aivan ilmeistä, että nämä veljet arvostivat konventin tarkoitusta.” Ja vielä eräästä konventista esitettiin tämä huomio: ”Kuulijoiden tarkkaavaisuus oli merkille pantavaa. – – Avauspuheella oli erinomainen vaikutus heidän tarkkaavaisuuteensa.”
Näin ei kuitenkaan ole ollut kaikissa tapauksissa. Eräässä paikassa konventtipaikan virkailijan kuultiin sanovan eräälle nuorelle veljellemme, ettei tämä näyttänyt kunnioittavan ohjelmaa, koska hän näki tämän nuoren miehen kävelevän kaiken aikaa ympäriinsä. Niinpä meidän onkin aiheellista muistaa aina pääsyy, jonka vuoksi olemme vuosittain konventeissa.
Kuvittelehan, että sinut on kutsuttu jonkun luokse aterialle. Tiedät, että edessä ovat ylelliset pidot. Jo matkalla ollessasi odottaisit innokkaasti pääseväsi nauttimaan maukkaita anteja, joita varmasti tullaan tarjoamaan. Kun sitten saavut perille, olisitko täysin piittaamaton ruoasta, kuljeskelisit vain ympäri taloa ja juttelisit toisten vieraitten kanssa kiinnittäen vain vähän – jos lainkaan – huomiota tarjolla olevaan ateriaan? Sellainen menettely olisi epäkohteliasta ja tyhmää. Ja kuitenkin juuri tämänkaltaisella tavalla jotkut toimivat vuotuisissa hengellisissä pidoissa, joihin meidät on kutsunut kaiken hyvän antaja, Jehova Jumala.
On hyvin ymmärrettävää, ettei kaikille ole helppoa istua pitkiä aikoja ja keskittyä tiiviiseen raamatulliseen opetukseen. Voit olla hieman väsynyt tai sinulla on toimeliaita lapsia valvottavana. Aika ajoin erilaiset äänet tai muut häiritsevät seikat voivat vetää huomiosi pois puhujalavalta tulevasta tiedosta. On myös olemassa vaara antaa mielesi ajelehtia muihin asioihin ja huolenaiheisiin. Mitä voitaisiin tehdä? Keskittyminen ja tarkka kuunteleminen ovat elintärkeitä. Jeesus neuvoi: ”Kiinnittäkää sen tähden huomiota siihen, miten kuuntelette.” (Luuk. 8:18) Se vaatii sekä ponnisteluja että itsehillintää. Joillakuilla on tapana keskustella toisten kanssa ohjelman aikana. Mutta eikö tämä osoittaisi epäkunnioitusta Jehovan anteja kohtaan? Jehova sanoi Jobille tätä neuvoessaan: ”Tarkkaa, Job, kuule minua; vaikene ja anna minun puhua.” (Job 33:31, 33) Emmekö mekin voisi soveltaa tuota samaa neuvoa itseemme silloin kun ohjelma konventissa on meneillään?
Älä tee sitä virhettä, että ajattelisit olevan tarpeetonta keskittyä, koska uskot kaiken aineiston tulevan aikanaan joka tapauksessa Vartiotorniin. Vaikka jotkut puheista voidaankin myöhemmin painaa Vartiotorniin, niitä kaikkia ei paineta. Arvokasta aineistoa menetetään, ellei sitä omaksuta huolellisesti kuuntelemalla ja muistiinpanoja tekemällä silloin kun se esitetään. Jokin puhe ei ehkä sisällä uutta aineistoa, mutta se voi käsitellä jotakin raamatullista ajatusta eri näkökulmasta. Tai aineisto voi selventää jonkin raamatunkohdan ymmärtämistämme ja lisätä arvostustamme jotakin tuttua aihetta kohtaan.
Se että muistiinpanoja tehdään valikoivasti, auttaa meitä aineiston muistamisessa. Tämä pitää paikkansa siinäkin tapauksessa, ettei muistiinpanoja tarkastella pitkiin aikoihin. Haluatkin varmaan ottaa mukaasi muistiinpanolehtiön ja käyttää sitä. Konventin ohjelman takana ei ole riittävästi tilaa muistiinpanojen tekemiseksi kaikista ohjelman kohdista.
Erään yliopiston tutkimuksessa vahvistettiin muistiinpanojen tekemisen arvo. Kaksi tutkijaa pyysi 83 opiskelijaa kuuntelemaan erästä luentoa. Jotkut tekivät muistiinpanoja luennosta ja joillekin annettiin luennoitsijan tekemät muistiinpanot luennon päätyttyä. Kolmannella ryhmällä ei ollut mitään muistiinpanoja. Kymmenen minuutin kertauksen jälkeen heidät testattiin. Omia muistiinpanoja tehneet oppilaat pääsivät parhaisiin tuloksiin. Muistiinpanojen tekeminen pitää mielesi toimeliaana ja painaa tiedot syvemmälle sydämeen ja mieleen. Muistiinpanojen tekeminen vähentää häiritsevien tekijöitten vaikutusta.
Johdanto 5. tutkielmaan Teokraattisen palveluskoulun ohjekirjassa esittää tämän tärkeän lausunnon: ”Edistymisesi Jehovan palvelijana riippuu melkoisesti siitä miten kuuntelet.” Kuunteleminen tavoitteena tiedon hankkiminen on taito, jota voidaan kehittää. Yritä tehdä harjoittelemalla itsestäsi valpas kuuntelija, jonka huomio on kaiken aikaa keskittynyt asiaan, jotta saisit eniten hyötyä nelipäiväisestä ”Valtakunnan kasvun” piirikonventista, joka on aivan edessämme. Läsnä oleminen vaatii sinulta todennäköisesti sekä aikaa että rahaa, joten yritä saada suurin hyöty tästä sijoituksestasi kuuntelemalla tarkasti kaikkea mitä sanotaan.
HYVÄ KÄYTÖS: Eikö todistajatovereittesi hyvä käytös verrattuna ihmisiin yleisesti olekin tehnyt sinuun suotuisan vaikutuksen silloin tällöin? Kysymys voi olla heidän ystävällisyydestään ja kärsivällisyydestään jonotettaessa, heidän huomaavaisuudestaan toisia kohtaan liikenteessä, heidän pukeutumisensa ja ulkoasunsa heijastamasta puhtaudesta ja vaatimattomuudesta, aidosta kunnioituksesta vanhempia ja iäkkäämpiä kohtaan, lasten rakkaudellisesta ja päättäväisestä valmentamisesta tai palveluksien johdosta esitetyistä arvostuksen ilmauksista. Jehovan todistajat erottuvat maailmallisista ihmisistä, ja viime vuonna esitettiinkin monia suotuisia huomioita käytöksestämme konventeissa. Eräs konventtipaikkana käytettyjen urheilutilojen vieressä asuva henkilö pani merkille eron Jehovan todistajien ja muiden pitämien tilaisuuksien välillä. Kuvailtuaan, miten roskaisuus ja liikenneruuhkat olivat tunnusomaisia eräälle äänekkäälle rock-konsertille hän jatkoi: ”Miltei kaikki päähallissa pidetyt tilaisuudet ovat synnyttäneet ongelmia. Ainoa tilaisuus, joka ei aiheuttanut niitä, oli Jehovan todistajien konventti.” Erään toisen konventtipaikan johtaja esitti ajatuksensa: ”Verrattuna kaikkiin muunlaatuisiin ja -kokoisiin joukkoihin, joita tällä stadionilla on ollut, teidän ryhmänne on ollut kaikkein puhtain, parhaiten käyttäytyvä ja yhteistoiminnallisin.” Ja monet muutkin ovat esittäneet ajatuksia yhteistoiminnan ja huolehtivaisuuden hengestä, jota veljemme ja sisaremme ovat osoittaneet konventeissa. Eikö olekin miellyttävää kuulla sellaisia hienoja kommentteja tarkkailijoilta? Mutta kaikkein tärkeintä on, että käytöksemme heijastaa suotuisalla tavalla kristillistä valmennustamme ja tuottaa kunniaa Jumalan nimelle. – 1. Piet. 1:15, 16.
Olisi kuitenkin erehdys olla mainitsematta joitakin alueita, joissa edistyminen on yhä tarpeellista. Yksi näistä alueista liittyy pukeutumiseen ja ulkoasuun. Tänäkin vuonna piirikonventteihin käytettävät rakennukset ovat urheilutiloja. Mutta me olemme siellä paljon ylevämpää tarkoitusta varten, palvoaksemme Jehovaa ja oppiaksemme palvelemaan häntä paremmin. Usein pitää paikkansa, että ihminen toimii ja ajattelee pukeutumisensa mukaisella tavalla. Jos me olemme pukeutuneet arkisen huolettomasti, kuten retkeilyä tai ulkoilua varten, olisiko mahdollista, että tämä jollakin tavalla vaikuttaisi meidän käytökseemme ja tarkkaavaisuuteemme? Joistakin konventeista on saatu tietoja, ettei kaikkien asu ole ollut sellainen kuin voitaisiin odottaa tällaisissa kokouksissa, joiden ylevä tarkoitus on palvoa kaikkein Korkeinta. Hyviä puhtautta, pukeutumista ja ulkoasua koskevia raamatullisia neuvoja voidaan löytää Palveluksemme-kirjan sivuilta 130, 131, 135 ja 136. Meidän pitäisi aina pyrkiä tekemään ”kaikki Jumalan kunniaksi”. (1. Kor. 10:31) Saattaisi olla hyvä tarkastella joitakin vuoden 1981 toukokuun Valtakunnan Palveluksemme sisäarkissa olleita lisäpiirteitä näistä asioista.
Liiallinen istuinten varaaminen on myös alue, joka kaipaa osakseen huomiota. Jos kristillinen perusominaisuus, rakkaus, ohjaa asioita, mitään pulmia ei synny. Rakkaus saa meidät olemaan huomaavaisia vanhempien, heikkojen ja muiden tarpeita kohtaan. (Luuk. 6:31) Joissakin konventeissa vanhempien ihmisten olisi melko vaikeata kiivetä johonkin katsomonosaan, ja olisi siksi huomaavaista jättää heille tilaa paikoista, jonne on helpompi päästä. Menneinä aikoina pidettiin maailmassakin kohteliaana tapana luovuttaa esimerkiksi matkustettaessa paikka iäkkäämmille ihmisille. Tällaista huomaavaisuutta voitaisiin osoittaa myös konventissa, jossa istumapaikkoja joudutaan toisinaan etsimään kaukaakin. Ajattelemattomuus tai välinpitämättömyys toisia kohtaan olisi ristiriidassa sen todellisen tarkoituksen kanssa, miksi tulemme yhteen. Toisinaan yleisönpalvelijoiden on kenties esitettävä joitakin ehdotuksia tai pyydettävä poistamaan henkilökohtaisia tavaroita käyttämättömiltä istuimilta, ja silloin tulee kysymykseen sinun suhtautumisesi asiaan. Onko reaktiosi ärtymys tai vihastuminen? Se miten reagoimme sellaisiin tilanteisiin, voi ilmaista, missä määrin olemme kehittäneet kristillistä persoonallisuutta itsessämme. On myös hyvä muistaa, että monet konventissa läsnä olevista eivät ole Jehovan todistajia. Meillä on siksi pakottava syy ’säilyttää käytöksemme hyvänä kansojen ihmisten keskuudessa’, estääksemme toisia kompastumasta. – 1. Piet. 2:12; Matt. 18:6.
KENTTÄPALVELUSJÄRJESTELYT: Kenttäpalvelus on ollut jo pitkään kesän konventtiemme erikoispiirre. Vuonna 1922 Cedar Pointin konventissa järjestettiin ”Palveluspäivä” kenttäpalvelukseen menemistä varten. Myös tänä vuonna meitä kaikkia kehotetaan tekemään suunnitelmat palvelukseen osallistumiseksi. Tätä tarkoitusta varten on aikaa perjantaina iltapäivällä. Voisitko sinäkin olla mukana? Ohjelma iltapäivällä päättyy noin kello 15.30. Pidä huolta siitä, että sinulla on aluetta tai olet mukana jossakin ryhmässä, jolla on aluetta ennen perjantai-iltapäivän ohjelmajakson alkua. Ryhmien johtajien olisi myös hyvä tutkia miten alueelle päästään samassa yhteydessä kun he hankkivat itselleen aluetta, niin ettei aikaa hukata alueen etsimiseen perjantai-iltapäivällä. Jokaisen pitäisi tuoda kotiseurakunnastaan kenttäpalveluksessa tarvittavat lehdet ja kirjallisuus.
VAPAAEHTOINEN PALVELUS: ”Tämä on ollut aivan uskomaton konventti. On vaikeata uskoa, että te voitte saada niin paljon tehdyksi kouluttamattomien vapaaehtoisten avulla. Se on tehnyt melkoisen vaikutuksen meihin.” Tämän ajatuksen esitti erään konventtipaikan apulaisjohtaja viime vuonna kun konventti hänen kaupungissaan oli päättynyt. Syy vapaaehtoiseen työhön on tietystikin veljiemme palveleminen ja konventtimme auttaminen onnistumaan. Jotkut saattavat muistaa menneiltä vuosilta, että vapaaehtoisessa palveluksessa työskentelevät menettivät suuren osan ohjelmista, koska heidän oli tehtävä työtä jopa konventin ohjelmajaksojen kuluessa. Nyt eri osastot on kuitenkin järjestetty siten, että vapaaehtoisessa palveluksessa toimivat voivat kuulla ohjelmasta suurimman osan, elleivät peräti kaikkea.
Olisi varmaankin hyvä ajatella nyt osallistumista muutaman tunnin ajan konventin vapaaehtoiseen palvelukseen jonkun osaston tehtävissä. Kenties voitte tehdä tämän perheenä tai toisten seurakuntaanne kuuluvien kanssa. Kuten aikaisemminkin, vapaaehtoisten täytyy olla vähintään 16-vuotiaita, paitsi jos he ovat vanhempiensa tai jonkun muun vastuullisen vanhemman tovereina.
RUOKA JA VIRVOKKEET: Järjestelyt ruoan ja virvokkeiden suhteen tulevat olemaan samanlaisia kuin viime vuosina pidetyissä piirikonventeissa. Olemme epäilemättä hyvin kiitollisia siitä rakkaudellisesta työstä, jota veljemme ja sisaremme tekevät palvellakseen meitä.
Konventin ruokaliput ruoan ja virvokkeiden ostamiseksi ovat 5 markan arkeissa. Ruokalippuja voidaan tilata etukäteen seurakunnan kautta. Hanki riittävästi lippuja, niin että ne riittävät perheesi tarpeisiin ensimmäisiksi kahdeksi tai kolmeksi päiväksi.
Miten iloinen asia se tuleekaan olemaan, että voimme olla yhdessä veljiemme ja kiinnostuneitten kanssa ja saada täsmällistä tietoa Jehovasta ”Valtakunnan kasvun” piirikonventeissa. Haluatko sinä myös olla niiden tuhansien joukossa, jotka ovat läsnä tänä vuonna? Toivomme, että edellä esitetyt tiedot auttavat sinua tekemään lopulliset suunnitelmat.
Jehova nopeuttaa Valtakunnan työtä, ja kun maailmanlaajuinen kasvu jatkuu, meidän vilpitön halumme tulisi olla auttaa näitä lampaankaltaisia edistymään kypsyyteen. ”Valtakunnan kasvun” piirikonventit tulevat varustamaan meitä tätä tärkeää työtä varten, samalla kun ne vahvistavat meidän päättäväisyyttämme palvella Jumalaa kokosydämisesti. Olkoon rukouksemme, ”että Jehovan sana lakkaamatta menisi nopeasti eteenpäin ja tulisi kirkastetuksi”, hänen ylistyksekseen. – 2. Tess. 3:1.
[Tekstiruutu s. 6]
Tietoja piirikonventtia varten
BEETEL- JA GILEAD-KOKOUKSET: Perjantaina pidetään kokous niille tienraivaajille, jotka ovat 20–40-vuotiaita ja kiinnostuneita Gilead-koulun valmennuksen saamisesta lähetystyötä varten. Lauantaina on kokous kaikille vihkiytyneille julistajille, jotka ovat 19–35-vuotiaita Suomen tai Ruotsin kansalaisia ja jotka haluaisivat astua Beetel-palvelukseen. Tarkasta konventtipaikalla ohjelmasta näiden kokousten ajat ja paikat.
KASTE: Puhe kasteelle aikoville pidetään lauantaiaamuna. Niiden, jotka haluavat vertauskuvata vihkiytymisensä vesikasteella, tulisi tarkastella ennen konventtia kysymykset kirjasta Järjestetyt suorittamaan palveluksemme seurakuntansa vanhinten kanssa. Kasteelle aikovien tulisi tuoda mukanaan säädyllinen uimapuku ja pyyhe.
MAJOITUS: Jos joku haluaa majoituksen konventin kautta, eikä ole vielä täyttänyt majoitusanomusta, hänen tulisi täyttää se täsmällisesti ja siististi ja antaa se konventin yhdysmiehelle, joka lähettää sen konventtitoimistoon osoitteella, joka on mainittu majoitusanomuksessa. Kun saat ilmoituksen varatusta majoituksesta, mutta suunnitelmasi jostakin syystä muuttuvat, ole hyvä ja ilmoita siitä heti 1) asunnonhaltijalle ja 2) konventin majoitusosastolle, niin että huone voidaan antaa toisille. Majoitusanomuksessa on yksityiskohtaisempia tietoja majoitusasioista.
OHJELMA-AJAT: On viisasta ja arvostusta ilmaisevaa, että olemme istuimillamme aina silloin, kun ohjelma alkaa. Ohjelma alkaa torstai-iltapäivällä kello 13.30, perjantaina kello 9.30 ja lauantaina sekä sunnuntaina kello 9.40. Me osoitamme samoja oivallisia ominaisuuksia, kun emme lähde paikoiltamme ennen ohjelmajaksojen päättymistä. Loppulaulu ja rukous ovat torstaina noin kello 17.10. Perjantai-iltapäivä on varattu erikoisponnisteluihin kenttäpalveluksessa loppulaulun ja rukouksen jälkeen kello 15.30. Lauantaina ohjelma päättyy noin kello 17.30 ja sunnuntaina noin kello 16.40.
RINTAMAINOSKORTIT: Nämä kortit ovat yksi keino mainostaa konventtiamme, ja ne helpottavat läsnäolevien veljiemme ja sisartemme tunnistamista. Käytä tästä syystä rintamainosta konventissa ja myös matkalla konventtiin ja sieltä takaisin. Kortti ei ole ainoastaan hyvä tunnistamiskeino, vaan se myös usein johtaa hyvän todistuksen antamiseen matkustettaessa. Sinun tulisi hankkia kortti seurakunnastasi, sillä niitä ei ole saatavana konventissa. Seura lähettää sopivan määrän rintamainoskortteja jokaiseen seurakuntaan. Ne maksavat 0,08 markkaa ja muoviset kotelot 0,80 markkaa.
TIENRAIVAAJIEN MÄÄRÄYSKORTTI: Kaikkien vakituisten ja erikoistienraivaajien sekä matkavalvojien tulee tuoda Vartiotornin henkilöllisyys- ja määräyskorttinsa (S-202) konventtiin. Ne, jotka piirikonventtiin mennessä ovat olleet tienraivaajina vähintään kuusi kuukautta, ovat oikeutettuja saamaan yhdessä piirikonventissa 120 markan arvosta ruokalippuja esittämällä määräyskorttinsa. Käsittele korttia yhtä huolellisesti kuin rahaa. Sen tilalle ei voida saada uutta konventissa. Näyttämällä määräyskorttinsa tienraivaajat voivat saada ilmaiset julkaisut ja muuta saatavissa olevaa kirjallisuutta tienraivaajien ehdoilla kirjallisuusosastosta.
VAROITUS: Riippumatta siitä mihin paikoitatte autonne, teidän tulisi aina lukita se eikä jättää koskaan mitään tavaraa näkyville. Mikäli mahdollista, pitäkää tavaranne lukitussa tavaratilassa. Varokaa myös varkaita ja näpistelijöitä, joita suuret kokoukset houkuttelevat. Tähän sisältyy myös se, ettette jätä mitään arvokasta istuimillenne konventeissa. Tämän lisäksi on todettu, että korkeakorkoisia kenkiä käyttävät sisaret ovat muita suuremmassa vaarassa kompastella portaissa ja vahingoittaa itseään.