Varustautuneita puhumaan perustellen jumalallisen tiedon avulla
1 Apostoli Paavali oli varustautunut puhumaan perustellen jumalallisen tiedon avulla. Apostolien tekojen 17:17:ssä sanotaan, että ”hän rupesi puhumaan perustelua käyttäen synagogassa juutalaisten – – kanssa ja torilla joka päivä niiden kanssa, jotka sattuivat olemaan paikalla”. Korinttolaisille hän kirjoitti, että heidän hengelliset aseensa olivat ”Jumalan avulla voimallisia” ja tekivät kristityt kykeneviksi ’kukistamaan järkeilyt ja kaiken korkean, mikä kohotetaan Jumalan tuntemusta vastaan’. – 2. Kor. 10:4, 5.
2 Meidätkin on varustettu voimallisella uutisella, joka tekee meidät kykeneviksi puhumaan perustellen kenen tahansa palveluksessa tapaamamme ihmisen kanssa. Paavalin tavoin mekin tapaamme monenlaisia uskonnollisia vakaumuksia, elämänkatsomuksia, ideologioita ja ihmisten teorioita kannattavia ihmisiä. Paavali kehotti heitä ajattelemaan ja mekin voimme tehdä samoin.
KÄYTTÄMÄLLÄ PUHU PERUSTELLEN -KIRJAA
3 Puhu perustellen -kirjamme antaa meille varmuutta puhuessamme ihmisten kanssa. Se sisältää tosiasioita, jotka ovat välttämättömiä auttaessamme ihmisiä pääsemään oikeisiin johtopäätöksiin ja tekemään järkeviä ratkaisuja. Sen vuoksi me voimme puhua ihmisille rohkeasti olipa heidän koulutuksensa tai taustansa mikä tahansa. Jos esimerkiksi herää keskustelua sellaisesta kiistanalaisesta aiheesta kuin helvetistä tai puolueettomuudesta, me voimme yksinkertaisesti sanoa: ”Luin äskettäin jotakin tuota aihetta käsittelevää, ja haluaisin kertoa siitä teille.” Sitten voimme ottaa esiin Puhu perustellen -kirjan ja jatkaa sen sisältöön perustuvaa keskustelua. Kun meillä on Puhu perustellen -kirja, me voimme jännittämättä keskustella melkein mistä tahansa aiheesta, jonka ovenavaaja voi ottaa keskusteltavaksi. Se että meillä on aina Puhu perustellen -kirjamme mukana palveluksessa ja että olemme valmiita käyttämään sitä, auttaa meitä olemaan ’varustautuneita kaikkeen hyvään työhön’. – 2. Tim. 3:17.
KESKUSTELEMISEN TÄRKEYS
4 Meidän ei tule ainoastaan saarnata ihmisille; meidän täytyy puhua heidän kanssaan perustellen, niin että he ymmärtävät, miksi sanomamme on tärkeä, miksi se soveltuu heihin ja miten se vaikuttaa heihin henkilökohtaisesti. Tämän tekemiseksi tehokkaasti meidän täytyy rauhoittaa ihmisiä, niin että he kuuntelevat Valtakunnan sanomaa. Kykymme keskustella luonnollisella tavalla ja vilpitön halumme auttaa toisia oppimaan totuus voivat saada meidät menestymään palveluksessamme. Se, että tunnemme Puhu perustellen -kirjan, voi auttaa meitä pääsemään näihin tavoitteisiin.
5 Jeesus näki ihmisten valtavat hengelliset tarpeet ja vastasi niihin. Meillä täytyy olla sama vaikutin. Ihmisistä on tullut ajattelutavaltaan epävakaisia, koska he ponnistelevat omien aineellisten pyrkimystensä hyväksi ja ovat hylänneet hengelliset asiat, mikä on aiheuttanut henkisen, tunneperäisen ja fyysisen luhistumisen. (1. Tim. 6:9) Me voimme antaa heille tarvittavaa apua käyttämällä Puhu perustellen -kirjaamme, joka auttaa meitä keskustelemaan monista elämän tärkeistä kysymyksistä, kuten avioliittoon ja perhe-elämään liittyvistä ongelmista, abortista, huumeista ja muista vaikeuksista, joita ihmiset saattavat kohdata. Eräs sisar esimerkiksi käytti Puhu perustellen -kirjaa uusintakäynnillä keskustellakseen avioliitosta, koska nuoripari, jonka luona hän oli käymässä, asui yhdessä vihkimättömänä. Raamatuntutkistelu aloitettiin seuraavalla käynnillä, ja nuoripari sanoi, että heidän aikaisemmin käymänsä keskustelun johdosta he olivat suunnitelleet liittonsa laillistamista.
6 Me olemme kiinnostuneita ihmisten sydämen tavoittamisesta. Lämmin ja vilpitön lähestymistapamme voi auttaa meitä tässä. Sananlaskut 16:24 sanoo: ”Lempeät sanat ovat mesileipää; ne ovat makeat sielulle ja lääkitys luille.” Puhu perustellen -kirjamme voi auttaa meitä esittämään Valtakunnan sanomaa taitavasti ja vetoavasti, niin että se vetää vilpitönsydämisiä totuuteen.