’Pitäkäämme mielemme hyvien tekojen tekemisessä’
1 Hyvät teot ovat niitä toimia, jotka liittyvät suoranaisesti Jumalan vanhurskauteen ja Jeesuksen Kristuksen kautta saatavan pelastuksen hyvään uutiseen. Paavali kannusti Tiitusta muistuttamaan veljiä ”olemaan valmiit kaikkeen hyvään työhön” ja ’lujasti vakuuttamaan lakkaamatta, jotta ne, jotka ovat uskoneet Jumalaan, pitäisivät mielensä hyvien tekojen jatkuvassa tekemisessä’. (Tiit. 3:1, 8) Pitämällä hyvän uutisen esillä ja saattamalla elämänsä sopusointuun Jehovan vanhurskaiden mittapuiden kanssa veljet eivät joutuisi harhateille. – Matt. 6:33.
2 Paavalin neuvo soveltuu meihin nykyään. Meidän on oltava varuillamme, koska olemme sellaisen pahan asiainjärjestelmän ympäröimiä, joka voisi helposti kääntää huomiomme pois Jehovan palveluksesta. Varuillaan olemiseen sisältyy mielemme pitäminen hyvien tekojen tekemisessä. Miten voimme onnistua siinä?
APUA TARJOLLA
3 Meidän täytyy käyttää hyväksemme niitä hengellisiä järjestelyjä, joita Jehova on tehnyt kristillisen seurakunnan välityksellä. (Hepr. 13:20, 21) Hän on antanut meille Sanansa Raamatun sekä runsaasti erinomaisia tutkimisen apuvälineitä. Hengellisesti vanhempia miehiä on määrätty antamaan henkilökohtaista apua lauman paimenina. Valtakunnansalissa ja yksityiskodeissa säännöllisesti viikoittain pidettävissä kokouksissa sekä aika ajoin järjestettävissä suuremmissa kierros- ja piirikonventeissa on tervehenkistä, rakentavaa seuraa, ja niissä saadaan uskoa vahvistavaa opetusta.
4 Seurakunnassa tehdään sopivia järjestelyjä kenttäpalvelusta varten, mihin sisältyy niiden henkilökohtainen auttaminen, joilla on vähemmän kokemusta palveluksessa. Tällaiset järjestelyt auttavat meitä olemaan hyvin varustautuneita suorittamaan tehtävämme saarnata ”hyvää uutista” ja auttaa toisia liittymään kanssamme palvomaan Jehovaa. – Matt. 24:14; 28:19, 20.
HEINÄKUUN TOIMINTA
5 Heinäkuu tulee olemaan useimmille meistä kiireinen kuukausi. Monet ovat läsnä ”Luota Jehovaan” -piirikonventissa. Jotkut työskentelevät vapaalla alueella. Monet tuhannet käyttävät heinäkuun osa-aikaiseen tienraivauspalvelukseen. Meidän kaikkien pitäisi päättää tehdä voitavamme Voit elää ikuisesti -kirjan levittämiseksi ja, mikäli mahdollista, raamatuntutkistelujen aloittamiseksi sen avulla.
6 Jos heinäkuun aikatauluusi sisältyy lomamatka tai jokin muu kotoa pois suuntautuva matka, sinulla on todennäköisesti monia tilaisuuksia tavata ihmisiä ja puhua heille satunnaisesti. Valmistaudu puhumaan heille Valtakunnan toivosta. Monet ovat huomanneet, että pienikokoisen Voit elää ikuisesti -kirjan pitäminen mukana on rohkaissut ja auttanut heitä aloittamaan keskusteluja, jotka usein johtavat hyvän todistuksen antamiseen. Tietenkin myös Vartiotorni ja Herätkää!-lehti ovat sopivia välikappaleita, kun todistetaan satunnaisesti. Mutta koska Voit elää ikuisesti -kirja sisältää laajemman valikoiman raamatullista perustietoa, se soveltuu paremmin raamatuntutkimisjärjestelyn esittelemiseen.
7 Tehdäksesi matkasuunnitelmistasi täydellisiä varmistu siitä, että sisällytät niihin kokouksissa läsnäolon ja kenties kenttäpalvelukseen osallistumisen paikallisen seurakunnan yhteydessä. Vuoden 1987 kesäkuun Valtakunnan Palveluksemme kirjoituksessa ”Sisällytä kokoukset lomasuunnitelmiisi” esitettiin hyödyllisiä ehdotuksia siitä, miten voi löytää lähimmän valtakunnansalin.
8 Vietämmepä suurimman osan heinäkuusta kotiseurakunnassamme tai vierailemmepa muilla alueilla, me haluamme osallistua seurakunnankokouksiin ja kenttätoimintaan siinä määrin kuin mahdollista. Kun meillä ”on aina runsaasti tehtävää Herran työssä”, mielemme suuntautuu oikeaan ja teemme jatkuvasti hyviä tekoja Jehovan ylistykseksi. – 1. Kor. 15:58.