Kirjallisuutemme käyttäminen viisaasti
1 Kirjallisuutemme järjestelmällinen käyttö alkoi vuonna 1879 heinäkuun 1. päivän Vartiotornin 6000 kappaleen levittämisellä. Sen jälkeen on painettu ja levitetty suunnaton määrä erilaista kirjallisuutta.
2 Kirjallisuuden painaminen aiheuttaa melkoisesti kustannuksia, ja siksi kirjallisuudellamme on ollut määrätty hintansa näiden painokustannusten peittämiseksi. Joissakin maissa, kuten nyt Yhdysvalloissa, on kuitenkin lainsäädännöllisistä syistä luovuttu korvauksen merkitsemisestä itse julkaisuihin tai niiden mainoksiin, eikä kirjallisuutta tarjota myöskään kenttäpalveluksessa siten, että mainittaisiin jokin korvaus edellytyksenä kirjallisuuden saamiselle. Ihmisille kuitenkin mainitaan mahdollisuudesta tukea hyvän uutisen maailmanlaajuista julistustyötä lahjoituksin. Siellä kaikkia uskontoja ylläpidetään lahjoituksin, joten tällainen menettely ei herätä ongelmia.
3 Suomessa laki ei anna mahdollisuutta pyytää lahjoituksia tällä tavalla. Kun valtio on pitänyt huolta kirkon talouteen tarvittavien varojen kokoamisesta, ihmiset eivät täällä ole myöskään tottuneet antamaan lahjoituksia uskonnollisen toiminnan hyväksi. Niinpä Suomessa ainakin toistaiseksi jatkamme kirjallisuuden tarjoamista samaan tapaan kuin ennenkin, niin että mainitsemme korvauksen siitä. Koska työmme ei kuitenkaan ole kaupallista voiton tavoittelua, on hyvä pitää ihmiset tietoisena sen ei-kaupallisesta luonteesta. Seuraavat ehdotukset voivat olla tässä avuksi.
4 Tulemme edelleen käyttämään Keskustelunaiheita kiinnostuksen herättämiseksi. Ellei kiinnostusta osoiteta lainkaan, ei olisi mitään syytä tarjota ihmisille kirjallisuuttakaan, koska he useimmissa tapauksissa eivät ottaisi sitä arvostaen vastaan. Emmekä me halua tuhlata kirjallisuuttamme jättämällä sitä sellaisille, joilla ei ole kiinnostusta. Haluamme jättää sitä niille, jotka osoittavat kiinnostusta ja jotka lukevat sitä. Haluamme käyttää kirjallisuuttamme viisaasti.
5 Seuraavassa on yksi ehdotus siitä, mitä voisit sanoa näytettyäsi kirjallisuutta: ”Jos haluatte lukea tämän julkaisun, jätän sen hyvin mielelläni teille.” Todennäköisesti puhuteltava tiedustelee: ”Mitä se maksaa?” Voisit vastata: ”Työmme ei ole kaupallista. Sitä tehdään vapaaehtoisesti ympäri maailman ihmisten auttamiseksi oppimaan tie ikuiseen elämään. Mutta koska kirjallisuuden painaminen maksaa, olemme ehdottaneet tästä julkaisusta – – markan korvausta painokuluista.”
6 Lehtiä tarjotessasi voisit ottaa esille jonkin nimenomaisen kysymyksen jostakin kirjoituksesta ja sanoa sitten: ”Toivon, että tutustuisitte tämän kirjoituksen eri piirteisiin. Jos haluaisitte lukea nämä kaksi lehteä, jätän ne mielelläni teille.” Jos ne otetaan vastaan, voisit lisätä: ”Uskon, että havaitsette lehdissä olevat tiedot hyvin kiinnostaviksi. Kuulisin mielelläni viikon kuluttua mielipiteenne niistä. Huomaatte Vartiotornista, että sitä julkaistaan 107 kielellä lähes 14 miljoonaa kappaletta ympäri maapallon. Jotta lehtiä voitaisiin jatkuvasti painaa, olemme ehdottaneet niistä 4 markan yhteiskorvausta, jos se sopii teille.”
ONKO KIINNOSTUS AITOA?
7 Tarkoituksemme ei ole koskaan levittää kirjallisuutta sattumanvaraisesti. Haluamme sen täyttävän tarkoituksensa ja auttavan vilpittömiä ihmisiä oppimaan enemmän Jehovan hienoista tarkoituksista. Olisi tuhlausta jättää kirjallisuuttamme ihmisille, joilla ei ole lainkaan arvostusta hengellisiä asioita kohtaan. (Hepr. 12:16) Niinpä on hyvä tähyillä, onko ihmisissä merkkejä aidosta kiinnostuksesta. Hyvä merkki siitä voi olla heidän halukkuutensa keskustella kanssasi tai se, että he kiinnittävät huomiota siihen mitä sanot, vastaavat kysymyksiisi tai ilmaisevat muuten ajatuksiaan tai seuraavat raamatunkohtien lukemistasi arvostaen. Joskus voi olla hyvä kysyä, lukisivatko he tarjottavia julkaisuja. Jos he suhtautuvat myönteisesti ehdotukseesi tulla uudelleen jatkamaan keskustelua, se voi olla merkki aidosta kiinnostuksesta. Kun näet sellaisia merkkejä vilpittömästä kiinnostuksesta, on hyvin todennäköistä, että ihmiset käyttävät hyvin saamaansa kirjallisuutta.
8 Käyttämämme menetelmät ovat lisätodisteena siitä, että ”me emme ole Jumalan sanan kaupustelijoita”, emmekä osa maailmasta. (2. Kor. 2:17; Joh. 17:14) Suuren Babylonin tuhon lähestyessä kaikkea uskonnollista vastaan tulee olemaan painetta aina runsaammassa määrin. Pääasiallinen huolen aiheemme on, että elintärkeä maailmanlaajuinen Valtakunnan saarnaaminen menee jatkuvasti eteenpäin esteettä ja tuo yhä useampia pelastukseen. – Matt. 24:14; Room. 10:13, 14.