Teokraattisia uutisia
◆ Azoreilla iloitaan siitä, että sieltä voitiin raportoida uusi helmikuussa saavutettu 419 julistajan huippu, mikä on 31 prosentin lisäys viime vuoden keskimäärään. Yhdeksästä saaresta kahdeksalla toimii julistajia.
◆ Koreassa saatiin helmikuussa uusi 59483 julistajan huippu. Tämä on 29. perättäinen huippu tuossa maassa.
◆ Parhaillaan tehdään järjestelyjä toisen pienen jokialuksen rakentamiseksi Perun kaakkoisosassa suoritettavaa palvelusta varten. On tehty suunnitelmia todistaa kaikissa tuon alueen jokien varrella olevissa kultakaivosasutuksissa.
◆ Saint Luciassa oli uusi 449 julistajan huippu helmikuussa, mikä oli 14 prosentin lisäys.
◆ Joulu- ja tammikuun aikana ryhdyttiin Venezuelassa erikoisponnisteluihin harvoin käytyjen alueiden läpikäymiseksi. Haaratoimisto jakoi väliaikaisina aluemääräyksinä yhteensä 123 pientä kaupunkia tai kylää. Raamatuntutkisteluja aloitettiin yhteensä 900.