Hyvän uutisen esittäminen käyttämällä julkaisuja viisaasti
1 Palvelusvuoden 1991 erikoiskonventtipäivän ohjelmassa käsiteltiin teemaa ”Palveluksemme – ei tavallista vaan pyhää”. Tähdennettiin sitä, että työmme on pyhää eikä sitä tulisi pitää itsestään selvänä. Koska painetun kirjallisuutemme käyttö kuuluu olennaisena osana palvelukseemme, kirjallisuuteenkin tulisi suhtautua kunnioittavasti. Jokainen meistä voi osoittaa tuntemaansa syvää kunnioitusta käyttämällä julkaisujamme viisaasti.
2 Palvelusvuonna 1990 Seura tuotti 678 miljoonaa lehteä ja yli 51 miljoonaa Raamattua ja sidottua kirjaa maailmanlaajuista kenttää varten. Tämä on vaatinut valtavan määrän aikaa, voimia ja rahaa. Monien vapaaehtoisten työntekijöiden yhteisponnistuksin voidaan tuottaa laadukasta kirjallisuutta sekä henkilökohtaista käyttöä että kenttäpalveluksessa levittämistä varten. Muun muassa millä tavoin voimme heijastaa sydämestä lähtevää arvostusta kirjallisuuttamme kohtaan tehdessämme Valtakunnan sanomaa tunnetuksi vilpitönsydämisille ihmisille?
3 Henkilökohtainen ja perhetutkistelu: Roomalaiskirjeen 2:21:ssä apostoli Paavali sanoo: ”Sinäkö, joka opetat toista, et kuitenkaan opeta itseäsi?” Kun varaamme aikaa lukeaksemme, tutkiaksemme ja mietiskelläksemme rukouksen hengessä raamatullista kirjallisuuttamme, ilmaisemme, miten paljon arvostamme sitä ajankohtaista hengellistä ravintoa, jota Jehova antaa taloudenhoitaja-luokan välityksellä. (Luuk. 12:42) Kun pysyttelemme paljastettujen totuuksien tasalla tutkimalla joko henkilökohtaisesti tai perheenä, voimme kehittää syvää kunnioitusta kaikkea sitä kohtaan, mitä Jehova on uskonut huolenpitoomme. Lapsiakin tulisi sopivasti valmentaa arvostamaan kirjallisuuttaan ja huolehtimaan siitä, ei tuhrimaan tai sotkemaan sitä huolettomasti. Lisäksi meidän tulisi säilyttää kirjallisuuttamme asianmukaisesti, niin että se pysyy puhtaana ja siistinä kentällä käyttöä varten.
4 Älä tuhlaa: On tuhlausta antaa lehtien, kirjojen tai muun kirjallisuuden kasautua kotiimme sen sijaan, että käyttäisimme sitä totuuden etsijöiden hyväksi. Koska lehdissä on päiväykset, meillä on vain rajallinen aika tarjota niitä ajankohtaisina numeroina. Meiltä vaaditaan yhteisponnistelua lähteäksemme palvelukseen ja tarjotaksemme näitä lehtiä kiinnostuneille. Jos havaitsemme, että meille silti kasaantuu lehtiä, olisi ehkä hyvä muuttaa aikatauluamme käyttääksemme enemmän aikaa lehtityöhön. Tai jos tätä ei voida järkevästi ottaen tehdä, meidän tulisi pienentää lehtikiintiötämme. Noudattamalla näitä ehdotuksia osoittaudumme Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden uskollisiksi taloudenhoitajiksi. – 1. Kor. 4:2; 1. Piet. 4:10, 11; vrt. Luuk. 16:1, 10.
5 Jehova on ”uskonut” vihkiytyneen kansansa ”haltuun” hyvin raskaan vastuun ja työn, muun muassa sen ”omaisuuden”, joka on hänen uskollisen ’taloudenhoitajansa’ valvonnassa. (2. Tim. 1:12; Luuk. 12:42–44, 48b; 1. Tim. 6:20) Arvostakaamme syvästi niitä etuja, joita meillä on Jumalan palveluksessa, ja jatkakaamme julkaisujemme viisasta käyttöä esittämällä hyvää uutista toisille.