Nyt on aika
1 Toisessa kirjeessään korinttolaisille Paavali muistutti heitä siitä, että he olivat päättäneet ryhtyä erinomaiseen avustustyöhön Jerusalemissa asuvien uskontovereidensa hyväksi. Vuosi oli kuitenkin vierähtänyt, eivätkä he olleet vieläkään saaneet sitä päätökseen. Niinpä hän kehotti heitä: ”Suorittakaa nyt työ loppuun! Toteuttakaa se samalla innolla kuin sitä suunnittelitte.” (2. Kor. 8:11, Uusi testamentti nykysuomeksi.)
2 Me kaikki olemme joskus asettaneet itsellemme tavoitteita. Olemme ehkä päättäneet osallistua enemmän kenttäpalvelukseen, tutustua veljiimme paremmin, pätevöityä johonkin palvelusetuun tai voittaa jonkin heikkouden. Vaikka meillä oli hyvät aikomukset aloittaessamme, emme ehkä toteuttaneet niitä saavuttaaksemme tavoitettamme. Ennen kuin tajusimmekaan, kului viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia meidän edistymättä lainkaan. Voisiko olla niin, että meidän olisi sovellettava neuvoa ’suorittaa nyt loppuun’ se, minkä aloitimme?
3 Tavoitteittemme saavuttaminen: On aivan eri asia tehdä jokin henkilökohtainen päätös kuin toteuttaa se. Viivyttely voi estää kaiken edistymisen. Meidän täytyy tehdä ratkaisu ja sitten päättäväisesti alkaa työskennellä sen hyväksi viipymättä. Henkilökohtainen järjestyksellisyys on välttämätöntä. On tärkeää varata tehtävästä huolehtimiseen riittävästi aikaa ja huolehtia siitä, että aika käytetään tuohon tarkoitukseen. On hyvä asettaa jokin määräaika ja harjoittaa sitten itsekuria, jotta tehtävä on varmasti valmis määräajassa.
4 Kun joudumme tiukalle tavoitteittemme saavuttamisessa, on helppoa ajatella, että palaamme asiaan myöhemmin. Tiedämme kuitenkin, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Sananlaskut 27:1 sanoo: ”Älä huomispäivästä kersku, sillä et tiedä, mitä mikin päivä synnyttää.” Opetuslapsi Jaakob varoitti olemasta liian luottavainen tulevaisuuden suhteen, koska ”ette tiedä, mitä elämänne on huomenna. – – jos joku tietää, miten tehdä sitä, mikä on oikein, eikä kuitenkaan tee sitä, niin se on hänelle synti.” (Jaak. 4:13–17.)
5 Koska on monia asioita, jotka hajottavat huomiotamme, ja toiset esittävät meille monia pyyntöjä, tavoitteemme voivat jäädä helposti varjoon. Meidän on vilpittömästi ponnisteltava, jotta ne pysyisivät kirkkaana mielessä. Asian sisällyttäminen rukouksiimme auttaa. Se, että pyydämme meille läheisiä ihmisiä muistuttamaan ja rohkaisemaan meitä, voi olla hyödyllistä. Kalenterissamme oleva merkintä voi muistuttaa meitä siitä, että tarkistamme, miten olemme edistyneet. Ihmisen täytyy määrätietoisesti keskittyä tekemään ”niin kuin hän on sydämessään päättänyt” (2. Kor. 9:7).
6 Lokakuussa meillä on oiva tilaisuus keskittyä tavoitteisiimme. Tarjoamme Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä. Näiden kahden lehden tilauksia voidaan tarjota, jos ilmenee aitoa kiinnostusta, tavallisesti uusintakäynneillä. Voisimmeko asettaa itsellemme joitakin järkeviä tavoitteita? Voisimmeko yrittää levittää enemmän lehtiä? Päätös tehdä useampia uusintakäyntejä ja aloittaa uusi raamatuntutkistelu, voisi olla järkevä tavoite monille.
7 Ei ole viisasta lykätä sen tekemistä, mikä on tärkeää, koska tämä ”maailma on häviämässä” (1. Joh. 2:17). Jehovan palvelus tarjoaa meille nyt erikoisetuja ja -siunauksia. Se, tartummeko tähän tilaisuuteen, riippuu meistä.