Seuran maailmanlaajuiseen työhön annetut lahjoitukset edistävät laajennusta
Kuten Jesajan 54:2, 3:ssa ennustettiin, Jehovan puhdas palvonta leviää jatkuvasti kautta maailman. Se koskee myös monia Afrikan mantereella olevia maita ja sen lähellä sijaitsevia saaria. Valtakunnan työlle asetettuja rajoituksia on kuluneiden kymmenen vuoden aikana poistettu muun muassa Angolassa, Etiopiassa, Kamerunissa, Madagaskarissa, Malawissa, Mosambikissa, Päiväntasaajan Guineassa ja Togossa. Näissä ja muissa sellaisissa maissa, joissa pelto on ollut vaalea elonkorjuuta varten, palvelee Gileadin käyneitä lähetystyöntekijöitä, palvelijoiden valmennuskoulun käyneitä veljiä sekä Betel-perheen jäseniä ja muita (Matt. 9:37, 38).
Tosi palvojien määrän kasvu Jehovan järjestössä merkitsee luonnollisesti sitä, että täytyy rakentaa satoja uusia valtakunnansaleja. Lisäksi on täytynyt suunnitella konventtisaleja ja uusia haaratoimistotiloja tai laajennoksia entisiin tiloihin. Näiden projektien rahoittaminen samoin kuin Valtakunnan työn pitäminen käynnissä paitsi Afrikassa myös muissa osissa maailmaa on niellyt suuren osan lahjoituksista, joita Seuran maailmanlaajuiseen työhön on annettu.
Tämän sisäliitteen kahdella sivulla on valokuvia ja piirroksia, jotka antavat käsityksen siitä, mitä Seura on pyrkinyt tekemään Afrikan kentällä. Kuvissa on osa niistä rakennuksista, joita parhaillaan rakennetaan tai joiden rakentaminen alkaa pikapuoliin.
Vuoden 1996 Vuosikirjan kenttäpalvelusraportista saa paremman käsityksen siitä, mitä näiden maiden julistajat saavat aikaan palveluksessa. Monissa maissa on tapahtunut merkittävää kasvua, ja kasvun mahdollisuudet käyvät ilmi muistonvieton poikkeuksellisen suurista läsnäolijamääristä. Kun muistamme, miten maailmanlaajuinen Valtakunnasta saarnaaminen ja opetuslasten tekeminen etenevät muilla mantereilla, se painaa mieliimme, millainen etu meillä on tukea aineellisesti tosi palvontaa (Luuk. 16:9; 1. Tim. 6:18).
[Kuva s. 3]
Valtakunnansali Kwazulussa Natalissa Etelä-Afrikassa; rakennettu 9 päivässä
[Kuva s. 3]
Edullisesti rakennettu valtakunnansali Nigeriassa
[Kuva s. 3]
Mosambikiin rakennettava konventtisali, johon tulee 1500 istumapaikkaa; valmistuu vuoden 1996 lopulla
[Kuva s. 3]
Mosambikin haaratoimistotilat; valmiit otettavaksi käyttöön syksyllä 1996
[Kuva s. 3]
Sierra Leonen haaratoimisto, jonka on määrä valmistua tänä kesänä
[Kuva s. 4]
Kaikilta sivuiltaan avoin konventtisali sekä haaratoimisto Mauritiuksessa; valmistuvat keväällä 1997
[Kuva s. 4]
Zimbabwen rakenteilla oleva haaratoimisto
[Kuva s. 4]
Sivuiltaan avoin konventtisali ja uusi haaratoimisto rakenteilla Senegalissa
[Kuva s. 4]
Kenian uusi haaratoimisto pääkaupungissa Nairobissa
[Kuva s. 4]
Madagaskarin pian valmistuva haaratoimisto
[Kuva s. 4]
Malawiin suunnitellut haaratoimistorakennukset