’Saarnaamme sanaa’
1 ”Viimeisiä päiviä” koskevan Raamatun kuvauksen mukaisesti useimmilla ihmisillä on nykyään vain ”jumalisen antaumuksen muoto” (2. Tim. 3:1, 5). Tämä johtuu siitä, että uskonnolliset johtajat eivät ole antaneet aitoa hengellistä opastusta laumoilleen. Kristikunnan papisto ei puolusta Raamattua. Sen sijaan että papit saarnaisivat Jumalan sanaa, he mieluummin hokevat filosofien ja teologien turhanpäiväisiä opetuksia tai pohtivat sosiaalisia ja poliittisia kysymyksiä. Monet uskonnolliset johtajat eivät usko Raamattuun. Heidän mielestään se on vanhentunut, joten he kannattavat itsepintaisesti evoluutioteoriaa, sen sijaan että kannattaisivat Raamatun opetusta Suuresta Luojasta. Useimmat papit eivät käytä edes Jumalan persoonanimeä, eivätkä he vastusta lainkaan sitä, että tuota nimeä ei ole nykyaikaisissa raamatunkäännöksissä.
2 Samoin kuin Jeesuksen ajan uskonnolliset johtajat, nykyinenkin papisto saarnaa turhaan (Matt. 15:8, 9). Tilanne on juuri sellainen kuin profeetta Aamos ennusti. Nyt on nälkä, ei ’leivän nälkä eikä veden jano, vaan Jehovan sanojen kuulemisen nälkä’ (Aam. 8:11). Enemmän kuin mitään muuta ihmiset tarvitsevat Jumalan sanan hengellistä ravintoa.
3 Miten tyydyttää ihmisten hengellinen tarve: Paavali kehotti Timoteusta pysymään ’pyhissä kirjoituksissa, jotka voivat tehdä ihmisen viisaaksi hänen pelastuksekseen’, ja siksi hän vakavasti velvoitti häntä ’saarnaamaan sanaa’ toisille (2. Tim. 3:14, 15; 4:2). Jehovan todistajina meidän täytyy pysyä saarnatessamme tiukasti Raamatun opetuksessa ja jäljitellä siten Esimerkkiämme Jeesusta, joka sanoi: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun, vaan hänen, joka on lähettänyt minut.” (Joh. 7:16.) Perustamme opetuksemme Jumalan sanaan, koska ymmärrämme sen sisältävän jumalallista viisautta, ja haluamme ihmisten tietävän, mistä lähteestä esittämämme tiedot ovat peräisin (1. Kor. 2:4–7).
4 Ihmisten täytyy ensin kuulla Raamatun totuus, jotta he voisivat saada tietoa Jehovasta ja uskoa häneen. Paavali kirjoitti johdonmukaisesti: ”Entä kuinka he tulevat uskomaan häneen, josta eivät ole kuulleet? Entä kuinka he tulevat kuulemaan, ellei joku saarnaa?” (Room. 10:14.) Saarnaamalla Jumalan sanaa autamme toisia hankkimaan täsmälliseen tietoon perustuvan uskon. Sellainen tieto voi muuttaa – ja muuttaakin – elämän paremmaksi. Englantilainen kirjailija Charles Dickens kirjoitti Raamatusta: ”Se on paras kirja, mitä koskaan on ollut tai tulee olemaan maailmassa, koska se sisältää parhaat ohjeet, mitä kellään ihmisellä, joka yrittää olla totuudellinen ja uskollinen, voi olla oppaanaan.”
5 Hengellistä totuutta janoavat ihmiset tajuavat, että Jumalan sanan arvovalta tukee tuota totuutta. Vuonna 1913 Frederick W. Franz, nuori yliopisto-opiskelija, sai kirjasen ”Missä ovat kuolleet?”. Luettuaan hyvin kiinnostuneena Raamatun vastauksen tuohon kysymykseen hän sanoi: ”Tämä on totuus.” Miljoonat totuuden etsijät ovat tunteneet samoin. Jatkakaamme sanan saarnaamista ahkerasti ja innokkaasti. Siten mekin voimme iloita kuullessamme toisten sanovan: ”Tämä on totuus.”