Halutaan 2000 osa-aikaista tienraivaajaa
Voitko olla osa-aikaisena tienraivaajana maalis-, huhti- tai toukokuussa?
1 ”Halutaan 1000 saarnaajaa” oli erään kirjoituksen otsikko englanninkielisessä Vartiotornissa huhtikuussa 1881. Siinä pyydettiin hartaasti kaikkia vihkiytyneitä miehiä ja naisia, ”joille Herra on uskonut totuutensa tuntemuksen”, käyttämään Raamatun totuuden levittämiseen niin paljon aikaa kuin he suinkin voisivat. Niitä, jotka pystyisivät käyttämään vähintään puolet ajastaan yksinomaan Herran työhön, kannustettiin ilmoittautumaan kolporteeraajaevankelistoiksi, jotka olivat nykyisten tienraivaajien edeltäjiä.
2 Vaikka ajat ovat muuttuneet sitten 1800-luvun, yksi asia on pysynyt samana: Jumalan vihkiytyneet palvelijat haluavat jatkuvasti käyttää mahdollisimman paljon aikaa hyvän uutisen levittämiseen. Palvelemalla osa-aikaisina tienraivaajina seurakunnan julistajat voivat parantaa tehokkuuttaan, kun he käyttävät tavallista enemmän aikaa Valtakunnan palvelukseen. (Kol. 4:17; 2. Tim. 4:5.)
3 Siitä lähtien kun tämä palvelusmuoto otettiin käyttöön, ovat tuhannet veljet ja sisaret olleet osa-aikaisina tienraivaajina. Innostus tätä tienraivauspalveluksen muotoa kohtaan saavutti Suomen haaratoimiston alueella huippunsa vuonna 1979, jolloin täällä palveli yli 2600 osa-aikaista tienraivaajaa eli noin 20 prosenttia julistajista! Sen jälkeen huhtikuussa on ollut yli 2000 osa-aikaista tienraivaajaa useana vuonna. Tämän erinomaisen tuloksen saavuttaminen on siksi täysin mahdollista myös keväällä 1997.
4 Kannustamme sinua ottamaan tavoitteeksi palvella osa-aikaisena tienraivaajana yhtenä tai useampana kuukautena maalis–toukokuussa. Miksi maaliskuussa? Koska tänä vuonna Kristuksen kuoleman muistonvietto on sunnuntaina 23. maaliskuuta. Emme voisi käyttää muistonviettoa edeltäviä viikkoja paremmin kuin osallistumalla innokkaasti Valtakunnan saarnaamistyöhön, jonka Herramme ja Pelastajamme Jeesus Kristus pani alulle. Todistamalla innokkaasti maaliskuussa voimme kutsua monia kiinnostuneita viettämään kanssamme Kristuksen kuoleman muistojuhlaa. Maaliskuu on sikälikin poikkeuksellinen, että esitämme silloin ensimmäistä kertaa uutta Perheonnen salaisuus -kirjaa, ja koko kuukautta sävyttää ”perhe”-aiheinen kampanja. Lisäksi maaliskuussa on viisi lauantaita ja sunnuntaita, mikä antaa mahdollisuuden osallistua tehokkaasti kenttäpalvelukseen viikonloppuisin. Tietenkin kun jatkamme ponnistelemista palveluksessa huhti- ja toukokuussa, pystymme huolehtimaan löytämästämme kiinnostuksesta ja aloittamaan uusia Raamatun kotitutkisteluja kirjasen Mitä Jumala vaatii meiltä? avulla. Voimme myös käydä alueemme perusteellisesti läpi, varsinkin viikonloppuisin, esittämällä ajankohtaisia Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä.
5 Kuka on pätevä osa-aikaiseksi tienraivaajaksi? Kirjan Järjestetyt suorittamaan palveluksemme sivulla 114 sanotaan: ”Mitkä tahansa henkilökohtaiset olosuhteesi ovatkin, jos olet kastettu, jos olet moraaliltasi hyvämaineinen, jos voit järjestää niin, että saavutat vaaditut 60 tuntia kuussa kenttäpalveluksessa ja jos uskot voivasi palvella yhden tai useamman kuukauden osa-ajan tienraivaajana, niin seurakunnan vanhimmat harkitsevat mielellään anomustasi tähän palvelusetuun.” Voitko sinä tehdä tilaa tälle edulle maalis-, huhti- tai toukokuussa?
6 Tähän kutsuun saada 2000 osa-aikaista tienraivaajaa voidaan varmasti vastata menestyksellisesti, kun vanhimmistot suhtautuvat siihen myönteisesti ja muut julistajat tukevat tavoitetta kokosydämisesti (Hepr. 13:7). Kaikkia perheenpäitä kannustetaan selvittämään, kuinka moni heidän huonekunnastaan pystyy liittymään osa-aikaisten tienraivaajien riveihin yhtenä tai useampana tulevana kuukautena (Ps. 148:12, 13; vrt. Apostolien teot 21:8, 9).
7 Älä päättele nopeasti, ettet voi olla osa-aikaisena tienraivaajana kokopäivätyön, koulunkäynnin, perhevastuiden tai muiden raamatullisten velvollisuuksien vuoksi. Joidenkuiden ei ehkä ole helppoa osallistua tähän palvelusmuotoon, mutta hyvien järjestelyjen ja Jehovan siunauksen avulla he voivat onnistua (Ps. 37:5; Sananl. 16:3). Anna halusi osallistua tienraivauspalvelukseen säädellä olosuhteitasi; älä anna olosuhteidesi säädellä haluasi olla tienraivaajana (Sananl. 13:19a). Voimakas rakkaus Jehovaa ja lähimmäisiä kohtaan onkin saanut monet muuttamaan viikko-ohjelmaansa siten, että he ovat voineet laajentaa palvelustaan kuukaudeksi kerrallaan (Luuk. 10:27, 28). Monet siunaukset odottavat niitä, jotka omistautuvat tarmokkaasti Valtakunnan palvelukseen (1. Tim. 4:10).
8 Mitä osa-aikainen tienraivaus saa aikaan: Kokosieluiset ponnistelut, joihin tuhannet Jumalan palvelijat ryhtyvät voidakseen olla osa-aikaisina tienraivaajina, johtavat Jehovalle kaiutettavaan suureen ylistyshuutoon. Se että nämä Valtakunnan julistajat pyrkivät levittämään hyvää uutista useammille ihmisille, lähentää heitä Jehovaan, koska he oppivat tulemaan riippuvaisemmiksi hänestä saadakseen hänen henkeään sekä hänen siunauksensa.
9 Osa-aikaisten, vakituisten ja erikoistienraivaajien toiminta keskuudessamme saa aikaan vireän, elinvoimaisen hengen seurakunnassa. Heidän intonsa tarttuu, kun he kertovat kenttäpalveluskokemuksistaan. Tämä saa toiset arvioimaan uudelleen omaa arvojärjestystään ja mahdollisuuksiaan osallistua enemmän elintärkeään sananpalvelukseen. Eräs sisar, joka kävi kasteella 70-vuotiaana, ryhtyi heti jatkuvaan osa-aikaiseen tienraivaukseen. Kun häneltä kysyttiin joitakin vuosia myöhemmin, miksi hän sen ikäisenä yhä ponnisteli niin paljon palveluksessa osa-aikaisena tienraivaajana joka kuukausi, hän sanoi, että hänestä tuntui kuin ensimmäiset 70 vuotta hänen elämästään olisivat menneet hukkaan eikä hän halunnut tuhlata enää yhtään jäljellä olevista elinvuosistaan!
10 Jokaisen osa-aikaisen tienraivaajan palveluksessa tarvitsemat taidot paranevat. Muuan nuori todistaja myönsi: ”Varhaislapsuudessa tapanani oli kulkea vanhempieni mukana, kun he olivat saarnaamassa. Kenttäpalvelus oli todella hauskaa. Mutta ajan mittaan aloin ymmärtää, että koulussa erotuin muusta joukosta. Silloin minusta alkoi olla kiusallista puhua toisille oppilaille totuudesta. Kun kävin saarnaamassa talosta taloon, aloin pelätä, että kohtaisin siellä jonkun, jonka tunsin koulusta. Mielestäni ongelmani oli ihmispelko [Sananl. 29:25]. Kun pääsin koulusta, päätin kokeilla tienraivausta tilapäisesti. Siitä oli seurauksena, että saarnaamistyö alkoi viehättää minua enemmän kuin koskaan ennen. En pitänyt sitä enää huvina, eikä se ollut myöskään raskas taakka. Kun näin raamatuntutkisteluoppilaitteni edistyvän totuudessa, tunsin syvää tyydytystä, koska se osoitti Jehova Jumalan tukevan ponnistelujani.” Tämä nuori ryhtyi myöhemmin vakituiseksi tienraivaajaksi.
11 Siitä, että seurakunnassa palvelee useita osa-aikaisia tienraivaajia, on myös käytännön hyötyä, koska alue käydään perusteellisesti läpi. Alueista huolehtiva veli voi pyytää osa-aikaisilta tienraivaajilta apua harvoin käydyillä alueilla todistamiseen. Kun otetaan eväät mukaan ja varataan palvelukseen koko päivä, voidaan työskennellä alueen kaukaisimmissakin osissa.
12 Vanhinten tehtävä valmisteluja etukäteen: Seuraavina kolmena kuukautena tulee järjestää mahdollisuus osallistua eri palvelusmuotoihin eri aikoina viikolla, myös myöhään iltapäivällä ja alkuillasta, jotta mahdollisimman monet voivat osallistua niihin. Sisällyttäkää järjestelyihin tavanomaisen ovelta-ovelle-työn lisäksi jaksoja, jolloin todistetaan kadulla, tehdään liiketyötä ja käydään paikoissa, joissa ei ole tavattu ketään kotoa. Siten vanhimmat auttavat tienraivaajia osallistumaan palvelukseen seurakunnan kanssa sellaiseen aikaan, joka on tienraivaajille käytännöllisin ja mukavin. Seurakunnalle on ilmoitettava selvästi kaikista kenttäpalvelusjärjestelyistä. Kenttäpalveluskokouksia varten tulee tehdä hyvät järjestelyt. Lisäksi tulee järjestää riittävästi aluetta sekä tilata lehtiä ja muuta kirjallisuutta runsaasti ja viipymättä.
13 Suunnittele oma palvelusaikataulusi: Eräs veli, joka aluksi epäröi ryhtyä osa-aikaiseksi tienraivaajaksi, sanoi: ”Se on todella paljon helpompaa kuin luulin sen olevan. Se vaatii vain hyvää aikataulua.” Tämän sisäliitteen takasivulla on malliaikatauluja osa-aikaista tienraivausta varten. Olisiko jokin niistä käytännöllinen sinun tapauksessasi? Osa-aikaiseen tienraivaukseen riittää, että varaa palvelukseen 15 tuntia viikossa.
14 Perheenemännät ja iltavuorolaiset pystyvät usein palvelemaan osa-aikaisina tienraivaajina, kun he varaavat aamupäivät kenttäpalvelukseen. Koululaiset ja yövuorolaiset voivat yleensä lähteä saarnaamistyöhön myöhään iltapäivällä. Kokopäivätyöntekijät ovat huomanneet, että he voivat joko ottaa viikossa yhden vapaapäivän töistä tai omistaa palvelukseen kokonaisia viikonloppuja, sen lisäksi että he todistavat iltaisin. Monet niistä, joiden kenttäpalvelus rajoittuu enimmäkseen viikonloppuihin, valitsevat kuukaudet, joissa on viisi ehjää viikonloppua. Maaliskuu on sellainen kuukausi, samoin kuin ovat tämän vuoden elo- ja marraskuu. Mieti huolellisesti rukouksen hengessä, millainen palvelusaikataulu sopisi sinun tilanteeseesi, ja käytä apunasi sivulla 6 olevaa tyhjää aikatauluruudukkoa.
15 Osa-aikaisen tienraivauksen etuja on sen joustavuus. Pystyt valitsemaan, minä kuukausina aiot olla tienraivaajana, ja voit palvella niin usein kuin haluat. Jos haluaisit olla osa-aikaisena tienraivaajana jatkuvasti muttet pysty tekemään niin, oletko miettinyt, voisitko ilmoittautua tuohon palvelusmuotoon joka toinen kuukausi kautta vuoden? Toisaalta jotkut pystyvät palvelemaan osa-aikaisina tienraivaajina jatkuvasti pitkiä aikoja kerrallaan.
16 Verryttelyä ennen kokoaikaista tienraivausta: Monet julistajat, joilla on tienraivaushenki, haluaisivat palvella vakituisina tienraivaajina, mutta he epäilevät, onko heillä siihen aikaa, sopivat olosuhteet tai voimia. Todennäköisesti useimmat niistä, jotka nyt ovat vakituisia tienraivaajia, verryttelivät ennen kokoaikaiseen palvelukseen ryhtymistään olemalla osa-aikaisia tienraivaajia. Lisäämällä osa-aikaisen tienraivaajan aikatauluun vain yhden tunnin päivässä tai yhden täyden päivän viikossa pystyy saavuttamaan vakituisen tienraivaajan tavoitteen. Jotta näkisit, pystytkö tekemään niin, mikset osa-aikaisena tienraivaajana yrittäisi käyttää yhtenä tai useampana kuukautena palvelukseen 90 tuntia? Samalla saat enemmän uusintakäyntejä ja raamatuntutkisteluja, minkä ansiosta tienraivauksesi on monipuolista.
17 Muuan sisar palveli kuusi vuotta osa-aikaisena tienraivaajana jatkuvasti. Koko tuon ajan hänen tavoitteenaan oli astua vakituiseen tienraivauspalvelukseen. Sen vuoksi hän kokeili neljää työpaikkaa voidakseen järjestää olosuhteensa siten, että hän pystyisi saavuttamaan vakituiselle tienraivaajalle asetetun 90 tunnin tavoitteen. Joka kuukausi hän laati yhden tai kaksi aikataulua ja laski, voisiko se onnistua. Mutta kun hän tutki niitä, hänestä tuntui, että kokoaikainen palvelus oli hänen ulottumattomissaan. Silti hän pyysi jatkuvasti Jehovalta ohjausta. Sitten eräänä päivänä, kun hän oli valmistautumassa palveluskokoukseen, hän luki vuoden 1991 syyskuun Valtakunnan Palveluksestamme kirjoituksen, jossa sanottiin: ”Sen sijaan että tarpeettomasti korostettaisiin tuntivaatimusta, miksi ei huomiota kohdistettaisi siihen, että silloin on tilaisuus osallistua kokoamistyöhön entistä enemmän? (Joh. 4:35, 36).” Hän kertoo: ”Luin tämän lauseen viiteen kuuteen kertaan, ja olin aivan varma, että tämä oli Jehovan vastaus. Sillä hetkellä päätin astua vakituiseen tienraivauspalvelukseen.” Vaikka hänen osa-aikaisen työnsä aikataulu oli kaikkea muuta kuin ihanteellinen, hän jätti anomuksen vakituiseen tienraivaukseen ryhtymiseksi. Viikkoa myöhemmin hänen aikataulunsa muuttui, ja hän sai juuri sellaisen työajan, joka sopi hänelle. Lopuksi hän kysyi: ”Onko tämä Jehovan ohjausta vai ei?” ja jatkoi: ”Kun pyydät Jehovalta ohjausta ja saat sitä, älä juokse karkuun – ota se vastaan.” Jos haluat hartaasti ryhtyä vakituiseksi tienraivaajaksi, kenties oltuasi kolme kuukautta osa-aikaisena tienraivaajana maalis–toukokuussa, saat olla varma siitä, että sinäkin voit menestyä kokoaikaisessa palveluksessa.
18 Olemme varmoja siitä, että Jehova siunaa kansansa palavan innon ja tukee sen ponnisteluja, kun se julistaa pelastuksen hyvää uutista tänä erityisenä toiminnantäyteisenä kevätkautena (Jes. 52:7; Room. 10:15). Vastaatko sinä kutsuun saada 2000 osa-aikaista tienraivaajaa osallistumalla tuohon palvelukseen maalis-, huhti- tai toukokuussa?
[Tekstiruutu s. 3]
Miten menestyä osa-aikaisena tienraivaajana
■ Suhtaudu mahdollisuuksiisi myönteisesti
■ Rukoile Jehovaa siunaamaan ponnistelusi
■ Pyydä jotakuta toista julistajaa olemaan tienraivaajana kanssasi
■ Laadi käytännöllinen palvelusaikataulu
■ Tilaa lehtiä riittävästi
■ Tue seurakunnan palvelusjärjestelyjä
■ Pyri todistamaan vapaamuotoisesti