”Täydelleen varustautunut kaikkeen hyvään työhön”
1 Jehovan kansa saa nykyään yltäkyllin ravitsevaa hengellistä ruokaa (Jes. 25:6). Tarjolla on runsaasti raamatullista aineistoa, josta voimme hyötyä tutkiessamme henkilökohtaisesti ja perheenä sekä ollessamme seurakunnan kokouksissa ja konventeissa. Mutta käytämmekö tätä kaikkea täysin hyödyksemme, niin että kukin meistä voisi olla ”täysin pätevä, täydelleen varustautunut kaikkeen hyvään työhön”? (2. Tim. 3:17.)
2 Ajattelehan pelkästään vuoden 1998 hengellistä ruokalistaa, joka on edennyt jo puoliväliin! Viikoittaisissa seurakunnan kokouksissa käymme läpi kohokohtia 23:sta Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjasta, käsittelemme lukuisia teemoja Uuden maailman käännöksen liitteestä ”Raamatullisia keskustelunaiheita” ja tarkastelemme 138:aa sivua Valtakunnan julistajia -kirjasta. Käsittelemme myös kolmasosan Tieto-kirjasta, melkein kokonaan Perheonni-kirjan ja koko Jumalan sana -kirjan. Lisäksi meitä ravitaan 12:lla Valtakunnan Palveluksellamme, 52:lla Vartiotornin tutkittavalla kirjoituksella ja lähes yhtä monella esitelmällä, jotka käsittelevät monia raamatullisia aiheita. Kaiken tämän lisäksi saamme nauttia antoisista piiri- ja kierroskonventtien ohjelmista. Tarjolla on valtavat määrät hengellistä hyvää!
3 Arvosta Jehovan huolenpitoa. Jotta voisimme hyötyä täysin Jehovan runsaasta hengellisestä huolenpidosta, meidän on ymmärrettävä, miksi hän osoittaa sitä meille. Nauttimalla näitä hyvyyksiä kasvatamme uskoamme ja vahvistamme suhdettamme häneen (1. Tim. 4:6). Hengellisen ruoan tarkoitus ei kuitenkaan ole hyödyttää vain meitä. Se saa meidät kertomaan totuudesta toisille ja varustaa meidät aikaansaaviksi hyvän uutisen palvelijoiksi (2. Tim. 4:5).
4 Älkäämme laiminlyökö hengellisiä tarpeitamme vaan kehittäkäämme aina kaipausta Jehovan pöydän runsaisiin ja hengellisesti tyydyttäviin antimiin (Matt. 5:3; 1. Piet. 2:2). Jotta voisimme hyötyä niistä täysin, meidän täytyy varata riittävästi aikaa tärkeisiin asioihin, kuten säännölliseen Raamatun tutkimiseen henkilökohtaisesti ja perheenä sekä kokouksissa käymiseen (Ef. 5:15, 16). Siitä koituvat ilahduttavat palkinnot ovat sopusoinnussa sen henkeytetyn rohkaisun kanssa, jota Paavali antoi uskollisille heprealaiskristityille Heprealaiskirjeen 13:20, 21:ssä.