Todista hyvän käytöksen avulla
1 Nykyisessä sallivaisessa yhteiskunnassa monet nuoret tuhlaavat elämänsä holtittomasti huumeisiin, moraalittomuuteen, kapinointiin ja väkivaltaan. On virkistävää nähdä kristilliseen seurakuntaan kuuluvien tervehenkisten nuorten käyttäytyvän sitä vastoin esimerkillisesti, ja se on varmasti kaunista myös Jehovan silmissä. Se koituu voimakkaaksi todistukseksi, joka voi vetää monia totuuden yhteyteen (1. Piet. 2:12).
2 Monet kokemukset osoittavat, että kristittyjen nuorten hyvä käytös on vaikuttanut tarkkailijoihin myönteisesti. Puhuessaan eräästä oppilaanaan olevasta nuoresta todistajasta muuan opettaja sanoi kerran koko luokalleen, että tuon tytön Jumala, Jehova, on tosi Jumala. Hän sanoi tämän siksi, että tyttö käyttäytyi aina kunnioittavasti. Eräs toinen opettaja kirjoitti Seuralle ja sanoi: ”Haluaisin kiittää teitä niistä erinomaisista nuorista, joita uskontoonne kuuluu. – – Teidän nuorenne ovat todella esimerkillisiä. He kunnioittavat vanhempiaan, ovat kohteliaita ja pukeutuvat säädyllisesti. Ja millainen Raamatun tuntemus heillä onkaan! Siinä vasta uskonto!”
3 Erääseen toiseen opettajaan teki vaikutuksen hänen luokallaan olleen seitsemänvuotiaan todistajan erinomainen käytös. Häneen vetosi tuon pojan lempeä ja miellyttävä persoonallisuus, jonka vuoksi hän erottui jyrkästi muista pojista. Häntä hämmästytti se, että tämä suhtautui niin vakavasti uskonnollisiin näkemyksiinsä eikä hävennyt olla uskonsa vuoksi erilainen. Hän huomasi, että pojan omaatuntoa oli valmennettu ja että hän pystyi ”erottamaan sekä oikean että väärän” (Hepr. 5:14). Sitten pojan äiti kävi opettajan luona, ja raamatuntutkistelu aloitettiin. Aikanaan opettaja kävi kasteella, ja hänestä tuli myöhemmin vakituinen tienraivaaja!
4 Erään todistajan hyvä käytös teki vaikutuksen samaa koulua käyvään nuoreen mieheen. Sisar oli todella erilainen: erittäin kohtelias, tunnollinen ja aina häveliäästi pukeutunut. Lisäksi hän muista tytöistä poiketen ei koskaan keimaillut pojille. Tuo nuorimies saattoi nähdä, että sisar eli Raamatun periaatteiden mukaan. Hän esitti sisarelle kysymyksiä tämän uskonnollisista näkemyksistä, ja se, mitä hän sai tietää, teki häneen syvän vaikutuksen. Hän alkoi tutkia, kävi pian kasteella ja ryhtyi aikanaan tienraivaajaksi ja astui Betel-palvelukseen.
5 Jos sinä olet nuori kristitty ja haluat antaa hyvän todistuksen toisille, valvo käytöstäsi kaikin tavoin. Älä koskaan anna valppautesi herpaantua niin että alkaisit suosia maailman sallivaisia asenteita, näkemyksiä tai elämäntapoja. Näytä hyvää esimerkkiä siinä, miten puhut ja millainen on vaatetuksesi ja muu ulkoasusi, ei vain silloin kun olet kenttäpalveluksessa ja seurakunnan kokouksissa vaan myös silloin kun olet koulussa ja rentoudut (1. Tim. 4:12). Saat todellista iloa, kun joku kiinnostuu totuudesta siksi, että olet ’antanut valosi loistaa’ hyvän käytöksesi välityksellä (Matt. 5:16).