20103 julistajaa elokuussa!
Täällä toimistossa koimme melkoisen yllätyksen, kun laskettiin yhteen elokuun raportit, sillä tulokset osoittivat, että olimme saavuttaneet uuden huipun: 20103 julistajaa! Odotimmehan toki, että tulisi uusi julistajahuippu, mutta tämä tulos merkitsee sitä, että olemme ensimmäisen kerran ylittäneet 20000 julistajan rajan. Betel-perheen jäsenet taputtivat kauan, kun haaratoimistokomitean koordinaattori yhtenä aamuna piti puheen, jossa hän ilmoitti tämän suurenmoisen asian kaikille läsnä oleville. Samalla hän kiitti kaikkia, jotka olivat myötävaikuttaneet siihen, että saimme menneen palvelusvuoden toiminnassa näin hienon huipennuksen. Tämän saman kiitoksen haluamme välittää teille kaikille, sillä tiedämme, että näin hienoon tulokseen pääseminen vaati kaikkien ponnisteluja.
Elokuun lopussa päättynyt palvelusvuosi oli muutenkin rohkaiseva, kävihän sen aikana täsmälleen 500 uutta kasteella, mikä myös oli erinomainen tulos. Ymmärrämme, että me voimme vain tehdä voitavamme, mutta kasvu riippuu ennen kaikkea Jehovan siunauksesta. Voimme sanoa psalmista Daavidin tavoin: ”Sinä [Jehova] olet kruunannut vuoden hyvyydelläsi.” (Psalmit 65:11.) Odotamme nyt hyvin kiinnostuneina, mitä alkanut palvelusvuosi tuo mukanaan. Uskomme, että vielä monet tulevat ottamaan asenteensa Valtakunnan puolelle, ja siksi haluamme tehdä voitavamme hyvän uutisen julistamisessa niissä olosuhteissa, joissa kukin meistä palvelee suurenmoista Jumalaamme Jehovaa.