Miten heidän ’soveliaisuuttaan koetellaan’?
1 Koska Jehovan järjestö kasvaa koko ajan, tarvitaan myös jatkuvasti lisää päteviä veljiä, jotka voivat palvella avustavina palvelijoina. Suurin osa niistä veljistä, joita ei vielä ole nimitetty – myös nuoret – toivovat voivansa palvella seurakuntaa. Kun heidän tehtäväkseen annetaan joitakin tehtäviä, he tuntevat, että heitä tarvitaan ja että he saavat jotakin aikaan. Heidän edistymiskelpoisuutensa käy ilmi, kun heidän ’soveliaisuuttaan koetellaan’ (1. Tim. 3:10). Miten se tapahtuu?
2 Vanhinten rooli. Arvioidessaan sitä, täyttääkö veli 1. Timoteuksen kirjeen 3:8–13:ssa olevat avustavien palvelijoiden raamatulliset pätevyysvaatimukset, vanhimmat koettelevat, onko veli sovelias kantamaan vastuuta. He voivat pyytää häntä palvelemaan joissakin tehtävissä, esimerkiksi lehti- tai kirjallisuuspöydässä, lavanpalvelijana tai valtakunnansalin kunnossapitoon liittyvissä töissä. Vanhimmat tarkkailevat, miten hän suhtautuu tehtäviinsä ja huolehtii niistä. He panevat merkille, miten luotettava, täsmällinen, ahkera, vaatimaton ja altis hän on ja miten hän tulee toimeen toisten kanssa (Fil. 2:20). Onko hänen vaatetuksensa ja ulkoasunsa esimerkillinen? Onko hän vastuuntuntoinen? He haluavat nähdä, että hän tuo ”hyvästä käytöksestään näkyviin tekonsa viisauteen kuuluvalla lempeydellä” (Jaak. 3:13). Pyrkiikö hän tosissaan olemaan avuksi seurakunnassa? Noudattaako hän Jeesuksen käskyä ’tehdä opetuslapsia’ osallistumalla innokkaasti kenttäpalvelukseen? (Matt. 28:19; ks. Vartiotorni 1.9.1990 s. 18–28.)
3 Vaikka Raamatussa ei ole asetettu ikärajaa avustavaksi palvelijaksi nimittämiselle, siinä puhutaan sellaisista veljistä ”miehinä, jotka palvelevat”. Me tuskin olettaisimme heidän olevan kovin nuoria, varsinkin koska mainitaan, että heillä voisi olla jo vaimo ja lapsia (1. Tim. 3:12, 13). Tällaisten miesten ei tulisi antaa myöten ’nuoruudelle ominaisille haluille’, vaan heidän tulisi käyttäytyä kypsällä tavalla, niin että heillä on hyvä asema ja puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä (2. Tim. 2:22).
4 Luontaisista kyvyistä on apua, mutta todellista merkitystä on sillä, millainen asenne veljellä on ja millaista henkeä hän ilmaisee. Haluaako veli nöyrästi ylistää Jumalaa ja palvella veljiään? Jos hän haluaa, niin Jehova siunaa hänen ponnistelujaan seurakunnassa edistymiseksi.