Jehovan rakkauden arvostaminen tuo siunauksia – osa 1
1 Apostoli Johannes kirjoitti: ”Me taas rakastamme, koska hän [Jehova] rakasti ensin meitä.” (1. Joh. 4:19.) Sen kaiken ajatteleminen, mitä Jehova on antanut meille, saa meidät puolestamme osoittamaan syvää arvostusta häntä kohtaan. Jeesus antoi tästä mallin todistamalla kuuliaisesti Jumalan nimestä ja Valtakunnasta (Joh. 14:31). Meidän on hyvä tarkastella, miten voimme osoittaa arvostavamme Jehovan rakkautta ja mitä siunauksia tästä koituu.
2 Todistaminen talosta taloon. Jeesus opetti opetuslapsilleen, miten Valtakunnan saarnaamistyötä suoritetaan. Hänen ohjeensa osoittavat selvästi, että he julistivat hyvää uutista talosta taloon (Luuk. 9:1–6; 10:1–7). Todistaminen ovelta ovelle kohtaamastamme välinpitämättömyydestä ja vastustuksesta huolimatta vaatii rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Samalla hyödymme kuitenkin henkilökohtaisesti, sillä uskomme ja vakaumuksemme vahvistuvat ja toivomme kirkastuu.
3 Työskennellessämme enkelien ohjauksessa olemme löytäneet monia totuudennälkäisiä ihmisiä (Ilm. 14:6). Ovenavaajat ovat sanoneet, että he olivat rukoilleet apua, kun todistaja tuli heidän ovelleen. Kerran kaksi todistajaa oli pienen lapsen kanssa todistamassa talosta taloon eräällä Karibianmeren saarella. Kun aikuiset päättivät lopettaa palveluksen siltä päivältä, lapsi meni omin päin seuraavalle ovelle ja koputti. Oven avasi nuori nainen. Tämän huomattuaan aikuiset menivät keskustelemaan hänen kanssaan. Hän kutsui heidät sisään ja selitti, että hän oli juuri rukoillut Jumalaa lähettämään todistajia opettamaan hänelle Raamattua!
4 Todistaminen kadulla. Koska joillakin alueilla on hyvin vaikeaa tavata ihmisiä kotoa, heille voidaan todistaa tehokkaasti kadulla. Lisäksi monet ihmiset asuvat taloissa, jotka on varustettu koodilukoilla tai muilla turvalaitteilla ja joissa emme pysty todistamaan ovelta ovelle. Se että arvostamme Jehovan rakkautta, saa meidät kuitenkin käyttämään hyväksemme kaikkia mahdollisia keinoja kertoa ihmisille Valtakunnan sanomasta, kadulla todistaminen mukaan luettuna (Sananl. 1:20, 21).
5 Uusintakäyntien tekeminen. Koska etsimme sellaisia, jotka ovat ”tietoisia hengellisestä tarpeestaan”, haluamme tehdä voitavamme täyttääksemme tuon tarpeen (Matt. 5:3). Tämä edellyttää sitä, että palaamme kastelemaan istuttamiamme totuuden siemeniä (1. Kor. 3:6–8). Australiassa muuan sisar jätti traktaatin naiselle, joka ei tuntunut olevan kovin kiinnostunut. Siitä huolimatta sisar yritti sinnikkäästi tavata naisen uudelleen. Kun sisar vihdoin tapasi naisen, hän sai tietää, että ensimmäisen käynnin jälkeen nainen oli ostanut kalliin Raamatun. Sisar aloitti hänen kanssaan tutkistelun!
6 Raamatuntutkistelujen johtaminen. Tämä voi olla nautittavin ja palkitsevin osa palvelustamme. Mikä siunaus onkaan auttaa ihmisiä oppimaan Jehovasta, nähdä heidän tekevän muutoksia elämässään miellyttääkseen häntä ja olla todistamassa heidän kristillistä kastettaan, joka on vertauskuva heidän vihkiytymisestään Jumalalle. (1. Tess. 2:20; 3. Joh. 4.)
7 Seuraavassa osassa tarkastelemme lisää tapoja, joilla meitä siunataan, kun osoitamme arvostavamme Jehovan rakkautta.