Tutkiminen henkilökohtaisesti ja perheenä on elintärkeää!
1. Mistä hallintoelin kantaa tänä aikana huolta ja miksi?
1 Aivan kuten ensimmäisellä vuosisadalla hallintoelin kantaa nykyäänkin suurta huolta Jehovan kansan hyvinvoinnista (Apt. 15:6, 28). Suuren ahdistuksen synkät pilvet lähestyvät uhkaavasti, ja siksi on elintärkeää, että jokaisella Valtakunnan julistajalla on luja suhde Jehovaan. Miten sinä aiot käyttää ajan, jonka aiemmin varasit seurakunnan kirjantutkisteluun? Kaikkia perheitä kannustetaan käyttämään se yhteiseen palvontaan. Kun käytämme tämän ajan viisaasti, voimme kaivautua syvemmälle Jumalan henkeytettyyn sanaan ja ammentaa sen elämää antavia vesiä (Ps. 1:1–3; Room. 11:33, 34).
2. Miten perheen palvontailta voidaan järjestää?
2 Perheen palvontailta. Perheenpäitä kannustetaan kantamaan vastuunsa Jehovan edessä ja huolehtimaan siitä, että perheellä on säännöllinen ja merkityksellinen raamatuntutkimisohjelma (5. Moos. 6:6, 7). Naimattomat veljet ja sisaret, joilla ei ole perhevelvollisuuksia, voivat käyttää tämän ajan henkilökohtaiseen Raamatun tutkimiseen. Meidän kaikkien on erittäin tärkeää ”ostaa sopiva aika” tutkimiseen ja mietiskelyyn voidaksemme säilyttää sen hengellisen voiman, jota tarvitaan nykyisinä ”pahoina päivinä” (Ef. 5:15, 16).
3, 4. Mitä aineistoa voisimme käyttää ja missä tarkoituksessa?
3 Mitä tutkia? Näistä tutkimisilloista voi tehdä nautittavia etsimällä aineistoa Vartiotornin julkaisujen hakemiston ja Watchtower Library -tietokoneohjelman avulla. Perheet voivat tarkastella Vartiotornin kirjoituksia, esimerkiksi palstoja ”Perheonnen avaimet”, ”Opeta lapsiasi” ja ”Nuorille lukijoillemme”. Lisäksi Herätkää!-lehdessä on ”Nuoret kysyvät” -palsta ja kiinnostavia kirjoituksia luomakunnan ihmeistä.
4 Kiireetön Raamatun lukeminen voi auttaa jumalisia periaatteita ja opetuksia juurtumaan kaikkien perheenjäsenten mieleen ja sydämeen (Hepr. 4:12). Toisinaan voitte ehkä katsoa jonkin videoistamme ja keskustella siitä. Antakaa mielikuvituksen lentää, kun suunnittelette perhetutkistelua! Pyytäkää jokaista perheenjäsentä esittämään ideoita.
5. Miksi henkilökohtainen ja perhetutkistelu ovat elämässämme erittäin tärkeitä nyt?
5 Miksi tärkeää nyt? Vahvistamalla hengellisyyttämme olemme valmiimpia ”pysymään lujina ja katsomaan Jehovan pelastusta” (2. Moos. 14:13). Vanhemmat tarvitsevat jumalallista ohjausta kasvattaessaan lapsiaan tämän ”kieron ja vääristyneen sukupolven keskuudessa” (Fil. 2:15). Lapset tarvitsevat apua voidakseen vastustaa koulumaailman moraalisesti turmeltunutta ilmapiiriä (Sananl. 22:3, 6). Avioparien on hyvä vahvistaa ”kolmisäikeistä nuoraa”, jossa Jehova on yhtenä osapuolena (Saarn. 4:12). Käyttäkäämme siksi viisaasti jäljellä oleva aika itsemme rakentamiseen ”pyhimmän uskomme” perustalle (Juud. 20).