Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • km 6/14 s. 2-4
  • Älä unohda hoitokodeissa olevia

Ei videoita valitulla osuudella.

Anteeksi, videon lataamisessa tapahtui virhe.

  • Älä unohda hoitokodeissa olevia
  • Valtakunnan Palveluksemme 2014
  • Samankaltaista aineistoa
  • Emme unohda heitä
    Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 2008
  • Kysymyspalsta
    Valtakunnan Palveluksemme 2008
  • Vanhusten huolto – kasvava ongelma
    Herätkää! 1991
  • Arvostuksen osoittaminen seurakunnan kirjantutkistelua kohtaan
    Valtakunnan Palveluksemme 1978
Katso lisää
Valtakunnan Palveluksemme 2014
km 6/14 s. 2-4

Älä unohda hoitokodeissa olevia

1. Miksi myös hoitokodeissa asuvien on tärkeää saada kuulla hyvä uutinen?

1 Monet joutuvat kohtaamaan ikääntymisen mukanaan tuomat ongelmat (Saarn. 12:1–7). Jotkut iäkkäät asuvat hoitokodeissa, joten heitä ei useinkaan tavoiteta talosta taloon -työssä. Näin on jopa maissa, joissa on tapana, että vanhemmat muuttavat ikääntyessään lastensa tai muiden sukulaisten luo. Iäkkäiden ja muiden hoitokodeissa asuvien liikuntakyky tai muisti saattaa olla heikentynyt, mutta jotkut heistä voivat ehkä yhä omaksua ja ymmärtää uusia asioita ja oppia rakastamaan Jehovaa. Miten voimme kertoa ”onnellisen toivon” hyvästä uutisesta näille ihmisille? (Tit. 2:13.)

2. Miten voidaan laatia lista eri hoitokodeista?

2 Miten päästä alkuun? Lista eri hoitokodeista voidaan laatia hakemalla tietoa puhelinluettelosta tai internetistä esimerkiksi hakusanoilla ”hoitokoti”, ”hoivakoti”, ”palvelutalo” tai ”vanhainkoti”. Palvelusvalvoja voi järjestää niin, että muutama pätevä julistaja vierailee näissä paikoissa. Hyvä suunnittelu ja luottamus Jehovaan mahdollistavat usein sen, että hoitokodissa voidaan alkaa järjestää raamatullisia keskustelutilaisuuksia asukkaista muodostetulle ryhmälle (Sananl. 21:5; 1. Joh. 5:14, 15).

3, 4. a) Kenelle mahdollisuudesta keskustella Raamatusta ryhmässä tulisi kertoa? b) Miten ryhmäkeskustelua koskevat järjestelyt voitaisiin tehdä?

3 Tapa, jolla ryhmäkeskustelujen idea esitellään, riippuu hoitokodista. Suurissa laitoksissa, joissa on paljon asukkaita ja henkilökuntaa, on parasta tiedustella vastaanotosta mahdollisuutta päästä toiminnanjohtajan tai jonkun muun vastuuhenkilön puheille. Pienissä hoitokodeissa, joissa on vain muutamia asukkaita ja pari kolme hoitajaa, voi olla hyvä sopia tapaamisesta suoraan vastuullisen johtajan kanssa.

4 Kummassakin tapauksessa on hyvä selittää, että käytämme vapaaehtoisesti aikaamme sellaisten ihmisten rohkaisemiseen, jotka pitävät Raamatun kertomuksista ja keskustelevat niistä mielellään. Kysy, voisiko joku asukkaista haluta osallistua raamatulliseen keskusteluun ryhmässä noin puolen tunnin ajan viikossa. Keskusteluissa voidaan käyttää mitä julkaisua tahansa, mutta monet ovat havainneet, että julkaisut Kirjani Raamatun kertomuksista ja Suurin ihminen joka koskaan on elänyt ovat saaneet hyvän vastaanoton. Julkaisuja voi olla hyvä näyttää johtajalle. Hänen kanssaan voidaan sopia aika ja paikka, jotka sitten yleensä mainitaan hoitokodin viikko-ohjelmassa. Älä epäröi kertoa, että olet Jehovan todistaja. Selitä lisäksi johtajalle, ettet aio pitää jumalanpalvelusta vaan antaa opetusta Raamatusta.

5. Miten ryhmäkeskustelusta voi tehdä nautittavan ja opettavan?

5 Ryhmäkeskustelun johtaminen. Se, miten keskustelu järjestetään, riippuu hoitokodin luonteesta ja olosuhteista, joten on hyvä olla joustava ja arvostelukykyinen. Keskustelua johtavan tulee tuoda mukanaan useita kappaleita tarkasteltavaa julkaisua ja kerätä ne takaisin kunkin tilaisuuden jälkeen. Jotkut voivat tarvita isotekstistä julkaisua. Keskustelun aikana voidaan lukea kappaleet, esittää kysymykset ja jakaa vastausvuorot tavalliseen tapaan. Niitä, jotka haluavat ja kykenevät, voidaan pyytää lukemaan kappaleita tai raamatunkohtia. Ole myönteinen ja ystävällinen. Johtajan suostumuksella voit aika ajoin näyttää jonkin videon, joka rakentaa uskoa Raamattuun tai tähdentää jonkin Raamatun kertomuksen opetuksia. Tilaisuus voidaan ehkä aloittaa ja päättää yksinkertaisella rukouksella. Jotkut julistajat ovat jopa soittaneet valtakunnanlauluja.

6. Miten vastaväitteet voitaisiin käsitellä?

6 Entä jos joku ryhmästä esittää jonkin vastaväitteen? Ilmaise vastatessasi tarkkanäköisyyttä (Kol. 4:6). Voit kenties lukea lyhyen, selventävän raamatunkohdan. Jollei tämä tunnu toimivalta, voisi olla parasta kiittää häntä hänen ajatuksestaan ja tarjoutua keskustelemaan hänen kanssaan erikseen tilaisuuden jälkeen.

7. Mitä voidaan tehdä, jos joku esittää henkilökohtaisen kysymyksen tai ilmaisee tavallista enemmän kiinnostusta?

7 Toisinaan joku saattaa esittää kysymyksen tai ilmaista haluavansa lisätietoa. Muuan sisar sanoo tällaisessa tilanteessa: ”Tuo oli erittäin hyvä kysymys. Luetaanko kuitenkin tämä ensin loppuun, niin voimme sitten keskustella siitä kahden kesken?” Monesti on mahdollista järjestää niin, että kiinnostuneiden kanssa tutkitaan henkilökohtaisesti jonain muuna aikana.

8. Miten ryhmäkeskustelut ja yksityiset tutkistelut tulee raportoida?

8 Yleensä on viisainta, että samat todistajat keskustelevat aina saman ryhmän kanssa. Kaikki mukana olevat julistajat voivat raportoida siihen käytetyn ajan. Järjestelyn vakiinnuttua keskusteluja johtava julistaja voi raportoida jokaisesta kerrasta yhden uusintakäynnin ja kuukauden lopussa yhden raamatuntutkistelun. Tutkistelut, joita aletaan pitää yksityisesti jollekulle ymmärrys- ja oppimiskykyiselle asukkaalle, voidaan raportoida tavalliseen tapaan.

9, 10. Mitkä ominaisuudet ovat välttämättömiä tähän todistamismuotoon osallistuville? Selitä.

9 Miten saada järjestely jatkumaan? Ryhmäkeskustelu on hyvä järjestää tiettynä päivänä tiettyyn kellonaikaan. Hoitokodin asukkaat ja henkilökunta odottavat, että se on säännöllinen ja että se alkaa ja päättyy ajallaan (Matt. 5:37). Sitoutuneisuus, uutteruus ja järjestelmällisyys ovat siksi tarpeen. Kokemuksen perusteella on parasta, että ryhmäkeskustelusta huolehtii kaksi pätevää julistajaa yhdessä (Saarn. 4:9, 10). Suurissa laitoksissa voidaan tarvita useampia julistajia.

10 Ystävällisyys ja henkilökohtainen kiinnostus ovat nekin tärkeitä (Fil. 2:4). Juttele ensimmäisellä kerralla hetken aikaa jokaisen läsnä olevan asukkaan kanssa. Kirjoita muistiin heidän nimensä ja yritä painaa ne mieleesi ennen seuraavaa tapaamista. Jotkut iäkkäät voivat kuitenkin loukkaantua, jos joku puolituttu kutsuu heitä etunimeltä tai sinuttelee heitä. Kärsivällisyys ja myötätunto saavat jokaisen tuntemaan itsensä tervetulleeksi ja arvostetuksi.

11. Miten ryhmäkeskustelua johtava voi osoittaa kunnioitusta hoitokodin henkilökuntaa ja asukkaiden perheenjäseniä kohtaan?

11 On hyvin tärkeää olla kunnioittava ja huomaavainen hoitokodin henkilökuntaa ja asukkaiden perheenjäseniä kohtaan. Kun järjestelyt on lyöty lukkoon, ryhmäkeskustelun aikaa tai muita yksityiskohtia ei pidä muuttaa puhumatta asiasta ensin hoitokodin johtajan kanssa. Pyydä häneltä aika ajoin palautetta. Kun asukkaiden perheenjäseniä tulee vierailulle keskustelun aikana, pyri tutustumaan myös heihin. Kerro heille raamatullisten keskustelujen tarkoituksesta ja auta heitä näkemään, että olet aidosti kiinnostunut heidän läheisestään. Pyydä heitä jäämään seuraamaan keskustelua.

12, 13. Mitkä kokemukset valaisevat hoitokodeissa todistamisen hyödyllisyyttä?

12 Tulokset. Matkavalvojien ja seurakuntien raportit kertovat rohkaisevista tuloksista tällä palveluksen saralla. Eräässä tapauksessa ensimmäisessä keskustelussa oli mukana parikymmentä henkeä. Kuuden asukkaan kanssa alettiin tutkia yksityisesti, ja yksi heistä meni aikanaan kasteelle. Eräässä toisessa hoitokodissa muuan 85-vuotias nainen tuli seurakunnan yhteyteen ja ilmaisi halunsa mennä kasteelle. Kun eräs hoitokoti päätti supistaa toimintojaan ja lakkauttaa Jehovan todistajien järjestämät ryhmäkeskustelut, asukkaat valittivat asiasta laitoksen johtajalle! Lopulta ne aloitettiin uudelleen, ja niihin osallistui 25–30 henkeä.

13 Rakkaus, jota osoitamme hoitokodeissa oleville, tekee syvän vaikutuksen muihinkin kuin niiden asukkaisiin. Ei esimerkiksi ole tavatonta, että myös jotkut henkilökuntaan kuuluvat tulevat seuraamaan keskustelua ja jopa osallistuvat siihen. Pyrkimyksemme ilmaista henkilökohtaista kiinnostusta hoitokodeissa olevia kohtaan koituvat todistukseksi myös asuinseudullamme. (1. Piet. 2:12.) Kuultuaan keskustelujen tarkoituksesta muuan hoitokodin johtaja sanoi: ”Oli jo aikakin! Milloin voitte aloittaa?” Eräs toinen kirjoitti: ”Suosittelen lämpimästi ryhmäkeskustelua kaikille alueen hoitokodeille. Tämä Jehovan todistajien ilmainen palvelu on osa heidän sananpalvelustaan.” Havaijissa eräs hoitokoti antoi Jehovan todistajille kunniamaininnan näiden vapaaehtoistyön johdosta ja kuvaili työhön osallistuvia ”korvaamattomaksi aarteeksi” hoitokodissa oleville.

14. Miksi haluamme pyrkiä tavoittamaan myös hoitokodeissa olevia?

14 Jehova kutsuu iäkkäitä ylistämään häntä (Ps. 148:12, 13). Kutsu koskee myös hoitokotien asukkaita. Onko teidän alueellanne hoitokoteja, joiden asukkaat voisivat hyötyä hyvästä uutisesta? Paikallisten vanhinten ja hoitokotien henkilökunnan avulla meillä voi olla tilaisuus antaa hyvä todistus hoitokodeissa oleville. Muistamalla ikääntyneitä jäljittelemme Jehovaa (Ps. 71:9, 18).

Hoitokodin ryhmäkeskustelu

  • Kun saavut johtamaan ryhmäkeskustelua, ota yhteyttä vastaanottoon ja toiminnanjohtajaan.

  • Ota riittävästi mukaan käytettäviä julkaisuja. Säilytä niitä siistissä laukussa ja kerää ne takaisin kunkin tilaisuuden jälkeen.

  • Ole rento, ystävällinen ja avoin. Puhuttele asukkaita nimeltä.

  • Lukekaa yksi kappale kerrallaan ja keskustelkaa siitä.

  • Esitä lyhyitä kysymyksiä. Kiitä lämpimästi kaikista vastauksista.

  • Jätä opillisten tai kiistanalaisten kysymysten tarkastelu sopivampaan hetkeen, jolloin niistä voidaan keskustella yksityisesti.

  • Vastaa henkilökunnan ja perheenjäsenten kysymyksiin suoraan ja selkeästi.

  • Hyödynnä tilaisuudet aloittaa yksityinen raamatuntutkistelu jonkun asukkaan, sukulaisen tai henkilökuntaan kuuluvan kanssa.

    Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
    Kirjaudu ulos
    Kirjaudu
    • Suomi
    • Jaa
    • Asetukset
    • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
    • Käyttöehdot
    • Tietosuojakäytäntö
    • Evästeasetukset
    • JW.ORG
    • Kirjaudu
    Jaa