Ottakaa malliksi profeetat – Sefanja
1. Millaisissa olosuhteissa Sefanja palveli profeettana, ja miten hän on hyvänä esimerkkinä meille nykyään eläville?
1 Oli 600-luvun puoliväli eaa., jolloin Baalin palvontaa harjoitettiin avoimesti Juudassa. Paha kuningas Amon oli juuri murhattu, ja vallassa oli nyt nuori kuningas Josia. (2. Aik. 33:21–34:1.) Tällaisena aikana Jehova lähetti Sefanjan julistamaan tuomiosanomaa. Vaikka Sefanja on saattanut olla Juudan kuningassuvun jäsen, hän ei vesittänyt Juudan johtajille osoitettua Jehovan epäsuotuisaa sanomaa. (Sef. 1:1; 3:1–4.) Me pyrimme jäljittelemään Sefanjan rohkeutta, emmekä saa antaa sukulaisten estää meitä palvomasta Jehovaa (Matt. 10:34–37). Mitä sanomaa Sefanja julisti ja millaisin tuloksin?
2. Miten meidän on toimittava saadaksemme suojan Jehovan suuttumuksen päivänä?
2 Etsi Jehovaa. Vain Jehova voi pelastaa yksilöitä suuttumuksensa päivänä. Niinpä Sefanja kehotti Juudan kansaa etsimään Jehovaa, etsimään vanhurskautta ja etsimään sävyisyyttä niin kauan kuin vielä oli aikaa (Sef. 2:2, 3). Näin on tarpeen toimia myös nykyään. Sefanjan tavoin kannustamme toisia etsimään Jehovaa, mutta meidän itsemmekin täytyy toimia. Meidän on päätettävä, ettemme milloinkaan ”vetäydy pois seuraamasta Jehovaa” (Sef. 1:6). Sen sijaan etsimme Jehovaa tutkimalla huolellisesti hänen Sanaansa ja rukoilemalla hänen opastustaan. Etsimme vanhurskautta viettämällä moraalisesti puhdasta elämää. Etsimme sävyisyyttä kehittämällä nöyrää asennetta ja noudattamalla alttiisti Jehovan järjestöltä tulevaa ohjausta.
3. Miksi meidän tulisi säilyttää myönteinen asenne sananpalveluksessa?
3 Myönteisiä tuloksia. Sefanjan tuomiosanoma herätti vastakaikua ainakin joissakin Juudan asukkaissa, mutta todennäköisesti suurimman vaikutuksen se teki nuoreen Josiaan, joka alkoi etsiä Jehovaa ”ollessaan vielä poikanen”. Myöhemmin Josia ryhtyi määrätietoisiin toimiin maassa vallitsevaa epäjumalanpalvelusta vastaan. (2. Aik. 34:2–5.) Vaikka jotkin Valtakunnan siemenet nykyään putoavatkin tien varteen, kallioisiin paikkoihin tai orjantappuroiden sekaan, toiset putoavat hyvään maahan ja tuottavat hedelmää (Matt. 13:18–23). Olemme varmoja, että Jehova siunaa edelleen ponnistelujamme, kun kylvämme ahkerasti Valtakunnan siementä (Ps. 126:6).
4. Miksi meidän tulisi odottaa Jehovaa?
4 Jotkut Juudassa ajattelivat, ettei Jehova milloinkaan toimisi. Jehova kuitenkin vakuutti kaikille, että hänen suuri päivänsä oli lähellä. (Sef. 1:12, 14.) Pelastuksen saisivat vain ne, jotka turvautuisivat häneen (Sef. 3:12, 17). Me haluamme varmasti odottaa suurta Jumalaamme Jehovaa ja iloita siitä, että saamme palvella häntä yksimielisenä joukkona! (Sef. 3:8, 9.)