Warwick: Päätoimisto
Viime vuoden kohokohtia
TÄMÄ Saatanan hallinnassa oleva maailma kokee katastrofin toisensa perään. Samaan aikaan Jehovan palvojilla on ”runsaasti tehtävää Herran työssä” (1. Kor. 15:58). Seuraavista raporteista käy hyvin ilmi, että Jehovan todistajat kaikkialla maailmassa pyrkivät noudattamaan psalmin 37:3 kehotusta: ”Luota Jehovaan ja tee hyvää – – ja toimi uskollisesti.”
Päätoimiston ja haaratoimiston muutto
Wallkillissa New Yorkissa sijaitsevan rakennuskompleksin laajennustyöt saatiin valmiiksi 1. helmikuuta 2016, ja Yhdysvaltojen haaratoimistokomitea, palvelusosasto ja jotkin muut Yhdysvaltojen haaratoimiston osastot pääsivät muuttamaan sinne. Myös Warwickissa sijaitsevan uuden päätoimiston rakennustyöt alkavat olla lopuillaan, ja Brooklynin Betel-perhe saa pian päätökseen muuttourakkansa New Yorkin kaupungista uusiin tiloihin maaseudulle.
Päätoimisto avautuu vieraille maanantaina 3. huhtikuuta 2017. Vieraat voivat kiertää omatoimisesti kolmessa eri näyttelyssä, ja lisäksi järjestetään lyhyitä opastettuja kiertokäyntejä.
”Raamattu ja Jumalan nimi.” Tämä näyttely esittelee harvinaisia Raamattuja ja korostaa sitä, että Jumalan nimi kuuluu Raamattuun.
”Jehovan nimelle otettu kansa.” Tämä näyttely esittelee Jehovan todistajien hengellistä perintöä ja osoittaa, miten Jehova on edistyvästi ohjannut ja opettanut kansaansa ja organisoinut sen tekemään tahtonsa.
”Päätoimisto – usko ohjaa toimintaamme.” Tämä interaktiivinen näyttely valottaa sitä, miten hallintoelimen komiteat auttavat Jehovan kansaa noudattamaan Raamatun käskyä kokoontua yhteen, tehdä opetuslapsia, nauttia hengellistä ravintoa ja osoittaa rakkautta toisiamme kohtaan.
Omatoimikierroksia voi tehdä maanantaista perjantaihin kello 8.00–16.00. Vierailijat voivat myös osallistua 20 minuutin opastetulle kierrokselle, jolla esitellään joitakin toimisto- ja palvelurakennusten osia sekä piha-alueita. Opastettuja kierroksia järjestetään maanantaista perjantaihin aamupäivisin kello 8.00–11.00 ja iltapäivisin kello 13.00–16.00.
Ennen matkan suunnittelua on hyvä käydä jw.org-sivustolla osiossa TIETOA MEISTÄ > TOIMISTOT & KIERTOKÄYNNIT > Yhdysvallat.