Alaviite
a Joidenkuiden sairaaloissa työskentelevien kristittyjen on täytynyt harkita tätä päätösvaltaan liittyvää kysymystä. Lääkärillä saattaa olla valta määrätä potilaalle lääkitys tai hoitotoimenpiteitä. Vaikka ratkaisu olisikin potilaalle samantekevä, kuinka päätösvaltainen kristitty lääkäri voisi määrätä hänelle verensiirron tai tehdä abortin tietoisena siitä, mitä Raamattu sanoo näistä asioista? Sitä vastoin samassa sairaalassa työskentelevällä sairaanhoitajalla ei ehkä ole tällaista päätösvaltaa. Koska hän hoitaa rutiinitehtäviä, lääkäri saattaa käskeä häntä ottamaan verikokeen jotakin tarkoitusta varten tai huolehtimaan potilaasta, joka on tullut hankkimaan abortin. Toisen kuninkaiden kirjan 5:17–19:ään kirjoitetun esimerkin mukaisesti hän voisi tulla siihen tulokseen, että koska hän ei ole se, jolla on valta määrätä verensiirto tai joka tekee abortin, hän voi tehdä potilaalle ihmisystävällisen palveluksen. Hänen täytyisi tietenkin silti ottaa huomioon omatuntonsa, niin että hän voisi ’toimia Jumalan edessä hyvällä omallatunnolla’ (Apostolien teot 23:1).