Uskotko jälleensyntymiseen?

”MUISTATKO sen naapurintytön, johon olit kasvuiässäsi rakastunut täällä Intiassa?” kirjoitti Mukundbhai pojalleen, joka opiskeli yliopistossa Yhdysvalloissa. ”Hän aikoo mennä muutaman viikon kuluttua naimisiin. Ajattelin, että sinun pitäisi saada tietää asiasta.”

Miksi isä kertoi pojalleen tämän uutisen? Olihan Mukundbhai lopettanut tuon teiniromanssin selvin sanoin jo vuosia sitten. Poika oli sitä paitsi ollut Yhdysvalloissa opiskelemassa kuusi vuotta. Hän ei ollut tuona aikana pitänyt tyttöön yhteyttä, ja Mukundbhai tiesi sen.

Miksi siis moinen huoli? Siksi, että Mukundbhai uskoi jälleensyntymiseen eli reinkarnaatioon.a Jos noiden kahden lapsina toisiinsa tuntema veto oli sittenkin johtunut siitä, että he olivat olleet toistensa elämäntovereita edellisessä elämässä, olisi julmaa pitää heidät erillään nyt, kun he olivat avioliittoiässä. Mukundbhai halusi vain kertoa pojalleen tilanteesta, ennen kuin tytöstä tulisi jonkun muun vaimo tässä elämässä.

Tarkastellaanpa erästä toista tapausta. Muuan nelivuotias tyttö oli joutunut kärsimään paljon ollessaan useasti sairaalassa Bombayssa Intiassa. Hänen ongelmanaan oli läppävikainen sydän. Hänen varakkaat vanhempansa olivat onnettomia nähdessään lapsensa kärsivän. Mutta he järkeilivät: ”Meidän on tyydyttävä tähän. Hänen on täytynyt tehdä aikaisemmassa elämässään jotakin sellaista, minkä vuoksi hän ansaitsee tämän.”

Jälleensyntymiseen uskomisella on tärkeä osa niiden miljoonien ihmisten elämässä, jotka tunnustavat hindulaisuutta, buddhalaisuutta, jainalaisuutta, sikhiläisyyttä tai muita Intiasta peräisin olevia uskontoja. Sitä, mitä ihminen elämässään kokee – onpa kyseessä rakastuminen tai ankara kärsimys – pidetään seurauksena teoista, jotka hän on tehnyt yhden tai usean edellisen elämänsä aikana.

Jälleensyntymisoppi kiehtoo monia länsimaalaisiakin. Amerikkalainen näyttelijätär Shirley MacLaine sanoo uskovansa siihen. Kirjoittaja Laurel Phelan Vancouverista Brittiläisestä Columbiasta Kanadasta väittää, että hänellä on muistikuvia 50 aiemmasta elämästä. Vuonna 1994 CNN ja USA Today teettivät mielipidetutkimuksen, jonka mukaan 1 016 aikuisesta yli 270 sanoi uskovansa jälleensyntymiseen. Usko jälleensyntymiseen kuuluu myös New Age -liikkeen opetuksiin. Mutta mitä todisteita on tämän uskomuksen tueksi?

”Muistikuvat edellisestä elämästä!” sanovat jälleensyntymiseen uskovat. Kun siis Bangkokissa asuvalla kolmivuotiaalla Ratanalla alkoi olla ”muistikuvia aiemmasta elämästään uskonnollisena naisena, joka kuoli ollessaan jonkin verran yli 60-vuotias”, useimmat tarkkailijat pitivät hänen tapaustaan sitovana todisteena jälleensyntymisestä.

Monet kuitenkin epäilevät. Ja muistikuviin, joiden sanotaan johtuvan siitä, että ihminen on elänyt aiemminkin, voi olla muita selityksiä.b Hindufilosofi Nikhilananda sanoo kirjassaan, että ”kuolemanjälkeisiä kokemuksia” ”ei voida näyttää toteen järkiperäisesti”. Kuitenkin hän väittää, että ”jälleensyntymisoppi on pikemminkin todennäköinen kuin epätodennäköinen”. (Hinduism: Its Meaning for the Liberation of the Spirit.)

Mutta tukeeko Raamattu tätä opetusta? Entä minkä toivon Jumalan henkeytetty sana tarjoaa kuolleille?

Pitäisikö sinun uskoa jälleensyntymiseen?

KREIKKALAINEN filosofi Platon yhdisti rakastumisen jälleensyntymisajatukseen. Hän uskoi, että koska sielu on kuolematon, se vaeltaa ruumiin kuoleman jälkeen niin sanottuun ”puhtaiden muotojen valtakuntaan”. Se on siellä ruumiittomana jonkin aikaa ja tarkastelee muotoja. Kun sielu syntyy myöhemmin toiseen ruumiiseen, se muistaa alitajuisesti muotojen valtakunnan ja kaipaa sitä. Platonin mukaan ihmiset rakastuvat, koska he näkevät rakastetussaan sen ihanteellisen kauneuden muodon, jonka he muistavat hämärästi ja jota he etsivät.

Mistä oppi on lähtöisin ja mihin se perustuu?

Jälleensyntymisoppi edellyttää, että sielu on kuolematon. Tuon opetuksen alkuperää täytyy siksi jäljittää sellaisten ihmisten tai kansakuntien keskuudesta, joilla oli tällainen uskonkäsitys. Tällä perusteella jotkut ajattelevat, että se on lähtöisin muinaisesta Egyptistä. Toiset taas ovat sitä mieltä, että se sai alkunsa vanhassa Babyloniassa. Babylonian uskonnon papit edistivät sielunvaellusoppia luodakseen arvovaltaa uskonnolleen. He saattoivat näin väittää, että heidän uskonnolliset sankarinsa olivat huomattavien, vaikkakin kauan kuolleina olleiden esi-isien uudelleenruumiillistumia.

Intiassa usko jälleensyntymiseen kuitenkin puhkesi täyteen kukkaansa. Hindujen viisaat miehet painiskelivat pahuuden ja inhimillisen kärsimyksen yleismaailmallisten ongelmien kanssa. Miten nämä voidaan sovittaa yhteen sen kanssa, että Luoja on oikeudenmukainen, he kysyivät. He yrittivät ratkaista ristiriidan, joka vallitsi Jumalan oikeudenmukaisuuden sekä maailmassa tapahtuvien aavistamattomien onnettomuuksien ja siinä ilmenevän eriarvoisuuden välillä. Ajan mittaan he keksivät ”karman lain”, syyn ja seurauksen lain: mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää. He kehittivät yksityiskohtaisen ”tasapainotaulukon”, jonka avulla yhden elämän ansiot ja puutteet palkitaan tai niistä rangaistaan seuraavassa elämässä.

”Karma” merkitsee yksinkertaisesti ’tekoa’. Hindulla sanotaan olevan hyvä karma, jos hän mukautuu yhteiskunnallisiin ja uskonnollisiin normeihin, ja huono karma, jos hän ei mukaudu. Hänen tekonsa eli karmansa määrää sen, millainen on hänen tulevaisuutensa kussakin perättäisessä jälleensyntymisessä. ”Kaikilla ihmisillä on heidän luonteensa pääpiirteiltään valmiina jo syntymähetkellä, ja se muotoutuu ennen kaikkea sen mukaan, mitä he ovat tehneet eläessään aiemmin, vaikka heidän fyysiset piirteensä määräytyvätkin perintötekijöiden perusteella”, sanoo filosofi Nikhilananda. ”Ihminen on [näin ollen] oman kohtalonsa arkkitehti, tulevaisuus on hänen omissa käsissään.” Korkein tavoite on kuitenkin vapautua tästä sielunvaelluksen kierrosta ja yhtyä Brahmaniin – korkeimpaan todellisuuteen. Tähän uskotaan päästävän pyrkimällä yhteiskunnallisesti hyväksyttävään käytökseen ja tavoittelemalla hindujen erikoistietoa.

Jälleensyntymisopetuksen pohjana on siis oppi sielun kuolemattomuudesta, ja se rakentuu sen varaan karman lain välityksellä. Katsotaanpa, mitä Jumalan henkeytetyssä sanassa, Raamatussa, sanotaan näistä ajatuksista.

Onko sielu kuolematon?

Saadaksemme vastauksen tähän kysymykseen käännymme korkeimman auktoriteetin – Luojan henkeytetyn sanan – puoleen. Heti Raamatun ensimmäisestä kirjasta, 1. Mooseksen kirjasta, saamme tietää ”sielu”-sanan täsmällisen merkityksen. Raamatussa sanotaan ensimmäisen miehen, Aadamin, luomisesta: ”Jehova Jumala muodosti ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen, ja ihmisestä tuli elävä sielu.” (1. Mooseksen kirja 2:7.) Sielu ei selvästikään ole jokin, mikä ihmisellä on, vaan jokin, mikä ihminen on. Tässä sielusta käytetty heprealainen sana on neʹfeš. Se esiintyy Raamatussa noin 700 kertaa, eikä se viittaa koskaan ihmisen mihinkään erilliseen, aineettomaan osaan, vaan aina johonkin konkreettiseen ja aineelliseen (Job 6:7; Psalmit 35:13; 107:9; 119:28).

Mitä sielulle tapahtuu kuolemassa? Ajattele, mitä Aadamille tapahtui hänen kuollessaan. Kun hän teki syntiä, Jumala sanoi hänelle: ”[Sinä] palaat maahan, sillä siitä sinut on otettu. Sillä tomua sinä olet, ja tomuun sinä palaat.” (1. Mooseksen kirja 3:19.) Ajattele, mitä se merkitsee. Ennen kuin Jumala loi Aadamin tomusta, häntä ei ollut olemassa. Kuolemansa jälkeen Aadam palasi samaan olemattomuuden tilaan.

Yksinkertaisesti sanottuna Raamattu opettaa, että kuolema on elämän vastakohta. Saarnaajan 9:5, 10:ssä sanotaan: ”Elävät tietävät kuolevansa, mutta kuolleet eivät tiedä yhtään mitään, eikä heillä ole enää palkkaa, sillä heidän muistonsa on unohdettu. Kaikki, mitä kätesi löytää tehdäkseen, tee voimallasi, sillä ei ole työtä eikä suunnittelua eikä tietoa eikä viisautta Šeolissa, paikassa johon olet menossa.”

Tämä merkitsee sitä, että kuolleet eivät pysty tekemään eivätkä tuntemaan mitään. Heillä ei ole enää mitään ajatuksia eivätkä he muista mitään. Psalmista sanoo: ”Älkää panko luottamustanne jalosukuisiin älkääkä ihmisen poikaan, jolle pelastus ei kuulu. Hänen henkensä lähtee, hän palaa maaperäänsä; sinä päivänä hänen ajatuksensa häviävät.” (Psalmit 146:3, 4.)

Raamatussa osoitetaan selvästi, että sielu ei kuolemassa siirry toiseen ruumiiseen vaan kuolee. ”Se sielu, joka tekee syntiä, se tulee kuolemaan”, sanotaan Raamatussa painokkaasti. (Hesekiel 18:4, 20; Apostolien teot 3:23; Ilmestys 16:3.) Sielunkuolemattomuusopille – jälleensyntymisteorian perustukselle – ei ole siis mitään tukea Raamatussa. Ilman sitä tuo teoria romahtaa. Miten sitten on selitettävissä se kärsimys, jota näemme maailmassa?

Miksi ihmiset kärsivät?

Ihmisten kärsimyksen pohjimmainen syy on se epätäydellisyys, jonka me kaikki perimme syntiseltä Aadamilta. ”Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet”, sanotaan Raamatussa (Roomalaisille 5:12). Koska olemme syntyneet Aadamista, me kaikki sairastumme, vanhenemme ja kuolemme (Psalmit 41:1, 3; Filippiläisille 2:25–27).

Lisäksi Luojan muuttumaton moraalilaki kuuluu: ”Älkää eksykö: Jumalaa ei voida pitää pilkkana. Sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää, sillä se, joka kylvää lihaansa silmällä pitäen, niittää lihastaan turmeluksen.” (Galatalaisille 6:7, 8.) Epäsiveellinen elämäntapa voi johtaa stressiin, ei-toivottuihin raskauksiin ja sukupuoliteitse tarttuviin tauteihin. ”Hämmästyttävät 30 prosenttia kuolemaan johtavista syöpätapauksista [Yhdysvalloissa] voidaan panna ensisijaisesti tupakoinnin tiliin ja yhtä suuri määrä elämäntyylin, erityisesti ruokailutottumusten sekä liikunnan puutteen, tiliin”, sanotaan Scientific American -aikakauslehdessä. Jotkin kärsimystä aiheuttavat suuronnettomuudet johtuvat siitä, että ihminen on hoitanut huonosti maan luonnonvaroja (vrt. Ilmestys 11:18).

Ihminen on tosiaan paljolti syyllinen kärsimyksiinsä. Mutta koska sielu ei ole kuolematon, lakia ”ihminen niittää sitä, mitä hän kylvää” ei voida käyttää yhdistämään inhimillistä kärsimystä karmaan – oletetun aikaisemman elämän tekoihin. ”Se, joka on kuollut, on vapautunut synnistään”, sanotaan Raamatussa (Roomalaisille 6:7, 23). Synnin hedelmää ei siis viedä kuoleman jälkeiseen elämään.

Myös Saatana Panettelija aiheuttaa paljon kärsimystä. Tosiasiassa Saatana hallitsee tätä maailmaa (1. Johanneksen kirje 5:19). Ja kuten Jeesus Kristus ennusti, Hänen opetuslapsensa olisivat ’kaikkien ihmisten vihan kohteita hänen nimensä vuoksi’ (Matteus 10:22). Vanhurskailla ihmisillä on sen vuoksi usein enemmän ongelmia kuin jumalattomilla.

Kaikkeen, mitä tässä maailmassa tapahtuu, ei ole aina heti nähtävissä syytä. Nopein juoksija voi kompastua ja hävitä kilpailun. Mahtava armeija voi kukistua heikompien sotajoukkojen edessä. Viisas mies ei ehkä onnistu saamaan hyvää työpaikkaa ja voi siksi joutua näkemään nälkää. Jotkut, jotka ymmärtävät erittäin hyvin liikeasioita, eivät ehkä olosuhteiden vuoksi pysty hyödyntämään tietojaan ja joutuvat siksi kärsimään köyhyydestä. Asioista perillä olevat ihmiset voivat joutua vallanpitäjien vihoihin ja epäsuosioon. Miksi on näin? ”Aika ja sattuma kohtaavat heitä kaikkia”, vastaa viisas kuningas Salomo (Saarnaaja 9:11).

Kärsimys oli ollut ihmiskunnan osana kauan ennen kuin hindujen viisaat yrittivät selittää, miksi sitä on olemassa. Mutta onko toivoa paremmasta tulevaisuudesta? Entä mitä Raamatussa luvataan kuolleille?

Rauhaisa tulevaisuus

Luoja on luvannut, että hän tekee pian lopun nykyisen maailman yhteiskunnasta, joka on Saatanan valvonnassa (Sananlaskut 2:21, 22; Daniel 2:44). Vanhurskas uusi ihmisyhteiskunta – ”uusi maa” – on silloin todellisuutta (2. Pietarin kirje 3:13). Siihen aikaan ”yksikään siellä asuva ei sano: ’Minä olen sairas.’” (Jesaja 33:24.) Kuoleman tuskakin poistetaan, sillä Jumala ”pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole. Entiset ovat kadonneet.” (Ilmestys 21:4.)

Psalmista ennusti Jumalan lupaaman uuden maailman asukkaista: ”Vanhurskaat saavat omistaa maan, ja he asuvat siinä ikuisesti.” (Psalmit 37:29.) Lisäksi sävyisät ”iloitsevat suuresti rauhan runsaudesta” (Psalmit 37:11).

Edellisessä kirjoituksessa mainittu Mukundbhai on nukahtanut kuoleman uneen tietämättä Jumalan suurenmoisista lupauksista. Mutta miljoonilla, jotka ovat kuolleet tuntematta Jumalaa, on odote tulla herätetyksi tällaiseen rauhaisaan uuteen maailmaan, sillä Raamatussa luvataan: ”Tulee olemaan ylösnousemus, sekä vanhurskaiden että epävanhurskaiden.” (Apostolien teot 24:15; Luukas 23:43.)

Sana ”ylösnousemus” on tässä käännetty kreikkalaisesta sanasta a·naʹsta·sis, joka merkitsee kirjaimellisesti ’jälleen ylös nousemista’. Ylösnousemukseen sisältyy näin ollen yksilön elämänmallin elvyttäminen.

Taivaan ja maan Luojan viisaus on ääretön (Job 12:13). Kuolleiden ihmisten elämänmallien muistaminen ei ole hänelle mikään ongelma (vrt. Jesaja 40:26). Jehova Jumalalla on runsaasti myös rakkautta (1. Johanneksen kirje 4:8). Siksi hän voi käyttää täydellistä muistiaan, ei kuolleiden rankaisemiseen siitä pahasta, mitä he ovat tehneet, vaan heidän herättämiseensä takaisin eloon paratiisimaan päälle persoonallisuudeltaan samanlaisina kuin he olivat ennen kuolemaansa.

Miljoonille Mukundbhain kaltaisille ihmisille ylösnousemus merkitsee sitä, että he pääsevät taas läheistensä pariin. Mutta kuvittelehan, mitä se voi merkitä nykyään eläville ihmisille. Ajatellaanpa vaikka Mukundbhain poikaa, joka on oppinut tuntemaan suurenmoisen totuuden Jumalasta ja hänen tarkoituksistaan. Miten lohdullista hänen onkaan tietää, että hänen isäänsä ei ole sidottu jälleensyntymisen lähes loputtomaan kiertokulkuun, johon liittyy aina pahuutta ja kärsimystä! Hän yksinkertaisesti nukkuu kuolemassa ja odottaa ylösnousemusta. Miten innostavaa hänen onkaan miettiä sitä mahdollisuutta, että hän voi jonakin päivänä kertoa isälleen, mitä hän itse on oppinut Raamatusta!

Jumalan tahto on, että ”kaikenlaiset ihmiset pelastuisivat ja tulisivat totuuden täsmälliseen tuntemukseen” (1. Timoteukselle 2:3, 4). Nyt on aika ottaa selvää siitä, miten sinä voit yhdessä niiden miljoonien muiden kanssa, jotka jo tekevät Jumalan tahdon, elää ikuisesti paratiisimaan päällä (Johannes 17:3).