Jehova suojelee kansaansa Unkarissa
EUROOPAN keskellä sijaitseva Unkari on usein kokenut historian myrskyt. Unkarin kansa on kärsinyt paljon, vaikka sen ensimmäinen kuningas Tapani omistikin kansansa Neitsyt Marialle ja pakotti sen muodollisesti kristityksi vuonna 1001.
Vuosisatojen kuluessa lukuisat sisäiset selkkaukset heikensivät Unkaria, mikä jätti sen toistuvasti muiden kansojen armoille. Joidenkin kylien kaikki asukkaat surmattiin näissä selkkauksissa, ja vierasmaalaisia tuli myöhemmin tilalle. Väestöstä tuli sen vuoksi useiden kansallisuuksien sekoitus. Suunnilleen kaksi kolmasosaa asukkaista pysyi uskonnoltaan katolilaisina, vaikka uskonpuhdistus levisikin myöhemmin joillakin alueilla.
Vaatimaton alku
Raamatun totuuden ensimmäiset siemenet kylvettiin Unkarissa vuonna 1908. Sen teki muuan nainen, joka oli oppinut totuuden raamatuntutkijoilta, joiksi Jehovan todistajia tuolloin kutsuttiin. Monet kiinnostuivat hyvästä uutisesta hänen saarnaamisensa johdosta. Pian sen jälkeen kaksi Yhdysvalloista Unkariin palannutta miestä levitti hyvää uutista kokoaikaisesti kolporteeraajina. Totuus levisi hitaasti mutta varmasti, ja Kolozsvárin kaupunkiin asennettiin käyttöömme painokone.
Ensimmäinen luotettava raportti saatiin vuonna 1922, jolloin 67 raamatuntutkijaa kymmenestä kaupungista oli läsnä Kristuksen kuoleman muistonvietossa. Heidän todistustyönsä aiheutti heti vastareaktiona vastustusta, kun papisto painosti hallitusta ja lehdistöä estämään saarnaamistyön.
Hyökkäykset kiihtyvät
Katolinen pappi Zoltán Nyisztor julkaisi vuonna 1928 kirjasen ”Millenistiset raamatuntutkijat”. Siinä hän väitti raamatuntutkijoista: ”He ovat pahempia kuin asein hyökkäävät punaiset bolševikit, koska he johtavat Raamatun varjolla viattomat harhaan. Unkarin kuninkaallinen valtionpoliisi tutkii tiiviisti heidän toimintaansa.”
Eräs innokas veli, Josef Kiss, vieraili tuohon aikaan seurakunnissa. Santarmit seurasivat häntä salaa. Vuonna 1931 hän oli erään veljen kotona, kun poliisi yllätti hänet ja määräsi hänet lähtemään heti. Veli Kissin alkaessa pakata tavaroitaan yksi santarmeista iski häntä kiväärinperällä ja uhkasi: ”Vauhtia, tai lävistämme sinut kuoliaaksi!” Veli Kiss hymyili ja sanoi: ”Sitten pääsen kotiin nopeammin” ja viittasi siten taivaalliseen toivoon, joka hänellä voideltuna kristittynä oli.
Sotilaat seurasivat veli Kissiä junalle. Hänen odotettiin saapuvan Debrecenin seurakuntaan 20. kesäkuuta 1931, mutta häntä ei koskaan kuulunut. Veljet tekivät sen johtopäätöksen, että viholliset olivat tehneet hänestä selvän ja että hän tosiaan oli ”mennyt kotiin”, saanut taivaallisen palkintonsa. Vaikka hänen työnsä loppuikin, viranomaiset eivät pystyneet koskaan sammuttamaan totuuden valoa.
Todistustyössä käytettiin usein kekseliäisyyttä. Esimerkiksi 1930-luvun puolivälissä kuoli eräs veli Tiszakarádissa. Hautajaiset sai siihen aikaan järjestää vain viranomaisten suostumuksella. Veljien sallittiin käyttää vain minuutti rukoukseen ja toinen minuutti lauluun. Kiväärein ja pistimin varustetut santarmit olivat paikalla valvomassa, että näin tapahtuisi. Monet kaupunkilaiset tulivat sinne uteliaina näkemään, miten hautajaiset pidettäisiin.
Eräs veli seisoi arkun luona ja piti puolen tunnin rukouksen, jonka vertaista läsnäolijat eivät omien sanojensa mukaan olleet koskaan ennen kuulleet. ”Vaikka siellä olisi ollut kuusi pappia toimittamassa hautausta”, he sanoivat, ”se ei olisi ollut yhtä liikuttavaa.” Sen jälkeen muuan veli, jolla oli hyvä ääni, alkoi johtaa laulua, mutta yksi santarmeista käski hänen pysyä hiljaa. Poliisit tunnustivat myöhemmin, että vaikka he tunsivatkin olonsa kiusaantuneeksi, he eivät pystyneet keskeyttämään rukousta.
Hyökkäysten jatkuessa Lajos Szabó, reformoidun kirkon pappi, kirjoitti vuonna 1935 lehtisessään ”Antikristus Tisza-joella” seuraavasti: ”Oli neronleimaus syöttää ihmisille bolševismia uskontona – – Marxia alettiin pitää Kristuksena – – Antikristus oli täällä punaisessa kaavussaan Jehovan todistajien hahmossa.”
Vuodet kiellon alaisina
Vuonna 1939 Jehovan todistajien työ kiellettiin kokonaan. Se leimattiin ”uskontoa ja yhteiskuntaa vastustavaksi” toiminnaksi. Adventistit, baptistit, protestantit ja presbyteerit julkaisivat Jehovan todistajia vastustavia kirjasia. Jehova ei kuitenkaan hylännyt palvelijoitaan, ja muiden maiden todistajat huolehtivat heistä. Jumalan kansalla oli Unkarissa lisäksi monia uskoa vahvistavia kokemuksia.
Esimerkiksi kun eräs veli toi repullisen lehtiämme Tšekkoslovakiasta, tullimies kysyi, mitä repun sisällä oli. Veli vastasi rehellisesti: ”Vartiotorni-lehtiä.” Virkailija näytti kädenliikkeellä, että veli taitaa olla hullu, ja antoi tämän jatkaa matkaansa. Hengellinen ruoka saapui siten turvallisesti Unkariin.
Ahdistelu ei kuitenkaan loppunut. Yhä useampia veljiä pidätettiin ja vangittiin eri pituisiksi ajoiksi. Erityiselle tutkintaryhmälle annettiin sitten tehtäväksi ryhtyä ankariin toimiin Jehovan todistajia vastaan. Vuonna 1942 miehiä, naisia ja lapsia koottiin talleihin ja tyhjiin juutalaisiin kouluihin. Kahden kuukauden piinaamisen jälkeen heitä kuulusteltiin ja heidät tuomittiin. Jotkut saivat elinkautisen, toiset 2–15 vuotta kuritushuonetta. Kolme veljeä – Dénes Faluvégi, András Bartha ja János Konrád – määrättiin hirtettäviksi, mutta tuomio muutettiin myöhemmin elinkautiseksi vankeudeksi. Sitten 160 veljeä vietiin Borin kuolemanleiriin. Ylitettyään rajan heille sanottiin, etteivät he koskaan palaisi elävinä. Tuohon leiriin tuoduista 6 000 juutalaisesta vain 83 säilyi elossa. Mutta todistajista palasivat neljää lukuun ottamatta kaikki takaisin.
Jehovan todistajillakin oli tosin marttyyrinsa. Toisen maailmansodan lähestyessä loppuaan natsit teloittivat joitakin veljiä. Bertalan Szabó, János Zsondor ja Antal Hónis ammuttiin ja Lajos Deli hirtettiin. (Matteus 24:9.)
Suotuisa käänne jää vain väliaikaiseksi
Toisen maailmansodan jälkeen tilanne muuttui jälleen. Kokoomushallitus lupasi saattaa ihmisoikeudet voimaan. Leireiltä palanneet veljet alkoivat viipymättä saarnata ja järjestää seurakuntia. Heistä tuntui, että Jehova oli suonut heille vapauden, jotta he voisivat ylistää hänen suurta nimeään eikä siksi, että he yrittäisivät kerätä aineellista omaisuutta. Vuoden 1945 lopussa aktiivisia Valtakunnan julistajia oli 590. Vuonna 1947 ostettiin huvila Vartiotorni-seuran haaratoimistoa varten, ja eräässä urheiluhallissa pidettiin ensimmäinen kansallinen konventti. Läsnäolijoita oli 1 200, ja Unkarin valtion rautatielaitos jopa myönsi 50 prosentin alennuksen konventtiin matkustaville.
Vapautta ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Kommunistipuolue pääsi pian valtaan, ja hallitus vaihtui. Uuden hallituksen huomio kiintyi Jehovan kansan nopeaan kasvuun, sillä se oli lisääntynyt vuonna 1947 toimineista 1 253 julistajasta 2 307:ään vuonna 1950. Tuona vuonna viranomaiset alkoivat vaikeuttaa saarnaamistyötä. Saarnaamislupia vaadittiin todistajilta, mutta hallitus kieltäytyi myöntämästä niitä, ja kansalliskaarti pieksi kaikkia, jotka lupia olivat anoneet. Sanomalehtiartikkeleissa todistajat leimattiin jatkuvasti ”imperialistien asiamiehiksi”. On kiinnostavaa, että ennen kuin kommunistit tulivat valtaan, todistajia lähetettiin vankileireihin syytettyinä ”kommunistien juutalaiskätyreinä” toimimisesta.
Terrori alkaa
Haaratoimistonvalvoja ja kääntäjä (jotka olivat aiemmin kuolemaantuomittujen joukossa) pidätettiin 13. marraskuuta 1950, samoin kuin ensimmäisen kierroksen valvojakin. Heidät vietiin ”pehmitettäviksi” pahamaineiseen maanalaiseen vankilaan, joka sijaitsi Andrássy-katu 60:ssä Budapestissa. Heidän oikeudenkäyntinsä pidettiin 2. helmikuuta seuraavana vuonna. Haaratoimistonvalvoja tuomittiin eristyksiin kymmeneksi vuodeksi, kääntäjä yhdeksäksi ja kierrosvalvoja kahdeksaksi vuodeksi. Kaikkien kolmen omaisuus takavarikoitiin. Oikeudenkäynnin aikana tuomittiin neljä muuta seurakunnanvalvojaa 5–6 vuodeksi vankeuteen syytettyinä hallituksen kaatamisyrityksestä.
Veljet pantiin tiukasti vartioituun vankilaan, jossa he eivät saaneet ottaa vastaan kirjeitä, paketteja eivätkä vierailijoita. Heidän perheensä eivät kuulleet heistä mitään. Vartijat eivät saaneet edes mainita heitä nimeltä. Tunnistamista varten jokaisen kaulassa riippui puinen numerolaatta. Seinällä oli jopa kilpi, jossa sanottiin: ”Älä pelkästään vahdi vankeja; vihaa heitä.”
Todistajat menivät maan alle, mutta saarnaamistyö ei loppunut. Toiset jatkoivat vangittujen tilalla. Aikanaan heidätkin saatiin kiinni. Vuoteen 1953 mennessä yli 500 veljeä oli tuomittu ja pantu vankilaan, mutta hyvää uutista ei voitu kahlehtia. Vain muutamat veljet uskoivat vartijoiden houkuttelevia lupauksia ja sovittelivat.
Valoisat näkymät
Syksyllä 1956 kansa alkoi kapinoida hallitusta vastaan. Neuvostoarmeija tukahdutti kansannousun, ja kommunistipuolue tuli takaisin valtaan.
Kaikki vangitut todistajat oli vapautettu, mutta sitten jotkut tunnetut veljet lähetettiin takaisin vankilaan kärsimään edelleen rangaistuksiaan, vaikka uusia ei enää tuomittukaan. Lopulta vuonna 1964 tilanne alkoi helpottua. Viranomaiset eivät enää häirinneet hautajaisia eivätkä hääjuhlia. Kierroskonventteja pidettiin metsissä. Vaikka jotkin niistä keskeytettiinkin, todistajia ei enää viety vankilaan.
Vuonna 1979 valvonta-asemissa olevien veljien sallittiin osallistua Wienin konventtiin. Samana vuonna viranomaiset lupasivat lisäksi myöntää Jehovan todistajille laillisen tunnustuksen, mutta kului vielä kymmenen vuotta, ennen kuin se todellisuudessa tapahtui. Ensimmäinen piirikonventti pidettiin vuonna 1986 Kamara-metsän nuorisopuistossa viranomaisten ollessa siitä tietoisia. Pystytettiin jopa mainos, jossa sanottiin, että se oli Jehovan todistajien ”Jumalan rauhan” piirikonventti. Seuraavana vuonna pidettiin ”Luota Jehovaan” -konventti, ja vuonna 1988 veljet nauttivat ”Jumalallisen oikeuden” konventista.
Vihdoinkin vapaus!
27. kesäkuuta 1989 oli suurenmoinen päivä, sillä tuolloin veljet saivat asiakirjan, jossa virallisesti tunnustettiin Jehovan todistajien uskonnollinen järjestö Unkarissa. Heinäkuussa saapui valtavaan Budapestin urheiluhalliin 9 477 ”Jumalisen antaumuksen” piirikonventin osanottajaa. Samassa hallissa järjestettiin ”Puhtaan kielen” piirikonventti vuonna 1990, ja konventteja pidettiin lisäksi kolmessa muussa suuressa kaupungissa Unkarissa.
Kun kielto oli nyt poistettu lopullisesti, oli mahdollista järjestää ensimmäinen kansainvälinen konventti. Se pidettiin huonosta säästä huolimatta Budapestin Népstadionilla, jossa 40 601 ihmistä kohtasi toisensa ja nautti veljellisen rakkauden lämmöstä. Siellä oli myös hallintoelimen jäseniä, jotka vahvistivat pitämillään puheilla veljien uskoa, ja tuossa konventissa julkaistiin uusia kirjoja ja kirjasia, joissa oli nelivärikuvia.
Tilanne nykyään
Unkarinkieliset Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet ilmestyvät nyt samanaikaisesti englantilaisten kanssa ja samassa kauniissa ulkoasussa. Vuosikirjaa alettiin julkaista unkarinkielisenä vuonna 1992. Hyvän uutisen julistajien määrä on noussut nopeasti vuonna 1971 toimineista 6 352:sta tammikuuhun 1993 tultaessa 13 136:een.
Jehovan todistajilla on nykyään Unkarissa palvontavapaus, ja he saarnaavat vapaasti talosta taloon. Seurakuntia on 205, ja muistonvietossa 17. huhtikuuta 1992 oli läsnä 27 844. Ennen kuin sopivia valtakunnansaleja on käytettävissä, seurakunnat jatkavat kokoontumista kouluissa, kulttuurikeskuksissa, tyhjissä kasarmeissa ja jopa kommunistipuolueen tyhjissä toimistorakennuksissa. Vuoteen 1992 mennessä kymmenellä seurakunnalla oli omat, vihityt valtakunnansalinsa, ja lisää saleja on rakenteilla.
Kaikkien muutosten ja vallankumousten keskellä veljet ovat uskollisesti pysyneet Jehova Jumalan ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, puolella sekä jatkaneet saarnaamista. Aikojen myrskyt eivät ole pyyhkäisseet heitä pois, sillä Jehova on suojellut kansaansa Unkarissa (Sananlaskut 18:10).
[Kartta s. 9]
(Ks. painettu julkaisu)
Wien
ITÄVALTA
Budapest
Debrecen
UNKARI
ROMANIA
[Kuva s. 10]
Jehovan kansaa koolla Budapestissa