Kun ruoasta tulee vihollinen

Jean muistaa elävästi, miten häntä kiusattiin ja pilkattiin murrosiässä. Mikä siihen oli syynä? Hän oli koulussa luokkansa pisin ja isoin tyttö. Mutta ei siinä kaikki. ”Vielä pahempaa kuin suuri kokoni oli se, että olin ujo ja tunsin itseni vaivautuneeksi toisten seurassa”, sanoo Jean. ”Olin monesti yksinäinen ja ajattelin, että minäkin haluan kuulua jonnekin, mutta useimmiten tunsin itseni ulkopuoliseksi.”

Jean oli vakuuttunut siitä, että kaikki hänen ongelmansa johtuivat hänen koostaan ja että ne ratkeaisivat, jos hänellä olisi hoikka, siro vartalo. Jean ei tosin ollut lihava. Päinvastoin, hänellä oli mittaa 183 senttimetriä ja painoa 66 kiloa, joten hän ei ollut ylipainoinen. Silti Jean piti itseään lihavana ja päätti 23-vuotiaana laihtua. Hän järkeili: ”Kun olen laiha, toiset haluavat minut seuraansa. Lopultakin voin tuntea olevani hyväksytty ja pidetty.”

”Tällainen typerä järkeily johti kahdeksitoista vuodeksi ansaan nimeltä anorexia nervosa ja bulimia”, selittää Jean. ”Minusta tuli kyllä laiha, niin laiha että melkein kuolin, mutta sen sijaan, että olisin tehnyt elämästäni onnellisempaa, pilasin terveyteni ja syöksin itseni yli kymmeneksi vuodeksi masennukseen ja epätoivoon.”

JEAN ei ole poikkeus. Erään arvion mukaan anorexia nervosaan sairastuu Yhdysvalloissa joka sadas teinityttö tai nuori nainen ja buliimikkoja on ehkä kolme kertaa enemmän. ”Koulut ja kampukset ovat kuuluneet vuosia työkenttääni”, sanoo tri Mary Pipher, ”ja olen nähnyt omakohtaisesti, että syömishäiriöt eivät ole koskaan riehuneet yhtä valtoimenaan kuin nyt.”

Lisäksi niistä kärsivät monenlaiset ihmiset. Aiemmin niitä pidettiin rikkaiden ongelmana, mutta nykyään niiden ajatellaan olevan yleisiä kaikenlaisten ihmisten keskuudessa, olipa heidän rotunsa tai yhteiskunnallinen tai taloudellinen asemansa mikä hyvänsä. Syömishäiriöisiksi diagnosoitujen miestenkin määrä kasvaa, minkä vuoksi Newsweek-lehti sanoo syömishäiriöitä ”rosvoiksi, jotka eivät kaihda ketään”.

Erityisen hälyttävää on kuitenkin se, että syömishäiriöiden vuoksi hoitoa saavien keski-ikä näyttää laskevan koko ajan. ”Sairaalan hoito-ohjelman piirissä on alle kymmenvuotiaita, jopa kuusivuotiaita, tyttöjä”, sanoo Margaret Beck, joka johtaa syömishäiriökeskusta Torontossa. Hän lisää: ”Määrä on vielä pieni, mutta se kasvaa.”

Kaiken kaikkiaan on miljoonia ihmisiä, pääasiassa tyttöjä ja nuoria naisia, jotka kärsivät syömishäiriöistä. ”He eivät suhtaudu ruokaan eivätkä käytä sitä samalla tavalla kuin enemmistö ihmisistä”, sanoo sosiaalityöntekijä Nancy Kolodny. ”Sen sijaan että he söisivät tyydyttääkseen nälkänsä, saadakseen ravintoa, pitääkseen yllä terveyttään, saadakseen mielihyvää tai pitääkseen hauskaa toisten kanssa, heille kehittyy eriskummallinen suhde ruokaan ja he tekevät sellaista, mikä ei ole ’normaalia’. He esimerkiksi noudattavat omituisia rituaaleja ennen kuin he antavat itselleen luvan syödä tai heidän on heti saatava elimistöstään pois se ruoka, jonka he ovat syöneet.”

Tarkastellaanpa lähemmin kahta yleistä syömishäiriötä: anorexia nervosaa ja bulimia nervosaa.

Anoreksia ja bulimia – tosiasioita ja vaaroja

”Ruokaan liittyy henkinen painolasti, joka on paljon raskaampi kuin mikään, mitä voidaan mitata kaloreina tai grammoina.” (Janet Greeson, kirjailija)

ANOREKSIA ja bulimia ovat kaksi yleisintä syömishäiriötä. Kummallakin on omat tunnusomaiset piirteensä. Mutta kuten tulemme näkemään, kummatkin voivat olla vaarallisia, jopa hengenvaarallisia.

Anoreksia: itse aiheutettu nälkiintymistila

Anoreksiaa potevat, anorektikot, joko kieltäytyvät syömästä tai syövät niin vähän, että he alkavat kärsiä aliravitsemuksesta. Ajatellaanpa 17-vuotiasta Antoinettea, joka sanoo, että jossain vaiheessa hänen painonsa on saattanut pudota 37 kiloon: kovin alhainen paino 170 senttimetriä pitkälle murrosikäiselle. ”Söin päivässä vain 250 kaloria ja pidin kirjaa siitä, mitä söin”, hän sanoo.

Anorektikolla on ruokaa koskevia pakkoajatuksia, ja hän on valmis menemään äärimmäisyyksiin, jotta hänen painonsa ei nousisi. ”Aloin sylkeä ruokaa lautasliinaan muka pyyhkiessäni suuta”, sanoo Heather. Susan harrasti voimaperäistä liikuntaa pitääkseen painonsa alhaalla. Hän sanoo: ”Juoksin melkeinpä joka päivä kaksitoista kilometriä tai uin tunnin, muuten minut valtasi kauhea ahdistus ja syyllisyys. Ja joka aamu koin suurimman nautinnon, tavallisesti ainoan todellisen nautinnon, kun nousin vaa’alle vahvistaakseni sen, että painoni oli reilusti alle 45 kiloa.”

Ironista kyllä, joistakuista anorektikoista tulee erinomaisia kokkeja ja he valmistavat erittäin hyviä aterioita, joihin he eivät itse sen jälkeen koske. Antoinette kertoo: ”Kun tilani oli pahimmillaan, valmistin joka ikisen aterian, joka meillä tehtiin, ja tein joka kerta eväät [koulupäivää varten] pikkuveljelleni ja -siskolleni. En päästänyt heitä lähellekään jääkaappia. Olin sitä mieltä, että keittiö kuului kokonaan minulle.”

Erään syömishäiriöitä käsittelevän kirjan mukaan joistakin anorektikoista ”tulee ylisiistejä ja he saattavat vaatia koko perhettä mukautumaan heidän epärealistisiin, pikkumaisiin normeihinsa. Ainuttakaan lehteä, tohveliparia tai kahvikuppia ei saa jättää hetkeksikään niille kuulumattomaan paikkaan. Henkilökohtaisesta hygieniasta ja ulkonäöstä voi tulla heille samanlainen tai vielä voimakkaampi pakkomielle, ja he saattavat sulkeutua tuntikausiksi kylpyhuoneeseen päästämättä muita valmistautumaan kouluun- tai töihinlähtöä

Mistä syömishäiriöt johtuvat?

”Syömishäiriö ei putkahda esiin tyhjästä. Se on oire, merkki siitä, että ihmisen elämässä on jotain vialla.” (Nancy Kolodny, sosiaalityöntekijä)

SYÖMISHÄIRIÖT eivät ole uusi ilmiö. Anorexia nervosa määritettiin virallisesti ensimmäisen kerran vuonna 1873, ja kerrotaan, että sen oireita on havaittu jo 300 vuotta sitten. Toisen maailmansodan jälkeen anorektikkojen määrä näyttää kuitenkin lisääntyneen jyrkästi. Tilanne on sama bulimian osalta. Tämä sairaus on tunnettu vuosisatoja, mutta viime vuosikymmeninä se on erään aihetta käsittelevän kirjan sanoja lainataksemme ”noussut räjähdyksenomaisesti huomion keskipisteeksi”.

Mistä syömishäiriöt johtuvat? Ovatko ne perittyjä, vai ovatko ne epätavallinen reaktio laihuutta ylistävään kulttuuriin? Mikä osuus on perheen ilmapiirillä? Näihin kysymyksiin ei ole helppo vastata. Sosiaalityöntekijä Nancy Kolodny sanoo, että syömishäiriöitä ei voi määrittää ”yhtä suoraviivaisesti kuin joitakin muita sairauksia, esimerkiksi tuhkarokkoa tai vesirokkoa, joista lääkäri tietää tarkasti, mikä ne aiheuttaa, miten ne tarttuvat, miten kauan ne kestävät ja millainen hoito tehoaa niihin parhaiten”.

Syömishäiriöt – mistä voi olla apua?

JOS tyttärelläsi on syömishäiriö, hän tarvitsee apua. Älä lykkää asiaa ja otaksu, että ongelma ratkeaa itsestään. Syömishäiriö on monimutkainen sairaus, johon liittyy fyysisiä ja tunneperäisiä osatekijöitä.

Asiantuntijat tietysti esittävät syömishäiriöihin hämmentävän paljon erilaisia hoitotapoja. Jotkut suosittavat lääkkeitä. Toiset kannattavat psykoterapiaa. Monet sanovat, että tehokkainta on käyttää näitä menetelmiä yhdessä. Sitten on tarjolla perheterapiaa, jota jotkut pitävät erittäin tärkeänä, mikäli syömishäiriöinen asuu vielä kotona.a

Vaikka asiantuntijat saattavat käyttää eri menetelmiä, useimmat heistä ovat yhtä mieltä ainakin yhdestä asiasta: syömishäiriöissä ei ole kyse vain ruoasta. Tarkastellaanpa joitakin niistä syvällisemmistä kysymyksistä, joihin on tavallisesti kiinnitettävä huomiota, kun jotakuta autetaan toipumaan anoreksiasta tai bulimiasta.

Tasapainoinen näkemys omasta ruumiista

”Noin 24-vuotiaana lopetin kokonaan muotilehtien ostamisen”, sanoo muuan nainen. ”Minuun vaikutti hyvin voimakkaasti ja kielteisesti se, että vertasin itseäni malleihin.” Kuten on jo todettu, media voi vääristää tytön käsityksen kauneudesta. Erään syömishäiriöistä kärsivän tytön äiti sanoo: ”Sanoma- ja aikakauslehdissä sekä televisiomainoksissa ihmisten huomio kiinnitetään alituisesti siihen, että on oltava laiha, laiha, laiha.” Hän lisää: ”Minä ja tyttäreni haluamme olla hoikkia, mutta meistä tuntuu, että tämän jatkuvan rummutuksen vuoksi siitä tulee elämän tärkein asia; kaikki muu on toisarvoista.” Jotta siis syömishäiriöstä voisi parantua, saattaa selvästikin olla tarpeen omaksua uusia