Työttömyyden vitsaus

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN ITALIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

Se on vakava ongelma monille teollisuusmaille, mutta se on huolenaihe myös kehitysmaille. Se on tullut suurella voimalla sinne, missä se aiemmin oli lähes olematonta. Siitä kärsivät sadat miljoonat ihmiset – joista monet ovat äitejä ja isiä. Kahdelle kolmasosalle italialaisista se on ”uhka numero yksi”. Se synnyttää uusia sosiaalisia ongelmia. Se on osasyynä niiden monien nuorten ongelmiin, joista tulee huumeidenkäyttäjiä. Se häiritsee miljoonien unta, ja miljoonilla muilla voi olla kohta se edessään . . .

”TYÖTTÖMYYS on todennäköisesti aikamme yleisimmin pelätty ilmiö”, myöntää Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD). ”Tämän ilmiön laajuus ja seuraukset tunnetaan”, kirjoittaa Euroopan komissio, mutta ”sille on vaikea tehdä mitään”. Erään asiantuntijan mukaan se on ”aave”, joka on ”palannut kummittelemaan vanhan mantereen kaduille”. Euroopan unionissa (EU) on tätä nykyä noin 20 miljoonaa työtöntä, ja lokakuussa 1994 oli pelkästään Italiassa virallisesti 2726000 työtöntä. EU-komissaari Padraig Flynnin mielipide on, että ”työttömyyden ongelman ratkaiseminen on tärkein sosiaalinen ja taloudellinen haaste, jonka olemme kohdanneet”. Jos olet työtön tai vaarassa menettää työsi, niin tiedät, millaista pelkoa se aiheuttaa.

Työttömyys ei kuitenkaan ole vain Länsi-Euroopan ongelma. Se vitsaa kaikkia Pohjois- ja Etelä-Amerikan maita. Se ei ole säästänyt Afrikkaa, Aasiaa eikä Oseaniaa. Siitä on tullut viime vuosina vakava ongelma myös Itä-Euroopan maille. Se ei toki ole samanlaista kaikkialla. Mutta joidenkin ekonomistien mukaan työttömyysaste tulee pysymään Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa pitkään paljon suurempana kuin edellisinä vuosikymmeninä.a Tilannetta ”pahentaa vajaatyöllisyyden lisääntyminen ja tarjolla olevien töiden laadun yleinen heikkeneminen”, ekonomisti Renato Brunetta kirjoittaa.

Vääjäämätön kehitys

Työttömyys on iskenyt vuorollaan jokaiseen kansantalouden sektoriin: ensin maatalouteen, josta lisääntyvä koneellistuminen on vähentänyt työpaikkoja; sen jälkeen teollisuuteen, joka 1970-luvulta lähtien on kärsinyt energiakriiseistä; ja nykyään palvelusektoriin – kauppaan ja opetukseen – jota aiemmin pidettiin varmana työnantajana. 20 vuotta sitten 2–3 prosentin ylittänyt työttömyysaste olisi ollut vakava huolenaihe. Nykyään teollisuusmaalla sanotaan menevän hyvin, jos sen työttömyys pysyy alle 5–6 prosentin, ja monissa teollisuusmaissa työttömyysaste on paljon suurempi.

YK:n kansainvälisen työjärjestön (ILO) mukaan työtön on henkilö, joka on työtä vailla, on valmis tekemään työtä ja etsii aktiivisesti työtä. Miten on laita ihmisen, jolla ei ole säännöllistä kokopäivätyötä tai jolla on mahdollisuus tehdä työtä vain muutama tunti viikossa? Osa-aikatyö määritellään eri maissa eri tavalla. Joissakin maissa viranomaiset laskevat jotkut niistä, jotka todellisuudessa ovat työttömiä, ansiotyössä olevien joukkoon. Ansiotyössä olevan ja työttömän välinen raja on joskus niin epämääräinen, että on vaikea määritellä, ketkä todellisuudessa ovat työttömiä, ja tästä syystä tilastot eivät anna täyttä kuvaa todellisuudesta. ”Eivät edes viralliset luvut – 35 miljoonaa työtöntä [OECD-maissa] – paljasta työttömyyden koko laajuutta”, todetaan eräässä eurooppalaisessa tutkimuksessa.

Työttömyyden kova hinta

Numerot eivät kuitenkaan kerro kaikkea. ”Työttömyyden aiheuttamat taloudelliset ja sosiaaliset kustannukset ovat valtavat”, sanoo Euroopan komissio, ja ne johtuvat ”ei vain työttömille maksettujen sosiaaliavustusten aiheuttamista suoranaisista menoista, vaan myös valtion tulojen pienentymisestä, sillä työttömätkin kartuttaisivat noita tuloja, jos heillä olisi työtä”. Työttömyyskorvauksista on tulossa yhä suurempi taakka paitsi yhteiskunnalle myös työssä käyville, kun he joutuvat maksamaan enemmän veroja.

Työttömyys on paljon muutakin kuin vain faktoja ja numeroita. Siitä ovat seurauksena yksityisten ihmisten kohtaamat draamat, sillä tämä vitsaus iskee ihmisiin – miehiin, naisiin ja nuoriin kaikissa yhteiskuntaluokissa. Työttömyys voi yhdessä kaikkien muiden ongelmien kanssa, jotka ovat tyypillisiä näille ”viimeisille päiville”, osoittautua tavattoman raskaaksi taakaksi (2. Timoteukselle 3:​1–5; Ilmestys 6:​5, 6). Varsinkin ”pitkäaikaistyöttömän” on tavallista vaikeampi löytää työtä, vaikkei hänen tilanteensa muuten olisikaan poikkeuksellinen. Valitettavasti jotkut eivät ehkä enää koskaan löydä työtä.b

Psykologit ovat tehneet sen havainnon, että työttömillä on nykyään yhä enemmän mielenterveydellisiä ongelmia ja että he kärsivät yhä enemmän myös voimakkaista mielialanvaihteluista, turhautumisesta, pahenevasta apaattisuudesta ja huonommuudentunteesta. Työpaikan menetys on valtava henkilökohtainen murhenäytelmä ihmiselle, jolla on huollettavanaan lapsia. Maailma on romahtanut heidän ympäriltään. Turvallisuus on kadonnut. Nykyään ovat jotkut asiantuntijat panneet merkille uutena ilmiönä ”ahdistavan ennakkopelon”, jota aiheuttaa ihmisissä se mahdollisuus, että he voivat menettää työpaikkansa. Tällainen ahdistava pelko voi vahingoittaa vakavasti perheenjäsenten välisiä suhteita ja aiheuttaa traagisempiakin seurauksia, mistä voivat olla merkkinä itsemurhat, joita työttömät ovat viime aikoina tehneet. Eikä tässä kaikki: se, että nuorten on vaikea päästä työmarkkinoille, on todennäköisesti yksi niistä syistä, jotka saavat heidät käyttäytymään väkivaltaisesti ja vieraannuttavat heitä yhteiskunnasta.

”Kieroutuneen järjestelmän vankina”

Herätkää!-lehti on haastatellut monia sellaisia, jotka ovat menettäneet työpaikkansa. 50-vuotias Armando sanoi sen merkinneen hänelle sitä, että hän ”näki 30 vuoden työpanoksensa valuneen hukkaan, koska hän joutui aloittamaan kaiken alusta” ja että hänestä tuntui siltä kuin hän olisi ollut ”kieroutuneen järjestelmän vankina”. Francesco näki maailman sortuvan hänen päälleen. Stefano ”tunsi pettyneensä perusteellisesti nykyiseen systeemiin”.

Toisaalta Luciano, joka sai potkut työskenneltyään melkein 30 vuotta suuren italialaisen autotehtaan teknisessä johtoportaassa, ”tunsi suuttumusta ja pettymystä nähdessään, miten hänen panostaan, tunnollisuuttaan ja luotettavuuttaan niin monien työvuosien ajalta pidettiin tyhjän veroisena”.

Ennusteita ja pettymyksiä

Jotkut ekonomistit olivat laatineet aivan toisenlaisia skenaarioita. Vuonna 1930 taloustieteilijä John Maynard Keynes ennusti optimistisesti, että 50 vuoden kuluttua ”kaikilla on työtä”, ja täystyöllisyyttä on vuosikymmenien ajan pidetty saavutettavissa olevana tavoitteena. Vuonna 1945 Yhdistyneet kansakunnat otti peruskirjassaan yhdeksi tavoitteekseen täystyöllisyyden nopean saavuttamisen. Aivan viime aikoihin asti oltiin sitä mieltä, että kehitys toisi tullessaan työtä kaikille ja samalla lyhentäisi työaikaa. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. ILOn mukaan viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana koettu syvä lama on aiheuttanut ”maailman pahimman työllisyyskriisin sitten 30-luvun suuren lamakauden”. Etelä-Afrikan tasavallassa on ainakin 3,6 miljoonaa työtöntä, joista noin 3 miljoonaa on mustia afrikkalaisia. Japanikin on joutunut lujille, sillä siellä oli viime vuonna yli 2 miljoonaa työtöntä.

Miksi työttömyys on niin yleinen vitsaus? Millaisia ratkaisuja on tarjottu sen voittamiseksi?

Työttömyys – mistä se johtuu?

USEISSA maissa monien ihmisten on pakko hankkia elantonsa tekemällä pitkät päivät kovaa ruumiillista työtä uuvuttavaan tahtiin, kenties jopa vaarallista työtä pienellä palkalla. Monet olivat muissa maissa viime aikoihin asti varmoja siitä, että heillä olisi jonkin suuryhtiön tai valtionlaitoksen palveluksessa varma työpaikka eläkkeelle jääntiinsä asti. Nykyään näyttää kuitenkin siltä, ettei enää ole yrityksiä tai yhtiöitä, jotka kykenisivät tarjoamaan tavoittelemisen arvoista työtä ja varmaa työpaikkaa millään tasolla. Mikä siihen on syynä?

Ongelman syitä

Tuhannet nuoret eivät kykene löytämään edes ensimmäistä työpaikkaansa – riippumatta siitä, onko heillä jokin korkeakoulututkinto vai ei. Esimerkiksi Italiassa on työttömistä yli kolmannes 15–24-vuotiaita. Niiden keski-ikä, joilla jo on työtä ja jotka koettavat pitää työpaikkansa, kasvaa, joten nuorten on entistä vaikeampaa päästä työmarkkinoille. Naistenkin työttömyys on nykyään suurta, ja heitä on työmarkkinoilla yhä enemmän. Työmarkkinoille on siis tullut pienessä ajassa epätavallisen paljon uusia työntekijöitä, jotka kamppailevat epätoivoisesti löytääkseen sieltä oman paikkansa.

Aina siitä lähtien, kun teollisuutta alettiin koneellistaa, tekniset keksinnöt ovat vähentäneet työntekijöitten tarvetta. Työläiset joutuivat tekemään pitkiä, näännyttäviä työvuoroja, joten koneitten toivottiin vähentävän työtä tai jopa tekevän työnteon tarpeettomaksi. Automaatio on kasvattanut tuotantoa ja poistanut monia vaaroja, mutta se on myös vähentänyt työpaikkojen määrää. Niitä, joista tulee tarpeettomia, uhkaa pitkäaikaistyöttömyys, jos he eivät kouluttaudu uuteen ammattiin.

Olemme vaarassa hukkua kaupallisten tuotteiden liialliseen runsauteen. Joidenkuiden mielestä olemme jo saavuttaneet kasvun rajat. Kun lisäksi työssä käyviä on yhä vähemmän, on myös yhä vähemmän ostajia. Markkinat tuottavat näin ollen enemmän kuin voidaan kuluttaa. Suuret tehtaat, joiden tuotantokapasiteetti oli mitoitettu kasvuodotusten mukaan, eivät ole enää taloudellisesti kannattavia, joten niitä suljetaan tai muutetaan toisenlaiseen käyttöön. Tällainen kehityssuunta vaatii omat uhrinsa: ne, joista tulee työttömiä. Taloudellisen laman aikana työntekijöitten kysyntä vähenee, ja lamakausina menetettyjä työpaikkoja saadaan tuskin koskaan takaisin nousukausina. Työttömyyteen on kiistatta monia syitä.

Yhteiskunnallinen vitsaus

Työttömyys on yhteiskunnallinen vitsaus, sillä se voi yllättäen tulla kenen tahansa eteen. Jotkin maat ovat ottaneet käyttöön erilaisia keinoja niiden turvaksi, joilla yhä on työtä, esimerkiksi lyhennetyn työviikon ja palkanalennukset. Tämä voi kuitenkin vahingoittaa toisten työnsaantimahdollisuuksia.

Sekä työlliset että työttömät protestoivat yhä enemmän työhön liittyviä ongelmia vastaan. Mutta samalla kun työttömät vaativat uusia työpaikkoja, ne, joilla on työtä, yrittävät turvata oman työpaikkansa säilymisen, eikä näitä kahta tavoitetta voida aina sovittaa yhteen. ”Niitä, joilla on työtä, pyydetään usein jäämään ylitöihin. Ne, joilla ei ole työtä, pysyvät työttöminä. On olemassa se vaara, että yhteiskunta jakautuu kahtia – – yhtäällä liiaksi työllistettyihin ja toisaalla työttömiin, jotka on hylätty ja jotka ovat lähes täysin riippuvaisia toisten hyväntahtoisuudesta”, kirjoittaa italialainen sanomalehti Panorama. Asiantuntijoitten mukaan talouskasvun hedelmistä ovat päässeet Euroopassa nauttimaan lähinnä ne, joilla jo on työtä – eivät ne, joilla ei ole.

Työttömyys on sidoksissa myös paikallisesti taloudelliseen tilanteeseen, niin että joissakin maissa, esimerkiksi Espanjassa, Italiassa ja Saksassa, on tarpeitten suhteen valtavia alueellisia eroja. Ovatko työntekijät halukkaita kouluttautumaan uuteen ammattiin tai jopa muuttamaan toiselle alueelle tai toiseen maahan? Sillä voi usein olla ratkaiseva merkitys.

Onko ratkaisuja näköpiirissä?

Useimmat panevat toivonsa siihen, että talous kääntyy jälleen kasvuun. Jotkut ovat kuitenkin epäilevällä kannalla, ja heillä on se käsitys, että käänne parempaan tapahtuu vasta vuoden 2000 paikkeilla. Toisten mielestä elpyminen on jo alkanut, mutta se tuottaa hitaasti tuloksia, mistä osoituksena on se, että työllisyys on viime aikoina heikentynyt Italiassa. Talouden elpyminen ei välttämättä merkitse työttömyyden vähentymistä. Silloin kun kasvu on vaatimatonta, yritykset mieluummin ottavat enemmän irti senhetkisestä henkilöstöstään kuin palkkaavat uutta väkeä, jolloin talouden kasvu ei luo työpaikkoja. Lisäksi työttömien määrä kasvaa usein nopeammin kuin uusien työpaikkojen määrä.

Tätä nykyä talouselämä on kansainvälistymässä. Jotkut ekonomistit ovat sitä mieltä, että suurten, uusien ylikansallisten kauppa-alueitten luominen (esimerkiksi Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus NAFTA sekä Aasian ja Tyynenmeren alueen taloudellinen yhteistyösopimus APEC) voi myös antaa vauhtia maailmantaloudelle. Tällainen kehityssuunta kuitenkin kannustaa suuryhtiöitä siirtymään sinne, missä työvoima on halvempaa, ja seurauksena on, että teollisuusmaat menettävät työpaikkoja. Samaan aikaan ne työntekijät, joiden tulot eivät ole kovin suuria, havaitsevat vähäisten tulojensa pienenevän entisestään. Ei ole sattuma, että useissa maissa monet ovat osoittaneet jopa väkivaltaisesti mieltään näitä kauppasopimuksia vastaan.

Asiantuntijoilla on monia reseptejä työttömyyden torjumiseksi. Jotkin niistä ovat keskenään jopa ristiriitaisia riippuen siitä, ovatko ne ekonomistien, poliitikkojen tai työntekijöitten laatimia. Jotkut tarjoaisivat yrityksille porkkanana verohelpotuksia sillä ehdolla, että ne ottaisivat lisää työväkeä. Toiset ehdottavat valtiovallan voimakasta väliintuloa. Toiset taas ehdottavat töiden uudelleen jakamista ja työajan lyhentämistä. Näin on jo tehty joissakin suuryhtiöissä, vaikkakin viimeksi kuluneitten sadan vuoden aikana työviikkoa on systemaattisesti lyhennetty kaikissa teollisuusmaissa, eikä se silti ole vähentänyt työttömyyttä. ”Lopulta jokainen toimintalinja osoittautuu tehottomaksi ja hyöty jää kustannuksia vähäisemmäksi”, ekonomisti Renato Brunetta sanoo.

”Emme saa pettää itseämme – ongelma on vaikea”, toteaa aikakauslehti L’Espresso. Liianko vaikea ratkaistavaksi? Onko työttömyyden ongelmaan ratkaisua?

[Tekstiruutu s. 8]

Ikivanha ongelma

Työttömyys on vanha ongelma. Menneinä vuosisatoina ihmiset ovat olleet aika ajoin vastoin tahtoaan työtä vailla. Suurten rakennushankkeitten valmistuttua kymmenistätuhansista työläisistä tuli työttömiä – ainakin siihen asti, kun he saivat töitä jostakin muualta. Väliin jääneinä aikoina heidän toimeentulonsa oli liioittelematta hyvin epävarmalla pohjalla.

Keskiajallakin oli työttömiä, ”vaikka työttömyyden ongelmaa ei nykyisessä mielessä vielä ollutkaan olemassa” (La disoccupazione nella storia). Siihen aikaan niitä, joilla ei ollut työtä, kuitenkin pidettiin lähinnä tyhjäntoimittajina tai kulkureina. Niinkin myöhään kuin 1800-luvulla monet englantilaiset tutkijat ”rinnastivat työttömät enimmäkseen huligaaneihin ja irtolaisiin, jotka nukkuivat ulkona tai kuljeksivat yöaikaan kaduilla”, selittää professori John Burnett (Idle Hands).

”Työttömyyden tunnistaminen” tapahtui 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa. Valtiovalta perusti komissioita tutkimaan tätä ongelmaa ja etsimään siihen ratkaisukeinoja, niin että esimerkiksi Englannissa muodostettiin vuonna 1895 parlamentin alahuoneen erityiskomitea tutkimaan ”työn puutteen aiheuttamaa hätää”. Työttömyydestä oli tullut yhteiskunnallinen vitsaus.

Tähän ilmiöön alettiin kiinnittää voimakkaasti huomiota, varsinkin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Tähän sotaan liittynyt kuumeinen asetuotanto oli lähes tyystin poistanut työttömyyden. 1920-luvun alussa länsimaat kuitenkin kohtasivat perättäisiä laskusuhdanteita, jotka huipentuivat suureen talouslamaan, joka alkoi vuonna 1929 ja iski kaikkiin maailman teollisuusmaihin. Toisen maailmansodan jälkeen monissa maissa alkoi uusi taloudellinen nousukausi ja työttömyys laski. Mutta ”nykyisen työttömyysongelman lähtökohdat löytyvät 1960-luvun puolivälistä”, sanoo Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD). 1970-luvun öljykriisit ja tietotekniikan nopea, laaja esiinmarssi irtisanomisineen antoivat työmarkkinoille uuden iskun. Työttömyys on aloittanut järkähtämättömän nousunsa, ja se on työntynyt jopa valkokaulusväen ja liikkeenjohdon sektoreille, joilla aiemmin ei ajateltu olevan hätää työpaikan säilymisestä.

[Kuva s. 7]

Uusien työpaikkojen vaatiminen ei ratkaise työttömyyden ongelmaa

[Lähdemerkintä]

Reuters/Bettmann

Vapautus työttömyydestä – milloin ja miten?

LUOJANSA lailla ihminen voi saada iloa työstä, jota syystä sanotaan ”Jumalan lahjaksi” (Saarnaaja 3:​12, 13; Johannes 5:​17). Mielenkiintoinen työ tuottaa meille tyydytystä ja saa meidät tuntemaan, että olemme hyödyllisiä ja tarpeellisia. Tuskin kukaan haluaa menettää työpaikkaansa siinäkään tapauksessa, että hän ei juuri pidä työstään. Sen lisäksi että ansiotyö varmistaa palkkatulot, se myös antaa ryhtiä ja tarkoituksen elämälle ja vahvistaa omaa identiteettiä. Ei ole mikään yllätys, että yleensä ”työttömille työn saaminen on tärkeämpää kuin mikään muu”.

Työn hankkiminen

Kuten olemme jo nähneet, tilanne työmarkkinoilla on hyvin monisäikeinen. Sen vuoksi työn hankkimiseenkin on monia käyttökelpoisia menetelmiä. Ne, joilla on oikeus saada työttömyyskorvausta, voivat hakea sitä siellä, missä se on mahdollista, ja jos käytettävissä on työvoimatoimistoja, he voivat ilmoittautua sellaiseen työnhakijoiksi ja käyttää tarjolla olevia palveluja. Toiset löytävät työtä työllistämällä itse itsensä. On kuitenkin syytä olla varovainen. Oma yritys voi näet perustamisvaiheessa usein niellä niin paljon rahaa, että sen toimintaa ei ehkä ole helppoa saada kannattavaksi. On myös välttämätöntä oppia tuntemaan verotusta ja sosiaaliturvaa koskevat lait ja noudattaa niitä, mikä joissakin maissa voi olla hyvinkin työläs tehtävä (Roomalaisille 13:​1–7; Efesolaisille 4:​28).

Löytääkseen työtä jotkut ovat tehneet työn hakemisesta itselleen työn, ja he ovat siinä systemaattisia ja sinnikkäitä. Toiset ovat kirjoittaneet työvoimaa etsiviin yrityksiin tai panneet ilmoituksia paikallisiin sanomalehtiin – joista osa julkaisee työnhakuilmoituksia ilmaiseksi. Herätkää!-lehti on useaan otteeseen antanut hyödyllisiä ja käytännöllisiä neuvoja tässä asiassa sekä nuorille että aikuisille (ks. sivun 11 tekstiruutuja).a

On pakko olla joustava: halukas tekemään kaikenlaista työtä, sellaistakin työtä, mistä ei välttämättä pidä. Asiantuntijoitten mukaan ensimmäisiä asioita, joita työhönottohaastatteluissa kysytään, ovat aiempi työkokemus ja työttömyysajan pituus. Jos säännöllinen työ on ollut jo pitemmän aikaa poissa normaalista päiväohjelmasta, se ei ole työnantajan mielestä hyvä merkki.

Sellaisella, joka viisaasti on käyttänyt aikaansa ammattiopintoihin, on paremmat mahdollisuudet löytää ensimmäinen työpaikkansa. Finanssiopin opettaja Alberto Majocchi sanoo: ”Työttömyys koettelee pahiten ammattitaidottomia työntekijöitä.”

Henkisen tuen merkitys

Eräs tärkeä tekijä on myönteinen asenne. Se voi vaikuttaa ratkaisevasti siihen, löytääkö ihminen työtä vai ei. Työttömät antavat suuren arvon henkiselle tuelle, joka estää heitä eristäytymästä tai vajoamasta apatiaan. Sen avulla he voivat myös saada takaisin itsekunnioituksensa, joka on hävinnyt heiltä sen johdosta, että he ovat vertailleet itseään toisiin, jotka eivät ole menettäneet työpaikkaansa.

Ei ehkä ole helppoa tulla toimeen pienellä rahalla. ”Olin niin huolissani, että minun oli vaikea käyttää hyödyllisesti sitä aikaa, jota minulla nyt oli”, Stefano sanoo. ”Tilanne veti hermoni niin kireälle, että aloin nähdä vikoja läheisissä ystävissäni”, Francesco muistelee. Tässä vaiheessa on muun perheen tuki tärkeää. Tulojen väheneminen vaatii kaikilta perheenjäseniltä sopeutumiskykyä, jotta elintasoa voitaisiin laskea. Franco, joka sai lopputilin 43-vuotiaana oltuaan 23 vuotta saman työnantajan palveluksessa, sanoo: ”Saatuani potkut vaimoni oli heti alusta pitäen optimistinen ja suuren rohkaisun lähteenä.” Armando on erityisen kiitollinen vaimolleen siitä, että ”hän on hyvin järkevä tehdessään ostoksia”. (Sananlaskut 31:​10–31; Matteus 6:​19–22; Johannes 6:​12; 1. Timoteukselle 6:​8–10.)

Raamatun periaatteet voivat auttaa meitä säilyttämään myönteisen ajattelutavan ja estää meitä kadottamasta näkyvistämme tärkeämpiä arvoja. Ne edellä mainitut, joita Herätkää!-lehti haastatteli, ovat saaneet lohdutusta ja vahvistusta Raamatusta. Sen ansiosta Jumala on tullut heille läheisemmäksi. (Psalmit 34:​10; 37:​25; 55:​22; Filippiläisille 4:​6, 7.) Se, että ihmisellä on hyvin läheinen suhde Jehova Jumalaan, on äärimmäisen tärkeä asia, sillä hän on luvannut: ”En missään tapauksessa jätä sinua enkä suinkaan hylkää sinua.” (Heprealaisille 13:​5.)

Olipa ihminen työtön tai ei, Jumalan sana kannustaa jokaista kehittämään ominaisuuksia, joista on apua jokapäiväisessä elämässä. Ei ole sattuma, että aika ajoin työnantajat etsivät palvelukseensa Jehovan todistajia ja antavat heille suuren arvon sen takia, että he ovat rehellisiä työntekijöitä. He noudattavat Raamatun neuvoja, jotka kehottavat olemaan ahkeria ja luotettavia, ei laiskoja (Sananlaskut 13:​4; 22:​29; 1. Tessalonikalaisille 4:​10–12; 2. Tessalonikalaisille 3:​10–12).

Vapautus työttömyyden aaveesta

Perimmäisenä syynä työn puutteeseen on ihmisten itsekkyys ja ahneus. Raamatussa sanotaankin, että ”ihminen on hallinnut ihmistä hänen vahingokseen” (Saarnaaja 8:​9).

Työttömyyden ongelma – ja muutkin ongelmat – tullaan ratkaisemaan siten, että raivataan pois ihmisten ylivalta, joka nykyään on ”viimeisissä päivissään” (2. Timoteukselle 3:​1–3). Tarvitaan maailma, joka tosiaankin on uusi: maailma, missä vanhurskas ihmisyhteiskunta voi elää ja tehdä työtä oikeudenmukaisen ja rehellisen hallituksen alaisuudessa ja mistä ahneus on poissa (1. Korinttilaisille 6:​9, 10; 2. Pietarin kirje 3:​13). Tästä syystä Jeesus opetti ihmisiä rukoilemaan, että Jumalan valtakunta tulisi ja että Hänen tahtonsa tapahtuisi maan päällä (Matteus 6:​10).

Jumalan sanasta löytyy profeetallinen kuvaus eräitten ihmiskunnan pahimpien ongelmien poistamisesta, ja siinä osoitetaan, mitä tämä Valtakunta saa aikaan: ”He totisesti rakentavat taloja ja asuvat niissä ja istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmän. He eivät rakenna toisen asuttavaksi, he eivät istuta toisen syötäväksi. – – minun valittuni käyttävät täysin hyväkseen omien kättensä työn. He eivät uurasta suotta eivätkä synnytä järkyttyäkseen.” (Jesaja 65:​21–23.) Työttömyyden aave katoaa pian kaikiksi ajoiksi. Jos haluaisit tutustua paremmin Jumalan ratkaisuun, pyydämme sinua ottamaan yhteyttä paikallisiin Jehovan todistajiin.