Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • g 4/15 s. 8-9
  • Katsaus Hondurasiin

Ei videoita valitulla osuudella.

Anteeksi, videon lataamisessa tapahtui virhe.

  • Katsaus Hondurasiin
  • Herätkää! 2015
Herätkää! 2015
g 4/15 s. 8-9
Hondurasin rantoja

MAITA JA KANSOJA

Katsaus Hondurasiin

Hondurasin kartta

NIMI ”Honduras” on espanjaa, ja sen merkitys on ’syvyydet’. On mahdollista, että Kristoffer Kolumbus käytti tuota sanaa kuvaillessaan maan Atlantin puoleisia rannikkovesiä. Joidenkin mukaan Honduras sai nimensä tällä tavoin.

Hondurasilaiset pitävät suuressa arvossa perheenjäsenten välistä uskollisuutta ja yhteistoimintaa. Mies ja vaimo tekevät usein yhdessä esimerkiksi perheen raha-asioita ja lasten koulutusta koskevat tärkeät päätökset.

Enemmistö hondurasilaisista on mestitsejä, eurooppalaisten ja alkuperäisasukkaiden jälkeläisiä. Maassa on yhä myös joitakin alkuperäisryhmiä, kuten chortit. Muiden syntyperäisten hondurasilaisten, esimerkiksi garifunien, juuret ovat toisaalla.

Garifunamuusikko soittaa jalopuista rumpua

Garifunamuusikko soittaa jalopuista rumpua.

Garifunat ovat Saint Vincentin saarelle asettuneiden afrikkalaisten ja karibi-intiaanien jälkeläisiä. Garifunat saapuivat vuoden 1797 tienoilla Bahiasaarille ja asettuivat myöhemmin Keski-Amerikan kannaksen Karibianmeren puoleiselle rannikolle. Sieltä he ajan mittaan levittäytyivät eri puolille Keski- ja Pohjois-Amerikkaa.

Garifunat nauttivat tarinoiden kertomisesta sekä eloisasta tanssista, jota tahdittavat jalopuusta valmistetut rummut. Heidän kulttuuriinsa kuuluvat lisäksi värikkäät perinteiset asut ja sellaiset ruoat kuin ereba, joka on maniokista valmistettu suuri, ohut kakku.

Hondurasissa on nelisensataa Jehovan todistajien seurakuntaa. Kokouksia pidetään espanjan lisäksi englanniksi, garifunaksi, mandariinikiinaksi, miskitoksi ja hondurasilaisella viittomakielellä.

Ereba-kakku

Ereba, suuri ja ohut maniokista valmistettu kakku

  • Asukkaita: 8 111 000

  • Pääkaupunki: Tegucigalpa

  • Valtiomuoto: Tasavalta

  • Kieli: Espanja

  • Ilmasto: Subtrooppinen, vuoristossa lauhkeampi

  • Maa: Yli 75 prosenttia mannermaasta on vuoristoa; maahan kuuluu myös rannikkotasankoja ja saaria

    Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
    Kirjaudu ulos
    Kirjaudu
    • Suomi
    • Jaa
    • Asetukset
    • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
    • Käyttöehdot
    • Tietosuojakäytäntö
    • Evästeasetukset
    • JW.ORG
    • Kirjaudu
    Jaa