Jumalan läsnäolon lähestyminen

USEIMMILLE tosi kristityille on rukous heidän pyhimpiä palvontatekojaan. He ymmärtävät, että kaikkeuden Korkein Hallitsija kehoittaa heitä lähestymään henkilökohtaisesti hänen ylevää läsnäoloaan ja anomaan häneltä, mitä he tarvitsevat, ja tämä täyttää heidät mitä suurimmalla arvostuksella ja kunnioittavalla pelolla. Mutta eräillä henkilöillä tämä elävän Jumalan halukkuus ottaa huomioon heidän ongelmansa ja kaipuunsa johtaa kohteliaisuuden ja kunnioituksen puutteeseen, jopa useasti julkeaan häpeämättömyyteen.

Nämä pitävät kaikkiviisasta Neuvonantajaa ”takapihan filosofina ja ihmeittentekijänä”, jonka luo he voivat juosta milloin kaikki muu pettää, tai he puhuvat hänestä ”yläkerran ukkona”, jonka kanssa he voivat joutilaina rupatella kaikista arkipäiväisen elämän mitättömistä asioista. Rukous on sellaisille ihmisille ainoastaan tukahdutettujen tunteitten purkamiskeino, ”hyvänonnen loitsu”, yksinäisyyden keskeytys, murheellisen kaipauksen huojennus. Monet saattavat tehdä tämän viattomassa tarkoituksessa ja vilpittömästi, mutta se osoittaa, ettei ymmärretä eikä arvosteta ollenkaan sitä suhdetta, mikä ihmisillä on kokonaan riippuvaisina itsessään täydellisen, joskin rakastavan Ylimmän Yksinvaltiaan alamaisina.

Otaksukaamme hetkinen, että nämä henkilöt voitaisiin siirtää taaksepäin ajassa vuoteen 1513 eKr., siihen tilaisuuteen, jolloin Jehova lähestyi pyhän enkelinsä välityksellä Israelin perheitä ja seisoi niiden edessä Siinain vuorella Arabian niemimaalla. Jehova oli sanonut Moosekselle: ”Mene kansan luo, ja sinun täytyy pyhittää heidät tänään ja huomenna, ja heidän täytyy pestä vaatteensa. Ja heidän täytyy olla valmiit kolmanneksi päiväksi, koska Jehova tulee kolmantena päivänä alas koko kansan silmien edessä Siinain vuorelle. Ja sinun täytyy asettaa rajat kansalle ympäriinsä sanoen: ’Varokaa menemästä vuorelle älkääkä koskeko sen juureen. Jokainen, joka koskee vuoreen, surmataan ehdottomasti. Yksikään käsi älköön koskeko siihen, koska hänet kivitetään ehdottomasti tai ammutaan ehdottomasti. Olkoonpa eläin tai ihminen, niin hän ei ole elävä.’ Tulkoot he itse oinaan sarveen puhallettaessa vuorelle.” – 2. Moos. 19:10–13, Um.

Kansa pyhittäytyi kolme päivää pesten vaatteensa ja puhdistautuen ja valmistautuen muutenkin kohtaamaan suuren Vapauttajan, joka oli juuri päästänyt heidät Egyptin orjuudesta. ”Ja kun kolmantena päivänä tuli aamu, niin tapahtui, että alkoi ilmaantua ukkosenjyrinää ja salamoita ja paksu pilvi vuoren ylle sekä hyvin kova pasuunan ääni, niin että koko kansa, joka oli leirissä, alkoi vavista. Mooses toi nyt kansan leiristä kohtaamaan Jumalaa, ja he kävivät ottamaan paikkansa vuoren juurella. Ja Siinain vuori savusi kauttaaltaan sen johdosta, että Jehova laskeutui sille tulessa, ja sen savu kohosi jatkuvasti kuin uunin savu, ja koko vuori vapisi hyvin ankarasti. Kun pasuunan ääni tuli alati kovemmaksi ja kovemmaksi, niin Mooses alkoi puhua ja Jumala alkoi vastata hänelle ääneen.” – 2. Moos. 19:16–19, Um.

Mekin vapisisimme varmasti Jehovan kirkkauden ilmaantuessa näin peloittavana. Jehova alkoi tällöin järjestää Israelin perheitä kansaksi ja antoi heille lakikokoelman sekä vahvisti heille keinon tulla säännöllisesti hänen, heidän Jumalansa ja Kuninkaansa, luokse. Tämä tapahtui pyhän tabernaakkelin ja kaikkien sen varusteitten kautta, ja Jehova antoi meille heidän tällaisen esiintymisensä kautta esikuvallisen mallin, mitä meidän täytyy noudattaa nykyään, jos aiomme tulla vastaanotetuiksi hänen luonaan. Meillä on tästä apostoli Paavalin henkeytetty todistus. – Hepr. 9:9, 10.

Pyhin esine tabernaakkelin kalustuksessa oli liitonarkku. Se sijaitsi sisimmässä huoneessa eli kaikkeinpyhimmässä ja ilmaisi israelilaisille Jehova Jumalan läsnäolon maan päällä heidän keskellään. Se merkitsi sitä, että kuka tahansa heistä voi tulla Jehovan eteen ja anoa häneltä siunauksia tai anteeksiantoa väärinteosta. Mutta nämä ihmiset eivät voineet juosta hänen luokseen mielensä mukaan millä tavalla he itse halusivat. Vaikka Jehova teki siten luokseenpääsyn mahdolliseksi pienimmällekin kansan jäsenelle – ja sen keskuudessa oleville muukalaisillekin – niin ainoastaan yhden miehen koko kansasta, Israelin ylimmäisen papin, sallittiin seisoa arkun edessä Jehovan läsnäolossa.

Edelleen, vaikka arkun varsinaisessa rakenteen ylevässä suunnittelussa ja muotoilussa käytettiin henkeytettyä työtaitoa ja vaikka yksistään tässä yhdessä ainoassa esineessä itsessään oli edustettuna suuri rikkaus, niin vain verraten harvat kuolevaiset ihmiset näkivät sen koskaan. Mutta miksi Jehova antoi niin huolellisen mallin ja henkeytti ammattimiehet muovailemaan noin ihanan palvontaesineen, jos sen piti vain olla kätketty palvojien katseilta? Muiden syitten joukossa on varmasti se, että tahdottiin painaa ihmisten mieleen Jehova Jumalan kunnioittavaa pelkoa herättävä läsnäolo ja tarve, mikä ihmisellä on ottaa huolellisesti selvää siitä, miten on lähestyttävä häntä tavalla, mikä on otollinen ja hänen asemansa mukainen kaikkeuden suurimpana Persoonana.

Raamatun kuvaus arkusta ja sen kannesta on lyhyt. (2. Moos. 37:1–9) Se oli puusta, hienosyisestä ja kestävästä, oranssinruskeasta puusta, tehty laatikko, mikä puu kuuluu lajeihin Acacia tortilis tai Acacia seyal, joita kasvaa vieläkin runsaasti Siinain niemimaalla.¹ Se oli noin 1 metrin ja 14 senttimetrin pituinen ja noin 68 senttimetrin levyinen ja korkuinen.² Se oli sitten peitetty sisältä ja ulkoa puhtaalla kullalla. Miten kultalevyä oli käytetty, sitä ei ole mainittu, mutta se oli luultavasti enemmän kuin vain kultalehti. Ja laatikko itse oli epäilemättä vahvasti peitetty eikä niinkuin Salomon myöhemmin rakentaman temppelin seinät. Sivuseinämien rakenteesta ei ole jälleen ilmoitettu mitään, mutta on ainakin vihjauksia siitä, että niissä saattoi olla kulmatolpat, mitkä päättyivät jalkoihin pohjatukina. Tämä oli myöskin vastaavanlainen kuin se pöytä, mitä käytettiin etuhuoneessa eli pyhässä näkyleipiä varten.³ (Katso 2. Moos. 37:13, 14.) Yhtenä syynä tähän johtopäätökseen sanotaan, että renkaat kiinnitettiin ”sen neljän jalan yläpuolelle”, mikä ei voi merkitä arkun pohjan kohtaa, koska kullalla peitetyt tangot oli pantu renkaitten läpi kantamista varten, ja se olisi tullut näin liian raskaaksi yläosastaan. (2. Moos. 37:3, Um) Jalkojen on siis täytynyt ulottua ylöspäin nurkkatolppina arkkua ylhäältä ympäröivään reunukseen asti, ja renkaat olivat kiinnitetyt epäilemättä tähän, juuri reunuksen alle.

Tämä reunus eli kehys (”kruunu”, Ak) on myöskin aiheuttanut melkoisen monia otaksumia, vaikka sen uskotaankin yleensä ulottuneen kylliksi arkun sivujen yläpuolelle kannen pitämiseksi varmasti paikoillaan marssittaessa, jolloin arkkua kannettiin pappien olkapäillä. Sen uskotaan myöskin olleen tavallisen köyden mallinen, koska pöydän reunustaa verrataan siihen, ja tämä näyttää vastaavan kuvausta.⁴

Kannen on täytynyt olla itsessään todellinen taideaarre. Se oli tehty puhtaasta kultalaatasta, ja sen päällä oli kaksi hienosti taottua kerubia. Nämä oli sijoitettu yksi kumpaankin päähän siten, että ne olivat kasvotusten toisiaan vasten, ja koska tämä kansi eli ”armoistuin” edusti Jehovan valtaistuinta, niin kerubien voidaan kuvitella olleen vain jonkinlaisessa kunnioittavassa asennossa. Kertomus ei kuvaa niitä eikä edes ilmaise yleensä niiden ulkonäköäkään. Se sanoo vain: ”Ja niistä tuli kerubit, jotka levittivät kaksi siipeä ylöspäin peittäen kannen siivillään, ja niiden kasvot olivat toisiaan kohti. Kerubien kasvot olivat kantta kohti.” (2. Moos. 37:9, Um) Tästä niukasta kuvauksesta on yritetty tehdä melkein uskomattoman monenlaisia kuvaennallistuksia. Nämä kerubit on esitetty kaikenlaisina aina nelijalkaisista ihmispäisistä eläimistä pitkätukkaisiin naisiin asti. Järkevä johtopäätös on, että ne muistuttivat miehiä. Kerubit asetettiin Eedenin sisäänkäytävälle, ja heillä oli leimuavat miekanterät. (1. Moos. 3:24) Miehet käyttävät miekkoja. Hesekiel näki ja kuvasi eräät kerubit, jotka ilmestyivät hyvin kuvaannollisessa erikoisessa ja selvässä muodossa. Mutta yleensä ne olivat miesten näköisiä. (Hes. 1:5; 10:20–22) Mutta ei voida ehdottomasti sanoa, minkä näköisiltä nämä kultaiset kerubit tässä näyttivät.

Vaikka armoistuin kuvaa taivaassa olevaa Jehovan valtaistuinta, niin ei tule ajatella, että Jehovan läsnäolo olisi esitetty rajoitetuksi tuohon pieneen kerubien väliseen tilaan. (Hepr. 9:24) Raamattu kertoo, että Jehova istuu kerubien ”yläpuolella”. (Ps. 99:1, As) Täällä, tabernaakkelin kaikkeinpyhimmässä, loisti Jehovan läsnäolon ns. ”shekina”-valo. Me emme tiedä, miten korkealla kerubien yläpuolella sen alkulähde oli tai mihin se ulottui, mutta se oli merkki koko Israelille, että Jehovan suosio oli jatkuvasti hänen kansallaan. Tämä läsnäolo oli niin voimallinen ja suurenmoinen arkun ja kaikkeinpyhimmässä sitä seuraavan shekinavalon ilmaisemana, että jokainen henkilö, jolla ei ollut valtuutta ja joka vain kosketti arkkua, kun sitä kannettiin kokonaan peitettynä paikasta paikkaan, kuoli heti.

Jehova on osoittanut meille sen sopivan tavan ja kunnioittavan asenteen, minkä omaksuen tosi kristitty lähestyy häntä rukouksessa, sillä kunnioittavaa pelkoa herättävällä tavalla, millä Hän ilmestyi Israelille Siinailla, sillä rakkaudellisella huolenpidolla, millä hän piti huolta niistä, jotka lähestyivät häntä asiaankuuluvasti, ja nopealla vihansa ilmauksella monta kertaa niitä kohtaan, jotka suhtautuivat julkeasti hänen läsnäoloonsa. Me voimme saada rukouksemme kuulluiksi ainoastaan suuren Ylimmäisen Papin, Kristuksen Jeesuksen, kautta, joka itse esiintyy meidän puolestamme taivaallisen valtaistuimen edessä.

[Lähdemerkintä]

¹ Moldenke, H. N., ”Plants of the Bible,” ss. 22, 24.

² Kyynärä laskettu noin 46 senttimetriksi (todellisuudessa 44,7). ”Harper’s Bible Dictionary”, s. 813; ”Encyclopaedia Britannica”, 11. painos, 26. osa, s. 604, 1. alaviite.

³ Hastings, J. A., ”Dictionary of the Bible”, s. 663.

⁴ Sama, ss. 663, 665.

Materialismin kasvun määrä

Toht. Albert Wiggamin ”Let’s Explore Your Mind” -palsta, mikä on monissa Amerikan sanomalehdissä, teki kysymyksen: ”Lisääntyvätkö ihmisten vaatimukset nopeammin kuin heidän välttämättömät tarpeensa?” Se vastasi: ”On arveltu, että vuosisata takaperin oli tavallisella ihmisellä 72 vaatimusta, joista 16 pidettiin välttämättömyyksinä. Nykyään arvioidaan tavallisella ihmisellä olevan 474 vaatimusta, joista 94 pidetään välttämättöminä. Vuosisata sitten yritettiin kauppiastaidon avulla saada tavallinen ihminen ostamaan 200 eri tavaralajia – mutta nykyään on 32 000 tavaraa, joiden ostamatta jättäminen vaatii lujaa tahtoa. Ihmisen välttämättömät tarpeet ovat harvat – hänen vaatimuksensa loputtomat.” Onko sinun hengellinen kasvusi lähestynyt osapuilleen aineellisten vaatimustesi lisääntyvää tasoa?