Israelin tabernaakkelivarjoja

LUOJAN, Jehova Jumalan, tahto on, että kaikki hänen älylliset luomuksensa palvovat häntä. Hänen palvontansa ensimmäinen paikka maan päällä oli Eedenin puutarha. Se oli pyhäkkö, koska Jumala oli siellä läsnä. Muiden Raamatussa mainittujen palvontapaikkojen joukossa oli myös tabernaakkeli, ”kohtausteltta” (Um) eli ilmestysmaja, minkä Jumala käski Mooseksen rakentamaan autiomaahan. Se toimi pyhäkkönä vuodesta 1512 eaa. Salomon temppelin valmistumiseen, vuoteen 1027 eaa., saakka eli noin 485 vuotta.

Jumala antoi Moosekselle nimenomaiset ohjeet tämän tabernaakkelin ja sen kalustojen rakentamisesta: ”Ja katso, että teet ne sen kaavan mukaan, joka sinulle niistä vuorella näytettiin.” Sen lisäksi hän pani Mooseksen valmistamaan myös kertomuksen siitä kaikesta. Miksi? Koska se oli ”tulevan hyvän varjo”. Tarkastelemalla näitä profeetallisia varjoja eli malleja me voimme paremmin ymmärtää ja arvostaa Jumalan teitä, sillä ne kuuluivat siihen, ”mikä ennen on kirjoitettu . . . meille opiksi, että meillä . . . olisi toivo”. – 2. Moos. 25:40; Hepr. 10:1; Room. 15:4.

Jos me kuuntelisimme kristikunnan raamatunkriitikkoja, niin meillä ei tietenkään olisi mitään perustusta tälle toivolle. Niinpä Harper’s Bible Dictionary (Harperin Raamatun sanakirja) uskottelee, että ”tabernaakkelin häviäminen Raamatun historiallisista osista . . . panee epäilemään tabernaakkelin historiallisuutta sellaisena kuin se kuvaillaan Heksateukissa. . . . Erinomaisen taidokkaan rakenteen, silausten ja koristeitten yksityiskohdat, mitkä kaikki vaativat hyvin taitavia työmiehiä ja kalliita aineita, . . . eivät sovi muuttavien elämään.” Ja Interpreter’s Bible (Selittäjän Raamattu) sanoo selostaessaan 2. Moos. 26:1–37:ää ehdottoman varmasti: ”Tässä esitettyä tabernaakkelia ei ollut koskaan todellisuudessa olemassa. Se on pappien mielikuvituksen tuote.” Näin ollen nämä ”auktoriteetit” haluaisivat saada meidät uskomaan, että kaikki Pentateukissa ja Joosuassa olevat viittaukset tabernaakkeliin ovat vain hurskasta kuvittelua, Babyloniasta palanneitten pappien huijausta, jotta he olisivat voineet asettua tämän Israelissa olleen profeetallisen piirteen yläpuolelle!

Huomattakoon kumminkin, että israelilaiset, jotka rakensivat tabernaakkelin ja sen kaluston, eivät olleet alituisesti matkalla. He olivat viettäneet yli kaksisataa vuotta Egyptissä, kyllin kauan oppiakseen monia taitoja. Meille kerrotaan sitä paitsi, että Jumalan pyhä henki tuli esimerkiksi Besaleliin tehden hänet täysin kykeneväksi työhön. Ja kysymyksen ollessa ”kalliista aineista”, eivätkö egyptiläiset suorastaan hukuttaneet israelilaisia hopea- ja kultalahjoihin kärsittyään kymmenennen vitsauksen jouduttaakseen heidän lähtöään? – 2. Moos. 12:33–36; 31:1–5.

Väite, että tabernaakkeli ei kuulu Raamatun historiallisiin osiin, ei ole tosi. Neljäs Mooseksen kirja, 5. Mooseksen kirja, Joosua, 1. Samuelin kirja, 1. Kuningasten kirja ja 1. Aikakirja – kaikki nämä viittaavat siihen samoin kuin Apostolien teotkin. Stefanus viittasi nimenomaisesti autiomaan tabernaakkeliin. Paavali teki samoin heprealaisille lähettämässään kirjeessä sanoen: ”Ilmoitettiin Moosekselle, kun hänen oli valmistettava maja. Sillä hänelle sanottiin: ’Katso, että teet kaikki sen kaavan mukaan, joka sinulle vuorella näytettiin’.” Ja henkeytetty apostoli jatkaa kuvaillen vielä yksityiskohtaisesti tämän tabernaakkelin eri osastot ja kalustot. Aloittakaamme siis uskoamme vahvistava Israelin tabernaakkelin varjojen tarkastelu. – Hepr. 8:5; 9:1–5; Apt. 7:44.

TABERNAAKKELI

Kohta sen jälkeen, kun israelilaiset olivat menneet Punaisen meren yli, Jehova antoi Moosekselle ohjeet ”tabernaakkelista” (Um) eli ”asumuksesta” (miškán), ”kohtausteltasta” (Um) eli ”ilmestysmajasta” (óhel). Siihen asti kun se pystytettiin, toisen vuoden ensimmäisenä päivänä heidän tultuaan pois Egyptistä, Mooseksen oma teltta palveli ”kohtaustelttana”. Jumalan läsnäolo ilmaistiin teltan oven yllä pysyvällä pilvellä. Mooseksen silloin kuulema ääni oli epäilemättä Jumalan puhetorven ääni, samoin kuin Aadamin ja Eevankin Eedenissä kuulema ääni oli. – 2. Moos. 33:7–11.

Päinvastoin kuin Mooseksen ”kohtausteltta”, minkä hän oli pystyttänyt kauas israelilaisten leirin ulkopuolelle, tabernaakkeli sijaitsi aivan sen keskellä. Se oli Leevin sukukunnan neljän osaston ympäröimä, ja näiden ulkopuolella olivat kaksitoista sukukuntaa, kolme kullakin sivulla. Sen rakentamishinta olisi nykyisten hintojen mukaan hyvän joukon yli 6,5 miljoonaa nykymarkkaa.

Tabernaakkeli oli nelikulmion muotoinen rakennus, 4,5 metriä leveä, 4,5 metriä korkea ja 13,5 metriä pitkä, joten sen lattiapinta-ala oli noin puolet tavallisen valtakunnansalin pinta-alasta, mutta sen korkeus oli paljon suurempi.a Siinä oli kaksi osastoa, pyhä, mikä oli 9 metriä pitkä, ja kaikkeinpyhin, mikä oli kuutio, jonka jokainen särmä oli 4,5 metriä. Jotta tabernaakkelia olisi voitu helposti kuljettaa heidän matkoillaan, se oli rakennettu keveistä aineista ja tavalla, mitkä tekivät sen purkamisen helpoksi. Sen molemmat sivut ja takaosa koostuivat 70 cm leveistä ja 4,5 metriä korkeista kullatuista paneelikehyksistä. Ne oli kiinnitetty hopeisiin jalustoihin ja liitetty yhteen viidellä poikkitangolla. – 2. Moos. 26:15–30, Um.

Sisäänkäytävä oli itään päin ja oli jaettu viidellä pylväällä, joiden takana riippui värikkäästi kirjailtu verho. Suuremman pyhän erotti kaikkeinpyhimmästä neljä pylvästä, joiden takana riippui samanlainen verho eli esirippu. Neljä peitettä suojeli tabernaakkelia säältä sekä uteliaitten katseilta. Ensimmäinen oli kirjailtua villaa ja pellavaa, toinen oli valmistettu vuohenkarvoista, kolmas punaisiksi värjätyistä oinaannahoista ja neljäs hylkeennahoista. – 2. Moos. 26:1–14, 31–34, Um.

Tabernaakkeli sijaitsi 22,5 metriä leveän ja 45 metrin pituisen esipihan takaosassa eli länsipuoliskolla. Esipihaa ympäröi 2,25 metriä korkea pellavainen verhoaitaus. Sitä kannattivat kuparisetb pylväät, joissa oli hopeavaarnat. Sen sisäänkäynti oli itäpuolella, jossa oli 9 metrin pituinen portti eli verho, mikä oli kauniisti koristeltu. – 2. Moos. 27:9–19.

Tämän portin ja itse tabernaakkelin välillä oli kuparialttari, 2,25 metriä joka sivultaan ja 1,35 metriä korkea. Tämän alttarin ja tabernaakkelin välillä oli suuri kupariallas täynnä vettä, mitä papit käyttivät käsiensä ja jalkojensa pesuun ennen tabernaakkeliin menoaan. – 2. Moos. 30:17–21; 38:1–8.

SEN KALUSTO

Ensimmäisessä ja suuressa osastossa, mikä tunnettiin pyhänä, oli kolme esinettä: pieni kullalla silattu suitsutusalttari, kullalla silattu pöytä ”näkyleipiä” eli ”läsnäololeipiä” varten ja seitsenhaarainen lampunjalka, mikä oli taottu puhtaasta kullasta. Tässä huoneessa oli myös erilaisia välineitä, joita tarvittiin siinä suoritetussa palveluksessa. – 2. Moos. 37:10–28; 39:37, 38.

Kaikkeinpyhimmässä oli ainoastaan yksi esine, liitonarkki. Se oli noin 115 cm pitkä ja 70 cm korkea ja leveä arkku. Sen päällä oli ”armoistuin”, puhtaasta kullasta tehty levy, jonka päälle oli taottu kaksi kultaista enkeliä, kerubia, jotka olivat kasvotusten siivet levitettyinä, joten ne suojasivat armoistuinta. Näiden kerubien yllä näkyi yliluonnollinen šekinavalo, mikä ilmaisi Jehovan läsnäolon. – 2. Moos. 37:1–9.

Arkissa säilytettiin kahta kivitaulua, joihin Jehova oli kaivertanut kymmenet käskyt, kultaista manna-astiaa muistona yliluonnollisesta tavasta, millä Jehova oli ruokkinut Israelia neljäkymmentä vuotta, ja Aaronin sauvaa, mikä oli ihmeellisellä tavalla versonut, kukkinut ja kantanut hedelmää yhdessä yössä osoitukseksi toisten sukukuntien kapinallisille päämiehille, että Jehova oli tosiaan valinnut Leevin sukukunnan temppelipalvelukseen, mistä seikasta oli kiistelty, kun Jumala oli surmannut kapinallisen Koorahin ja hänen joukkonsa. Siinä säilytettiin sen lisäksi henkeytettyjen Kirjoitusten kääröt, sekä alkuperäiset että jäljennökset. – 4. Moos. 17:1–10; 1. Sam. 10:25; 2. Kun. 22:8, 13; Hepr. 9:4.

Saavuttuaan Kanaanin maahan israelilaiset näyttävät pystyttäneen tabernaakkelin ensiksi Gilgaliin ja siirtäneen sen sitten Siiloon siihen aikaan, kun maa jaettiin sukukuntien kesken. Myöhemmin luemme sen olleen Noobissa ja sen jälkeen Gibeonissa. (Joos. 14:6; 18:1; 1. Sam. 21:1; 1. Aikak. 21:29) Ylimmäisen papin Eelin ajasta Salomon temppelin vihkimiseen asti vallitsi melko omituinen asiaintila, sillä tabernaakkeli näyttää olleen toisessa paikassa ja liitonarkki toisessa. Niitä paikkoja, joissa arkki majaili, olivat filistealaisten maa, Beet-Semes, Kirjat-Jearim, Oobed-Edomin talo ja Siionin vuori. – 1. Sam. 4:11; 6:13, 20, 21; 7:1, 2; 2. Sam. 6:11, 12.

ESIKUVIA JA VARJOJA

Mitä nämä kaikki asiat esikuvasivat? Ymmärtääksemme tähän kysymykseen kuuluvaa vastausta meidän mielessämme täytyy olla selvänä Jumalan päätös, että tottelevaisilla ihmisillä on oleva kaksi eri määräpaikkaa. Toisaalla on niiden 144 000:n muodostama ”pieni lauma”, joilla on taivaallinen päämäärä ja jotka seisovat Siionin vuorella Jeesuksen Kristuksen kanssa. Toisaalla ovat ihmiskunnan kaikki muut tottelevaiset jäsenet, joiden päämäärä on maanpäällinen paratiisi ja jotka tunnetaan ”muina lampaina”. – Luuk. 12:32; Joh. 10:16; Ilm. 14:1, 3; 21:4.

Israelin kahdentoista sukukunnan leiri esikuvasi erityisesti Israelin sovituspäivänä kaikkia ihmiskunnan tottelevaisia, jotka saavat Kristuksen uhrin hyödyn, samoin kuin israelilaiset hyötyivät heidän puolestaan uhratuista uhreista. Ulkopuolella leirin olevat kuvasivat maailmaa, joka on vihollisuussuhteissa Jumalan kanssa ja joka tuhoutuu Harmagedonissa. Aidattu esipiha, missä leeviläiset palvelivat, esikuvasi niiden ihmisten tilaa, jotka ovat vanhurskaassa asemassa Jumalan edessä. Jeesuksella oli maan päällä ollessaan tämä tila täydellisyytensä takia samoin kuin hänen pyhitetyillä seuraajillaankin on, sillä heidät on julistettu vanhurskaiksi, koska he uskovat Kristuksen vuodatettuun vereen. – Room. 5:1, 9.

Itse tabernaakkelin ensimmäinen osasto, pyhä, esikuvasi sitä hengellisen lapseuden ja pyhityksen tilaa, missä kaikki ”uudestisyntyneet” ovat ja mihin pääsy on sen tähden rajoitettu niihin, jotka on julistettu vanhurskaiksi. Pyhän kalustokin kuvasi näitä eri näkökulmilta. Kultainen lampunjalka seitsemine lamppuineen kuvaa heitä tarjoamassa Jumalan sanan valoa. Näkyleipäpöytä kuvaa heitä tarjoamassa Jumalan sanaa elämän leipänä. Ja kultainen suitsutusalttari kuvaa heitä uhraamassa Jumalalle rukousten ja sydämestä lähtevän antaumuksen suloista suitsuketta. – Matt. 5:14; 4:4; Ilm. 8:3; Luuk. 1:9, 10.

Kaikkeinpyhin kuvasi itse taivasta, ja Jehovan läsnäoloa edusti sekä armoistuimen kerubeja peittävä pilvi että yliluonnollinen šekinavalo. Siellä toimitettiin kerran vuodessa syntien sovitus koko Israelin kansan puolesta seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä. Sen toimitti ylimmäinen pappi, joka toi sinne ja vihmoi armoistuimen eteen nuoren härän ja kauriin verta, jotka oli aikaisemmin uhrattu esipihalla ja joiden ruumiitten valikoidut osat poltettiin sen jälkeen esipihalla olevalla kuparialttarilla.

Paljastaen kaiken tämän merkityksen – ja jättämättä meitä siis epäilykseen – apostoli Paavali kirjoitti: ”Papit [menevät] joka aika etumaiseen majaan jumalanpalvelusta toimittamaan, mutta toiseen majaan menee ainoastaan ylimmäinen pappi kerran vuodessa, ei ilman verta, jonka hän uhraa itsensä edestä ja kansan tahattomien syntien edestä. Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän . . . meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. Sillä Kristus [meni] . . . itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.” – Hepr. 9:6, 7, 11, 12, 24.

Missä tarkoituksessa tabernaakkeli uhreineen palveli? Nämä auttoivat lakijärjestelyyn kuuluvina israelilaisia pysymään silloin erillään ympärillä olevista kansoista ja säilymään Messiaan tuloon. Nämä kaikki annettiin heille myös sen osoittamiseksi, että he tarvitsivat Lunastajaa. – Hepr. 10:1–4.

Israelin tabernaakkelivarjot ovat nykyään voimalliset ja suuriarvoiset sekä ”pienelle laumalle” että ”muiden lampaitten” ”suurelle joukolle”. Kumpikin luokka saa hyödyn suuresta vastakuvallisesta sovitusuhripäivästä, Kristuksen lunnaista, joskin eri määrässä. Ja vaikka ainoastaan pienen lauman osoitetaan palvelevan tabernaakkelin esipihalla ja pyhässä, niin Ilm. 7:9–17:ssä oleva kuvaus osoittaa ”muiden lampaitten” suuren joukonkin palvelevan temppelissä. Kummallakin luokalla on sen tähden velvollisuus loistaa totuuden valoa ja tarjota kaikille Jumalan sanan hengellistä leipää. Israelin tabernaakkeli näyttää täten kummallekin luokalle ne siunatut edut, mitkä ne ovat saaneet ja vielä saavat Jumalan uudessa järjestyksessä, samoin kuin niiden vastuunkin. Kuinka totta onkaan, että kaikki tämä on kerrottu meidän opetukseksemme ja lohdutukseksemme!

[Alaviitteet]