Luomakunnan pikakiitäjät
VAUHTI on kauan kiinnostanut ihmisiä, ja eläinten nopea liikkuminen on usein ollut heidän puheenaiheenaan. Eläinmaailman pikakiitäjien määrä onkin suuri. Eläinten nopea liikkuminen ei ole aina kuitenkaan pelkkää nautintoa, vaan se on usein vakava toimenpide: niiden elossa säilyminen riippuu usein niiden nopeudesta.
Tarkastelehan esimerkiksi jänistä, joka nopeutensa avulla pysyy poissa ketun kynsistä. Nopeimpia on valkohäntäjänis. Kun se puikkii kettua pakoon, se saavuttaa helposti 55 kilometrin tai suuremmankin tuntinopeuden. Sen huippunopeus on 70 km/t – enemmän kuin mihin vinttikoira pystyy ja yhtä paljon kuin se, minkä kilpahevonen ratsastajineen saavuttaa! Suomessa yleisen rusakon sanotaan pystyvän loikkimaan lyhyitä matkoja lähes 80 km/t.
Lyhyillä matkoilla yksikään maaeläin ei kuitenkaan yllä nopeudessa gepardin tasolle. Saalistaessaan tämän virtaviivaisen pikakiitäjän sanotaan saavuttavan 72 kilometrin tuntinopeuden kahdessa sekunnissa. Luonnontieteilijä Ivan Sanderson sanoo, että ”gepardien nopeudeksi on mitattu yli 95 km/t”. Niiden huippunopeus saattaa olla 113 km/t.
Harvat nisäkkäät ovat gaselleja nopeampia pitkillä matkoilla. Mongolian gaselli on niin nopea, että sen on havaittu kulkevan 800 metriä 95 kilometrin tuntinopeudella. Gasellin huomattavaan nopeuteen viitataan Pyhässä Raamatussa. Esimerkiksi joistakin kuningas Daavidin sotaurhoista sanottiin, että he olivat ”nopeat kuin gasellit vuorilla”. – 1. Aikak. 12:8; 2. Sam. 2:18.
Pohjois-Amerikan ehkä nopein nisäkäs on hanka-antilooppi. Tämä antilooppien kaltainen juoksija voi syöksyä eteenpäin 65 kilometrin tuntinopeudella useita kilometrejä. Erään hanka-antiloopin laskettiin saavuttavan 800 metrillä 88 kilometrin tuntinopeuden. Tämän luomakunnan pikajuoksijan epätavallinen piirre on sen takapäässä sijaitsevat pitkät valkoiset karvat. Hanka-antilooppi voi juostessaan nopeasti nostaa tai laskea näitä karvoja, jotka välkkyvät säihkyvän hälytysvalon tavoin. Niiden välähtely kirkkaassa auringonpaisteessa voidaan nähdä 6 kilometrin päähän. Tämä merkinantolaite varoittaa ilmeisesti toisia hanka-antilooppeja susien tai kojoottien taholta uhkaavasta vaarasta sekä toimii vasojen merkkiviirinä, jota ne seuraavat niin nopeasti kuin voivat.
Joskus hanka-antilooppt nauttivat kilpajuoksusta, erityisesti silloin, kun ohi menee auto tai juna. Amerikan lännen valtauksen alkuaikoina nämä nopeat luontokappaleet juoksivat mielellään kilpaa tuon aikakauden puulämmitteisten höyryveturien kanssa. Itse asiassa kokonaiset laumat saattoivat juosta jonkin aikaa junan rinnalla. Lopuksi nämä nopsajalkaiset eläimet syöksyivät valtavassa laukassa junan edelle ja kolistelevan veturin editse radan yli, samalla kun ne heiluttivat ”valkoisia lippujaan” voitonriemuisesti veturinkuljettajalle!
Merten pikakiitäjät
Suurten nopeuksien saavuttaminen vedessä vaatii lisäpulmien voittamista, koska veden vastus on suurempi kuin ilman. Veden tiheys on noin 800 ja sen viskositeetti eli sisäinen kitka noin 50 kertaa niin suuri kuin ilman. Tästä huolimatta monet merieläimet ovat nopeita uimareita sen ansiosta, miten ne on muotoiltu.
Delfiinien virtaviivainen muoto ja kimmoisa iho vähentävät veden synnyttämän kitkan mahdollisimman pieneksi. Nämä pienten valaitten kaltaiset nisäkkäät ovat nopeita ja eteviä uimareita, jotka pystyvät jyrkkiin käännöksiin ja äkkipysäyksiin. Ne uivat liikuttamalla pyrstöään ja takapäätään pystysuorassa suunnassa, jolloin ne tunkevat syrjään suuria määriä vettä. Ne syöksyvät veden läpi ilmeisesti noin 40 kilometrin tuntinopeudella, mutta erään delfiinin nähtiin puikkelehtivan laivan edessä, jonka vauhti oli 60 km/t.
Hait saattavat vaikuttaa hidasliikkeisiltä kaloilta, varsinkin kun ne etsiskelevät jotakin haukattavaa. Mutta tarpeen tullen ne syöksyvät vauhtiin, ja makrillihain huippunopeus on noin 55 km/t. Sinihailla tehdyt kokeet osoittivat, että se saattoi lyhyellä matkalla saavuttaa 69 kilometrin tuntinopeuden.
”Kala, jolla on tunnetusti virtaviivaisuudeltaan täydellisimpiin kuuluva ruumiinmuoto” – näin on kuvailtu tonnikalaa. Sen sileä, nopeaan etenemiseen suunniteltu ruumis sujahtaa veden läpi vähimmin mahdollisin ponnistuksin. Tonnikala voi ilmeisesti uida 65 kilometrin tuntinopeudella. Ja miten mielellään se taittaakaan taivalta! Tiedemiehet merkitsivät suuren tonnikalan Cat Cayn luona Bahamasaarilla. Se saatiin jälleen kiinni 122 päivää myöhemmin Bergenin edustalla Norjassa – noin 8500 kilometrin päässä!
Tursasta, joka lonkeroittensa avulla ryömii merenpohjassa, ei tavallisesti pidetä minään vauhtihirmuna. Mutta jos tursas havaitsee vaaran, se poistuu paikalta suihkumoottorin avulla. Se täyttää paksun, lihaksikkaan vaippansa vedellä, minkä jälkeen tämä elävä suihkumoottori pakottaa veden poistumaan liikkuvan putken kautta, joka voidaan kääntää mihin suuntaan tahansa. Ja niin sitä mennään! Eteläisen Tyynenmeren helmenkalastaja sanoi eräästä jättiläiskokoisesta tursaslajista: ”Voimakkaasti ponnistaen se voi syöstä itsensä taaksepäin kuin raketin 15–30 metrin päähän melkein nopeammin kuin silmä pystyy seuraamaan. Se on tiikerin ponkaisu, nopein liike, jonka olen nähnyt suoritettavan veden alla.”
Kalmari on tursaan tavoin merten hämmästyttävä pikakiitäjä. Kun kalmareille tulee kiire jonnekin, ne tekevät niin kuin monet ihmiset – käyttävät suihkukonetta. Nopeus onkin näiden jopa 18 metrin pituisten, kymmenlonkeroisten mustekalojen erikoisominaisuus. Kaikista lonkeroistaan huolimatta kalmarit ovat muodoltaan virtaviivaisia. Raketin kaltainen kalmari pystyy muuttamaan suuntaansa äkisti, syöksähtämään ylös- ja alaspäin sekä eteen- ja taaksepäin, joista viimeksi mainittu on niiden tavallinen kulkusuunta.
Jos delfiini ahdistelee kalmaria, se erittää itseään muistuttavan musteläiskän vihollisen eksyttämiseksi. Sitten herra Kalmari muuttuu huomaamattoman väriseksi ja syöksyy vaaran ulottumattomiin. Miten nopeasti kalmari voi uida suihkunsa avulla? Kalmareitten asiantuntija tri Gilbert L. Voss sanoo: ”Kukaan ei todellisuudessa tiedä, miten nopeasti kalmarit pystyvät uimaan, koska niiden liikkeet ovat niin arvaamattomia. Ne ovat varmasti merten nopeimpia eläimiä. Jotkut voivat jopa ampaista 9–12 metriä pinnan yläpuolelle ja liukua aaltojen päällä yli 30 metriä. Usein niiden hyppy päättyy laivan kannelle.” Energiakriisi ei vaivaa suihkun avulla liikkuvia kalmareita!
Monet muutkin merieläimet ovat ilmiömäisiä uimareita. Esimerkiksi barrakudan matkanopeuden sanotaan olevan noin 50 km/t; sininen marliini saavuttaa hetkittäin 80 kilometrin tuntinopeuden. Mutta nopein kala on ehkä miekkakalan sukuinen purjekala. New Yorkin eläintieteellisen seuran intendentin C. W. Coatesin ja apulaisintendentin J. W. Atzin mukaan ”Atlantin purjekala . . . on aivan kuin torpedo kiitäessään veden läpi kaikki evät tiukasti ruumiinmyötäisinä. . . . Kala näyttää olevan virtaviivaisuuden huippu. . . . Niiden sanotaan saavuttavan veden alla 95 kilometrin ilmiömäisen tuntinopeuden.” Guinness Book of World Records -kirjan mukaan erään purjekalan nopeudeksi todettiin Floridan edustalla 109 km/t. Sillä on kalojen nopeusennätys!
Maalla liikkuvat linnut
Käkien heimoon kuuluva pitkänokkainen, pitkäkoipinen ja pitkäpyrstöinen maakäki juoksee mieluummin kuin lentää, paitsi jos sen on ylitettävä kanjoni. Maassa se voi edetä helposti 25–30 kilometrin tuntinopeudella, eikä se näytä koskaan väsyvän. Juostessaan se voi äkisti hypätä 30–60 senttimetrin korkeudelle ilmaan siepatakseen hyönteisen makupalaksi. Maakäki on niin nopea, että jos sitä ajetaan takaa, se pinkaisee jaloillaan pakoon sen sijaan että nousisi siivilleen. Sen polulla olevat esteet eivät ole sille mikään pulma, sillä jos sellaisia ilmaantuu, lintu kaartaa helposti niiden ympäri heilauttamalla pyrstöään. Erään auton ilmoitetaan ajaneen takaa maakäkeä, joka syöksyi eteenpäin 35 kilometrin tuntinopeudella.
Toinen pikajuoksijalintu on emu. Kun auto ajoi takaa erästä tällaista suurta lintua, sen onnistui säilyttää 50 kilometrin tuntinopeus 15 kilometrin matkalla.
Vaikka emu onkin nopea, strutsia pidetään yleensä nopeimpana maalla liikkuvana lintuna. Tuon nopsajalkaisen juoksijan siivet eivät kestä lentämistä, mutta ne antavat lisävauhtia linnun raskaalle ruumiille sen juostessa ja auttavat sitä saavuttamaan 65 kilometrin huipputuntinopeuden! Strutsin ja kaikkien muiden maan, meren ja ilman kiitäjien Luoja esitti itse maininnan tuon linnun nopeudesta, kun hän sanoi Jobille, että ’se kiitää ilmaa piesten ja nauraa hevoselle ja ratsumiehelle’. – Job 39:21.
Lentävät linnut
Kolibri on huomattavan nopea lyhyiden matkojen lentäjä. Sen uskotaan lentävän jopa 95 km/t. Se on kuin nuoli kiitäessään taivaalla. Jonakin hetkenä se lekottelee kukan yllä, seuraavassa hetkessä se on ampaissut korkean puun latvaan. Kolibri lentää ylös- ja alaspäin, eteen- ja taaksepäin, ja se onkin ainoa lintu, joka pystyy todella lentämään taaksepäin. Se pystyy siihen muuttamalla siipiensä kaltevuuskulmaa helikopterin tavoin. Tämä elävä helikopteri on todellinen ihme luomakunnan siivekkäitten kiitäjien joukossa!
Harvat epäilisivät kotkan nopean lentäjän mainetta. Raamattu viittaa useita kertoja kotkien nopeuteen. (2. Sam. 1:23; Jer. 4:13) Esimerkiksi ennustaessaan sen, miten Babylonian sotajoukot hevosineen tulevat rankaisemaan uskotonta Jerusalemia, Hab. 1:8 sanoo: ”Ne lentävät, niinkuin kotka syöksyy syönnökselleen.” Syöksyessään kohti saalista kotka lentää niin nopeasti, että erään asiantuntijan mukaan ”ilman viuhuna sen siipisulissa voidaan kuulla melkoisen pitkän matkan päähän”. Se kiitää saalistaan kohti ilmeisesti 195 kilometrin tuntinopeudella tai sitäkin nopeammin!
Mutta mikä lintu on kaikista lentävistä kiitäjistä nopein? Asiantuntijat ovat siitä eri mieltä. Jotkut sanovat nopeimmaksi muuttohaukkaa (jota Yhdysvalloissa usein kutsutaan ’sorsahaukaksi’, koska se pyydystää mielellään sorsia ateriakseen). Tämä ruumiiltaan täyteläinen, voimakas lintu, jolla on pitkät, teräväkärkiset siivet, nostaa nopeutensa ilmeisesti korkeimmilleen saalistaessaan. Eräs luonnontieteilijä, joka tarkkaili nälkäisiä haukkoja, kertoi: ”Olen monta kertaa nähnyt, miten yläpuolellani oleva haukka painaa nokkansa alaspäin, ottaa vauhtia voimakkaalla siivenlyönnillä, vetää sitten siivet suppuun ja putoaa maata kohti kuin linkokivi.” Näiden syöksyjen aikana haukan uskotaan saavuttavan 290 kilometrin tai sitäkin suuremman tuntinopeuden. Eräs haukka ohitti vaivattomasti lentokoneen, jonka nopeus syöksyssä oli yli 270 km/t, ja lentäjä ilmoitti, että oli kuin hänen koneensa ”olisi jäänyt seisomaan”.
Jotkut mainitsevat fregattilinnun mahdollisesti nopeimmaksi. Tällä suurenmoisella tavalla lentämiseen muotoillulla ilmojen kiitäjällä on teräväkärkiset siivet, joiden kärkiväli on 1,8 metriä. Sitä on sanottu ”luonnon vertaansa vailla olevaksi . . . lentokoneeksi”. Vaikka tämän linnun lentonopeudeksi on saatu noin 160 km/t, sen uskotaan kuitenkin pystyvän paljon suurempiin nopeuksiin. J. E. Capstickdale havaitsi kuunarinsa ylitse lentävän fregattilintuja, jotka suuntasivat kohti erästä saarta. Hän mittasi niiden lentoajan kronometrillä ja ilmoitti niiden nopeudeksi 420 km/t. Useimmat asiantuntijat kuitenkin kiistävät tämän nopeuden. Joka tapauksessa Capstickdale sanoi:
”Saanen lisätä, että olen aina ollut kiinnostunut lintujen lentonopeuksista ja olen nähnyt amerikkalaisen muuttohaukan yltävän valtaviin nopeuksiin, mutta saanen sanoa vähääkään epäröimättä, että olen aina kyennyt erottamaan taivaalla olevan pisteen linnuksi, kun taas fregattilintu syöksyessään saaliinsa, kalan tai kilpikonnanpoikasten, kimppuun lakkaa olemasta edes piste ja muuttuu pelkästään erittäin epäselväksi läikäksi, jonka vain tarkka ja harjaantunut silmä voi erottaa.” – Frank W. Lane, Nature Parade.
Jotkut luonnontieteilijät uskovat, että tervapääskyt ovat todellisuudessa kaikkein nopeimpia lintuja. Nämä sapelisiipiset pikakiitäjät lentävät levähtämättä kaiken päivää ja sieppaavat hyönteisiä ilmasta. Iltaisin, kun auringon viimeiset säteet sammuvat taivaalla, savupiippupääskyt kaartelevat käyttämättömien piippujen yllä, kiepsahtavat sitten niiden aukosta sisään ja viettävät niiden sisäseinämillä yönsä pystysuorassa asennossa. Jotkin tervapääskyt lentelevät jopa koko yön!
Tervapääskyt ovat siis lintuja, jotka viettävät käytännöllisesti katsoen koko elämänsä siipien varassa. Ne selviytyvät jopa myrskyistä, jotka panevat toiset linnut etsimään suojaa. Intiassa tutkittiin piikkipyrstöpääskyjen lentoaikoja kolmen kilometrin matkalla. Nopeudet vaihtelivat 280–352 kilometriin tunnissa! Guinness Book of World Records -kirja (vuoden 1973 painos) ilmoittaa: ”Tämä lintu on nopeimmin liikkuva elollinen.”
Niin ihmeellisesti suunniteltuja ovat nämä taivaan, maan ja meren pikakiitäjät, että ihminen on jäljitellyt joitakin niiden nerokkaista toimintatavoista pystyäkseen matkustamaan nopeammin. Lintujen muotoa on käytetty apuna lentokoneitten suunnittelussa. Vesiurheilussakin ihminen on jäljitellyt sammakkoja, hylkeitä ja muita eläinkunnan tehouimareita ottamalla käyttöön kumiräpylät. Mutta tunnustus ja kiitos näiden eläinten ihmeellisestä suunnittelusta ei kuulu niille itselleen vaan Hänelle, joka teki nämä luomakunnan pikakiitäjät. – Ilm. 4:11.