ja suo runsaasti palkintoja sitä ilmentäville. Perityn epätäydellisyyden takia ihmisellä on taipumus olla itsekäs, ajatella ensin itseään. Mutta toisen ajatteleminen ensiksi on todiste rakkaudesta. Raamattu kiinnittää aviomiesten huomion Jeesuksen Kristuksen esimerkkiin, kun hän antoi elämänsäkin morsiamensa, kristillisen seurakunnan, edestä. Se oli morsiamen rakastamista enemmän kuin itseään. Hän sanoi, että antamisessa on enemmän onnea kuin saamisessa, ja jokainen onnellisessa avioliitossa oleva aviopari voi vahvistaa sen todeksi. Kuten on sattuvasti sanottu, avioliitto ei ole pelkästään järjestely omien makusilmujensa miellyttämiseksi ja tyydyttämiseksi, vaan se varaa myös tilaisuuden miellyttää ja tyydyttää toisen makusilmuja. – Ef. 5:25; Apt. 20:35.

Apostoli Paavali tähdensi tätä periaatetta, kun hän neuvoi aviomiehiä sanoen: ”Joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä.” (Ef. 5:28, 29) Siitä ei päästä mihinkään. Aviomies ja vaimo ovat niin läheisesti yhdessä – he elävät yhdessä, syövät yhdessä, rentoutuvat yhdessä jne. –, että toisen henkinen, tunneperäinen ja fyysinen tila vaikuttaa varmasti toiseen. Jos siis aviomies pyrkii viisaasti ja rakkaudellisesti tekemään vaimonsa onnelliseksi ja onnistuu siinä, niin vaimon onnellisuus pakostakin tarttuu häneen.

Ja tietysti päinvastainenkin pitää paikkansa. Kun vaimo viisaasti ja rakkaudellisesti yrittää tehdä aviomiehensä tyytyväiseksi ja onnelliseksi ja onnistuu siinä, niin miehen onnellisuus pyrkii tarttumaan häneen.

Jumalan sana varoittaa: ”Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” (Gal. 6:7) Onko jompikumpi puolisoista välinpitämätön tai tunteeton, sokea toisen tarpeiden, ongelmien, tunteiden, toiveiden tai hyvinvoinnin suhteen? Jos näin on, niin vaikka se, jota vastaan syntiä tehdään, kärsii, kuitenkin ennemmin tai myöhemmin syyllisen eli rikkovan on myös maksettava siitä. Se saattaa johtaa kireisiin suhteisiin, toisen osapuolen välinpitämättömyyteen ja tunteettomuuteen, tai seurauksena saattaa olla vakavia psykosomaattisiakin vaikutuksia. – 2. Kor. 9:6.

Jeesus sanoi Pietarille, ettei hänen tule antaa anteeksi ainoastaan seitsemän kertaa vaan 77 kertaa. Aviosuhteessa olevan täytyy ehkä antaa anteeksi vielä useammin. Sen tekemisestä koituu onnea sekä sille, joka antaa anteeksi, että sille, joka saa anteeksi. – Matt. 18:21, 22, Um.

Avioliitto on tosiaankin koulu, josta voi oppia paljon. Siinä on monia tilaisuuksia soveltaa Raamatun periaatteita, ja se auttaa hankkimaan aina lisää viisautta vuosien varrella. Ne, jotka toimivat siten, palkitaan runsaasti mielenrauhalla, tyytyväisyydellä ja onnellisuudella sekä ennen kaikkea avioliiton Alkuunpanijan Jehova Jumalan hyväksynnällä.

Rakastava paimen

● Tarkkailija, joka katseli paimenia ja heidän lammaslaumojaan Hermonin vuoren rinteillä lähi-idässä, kertoo, miten rakkaudellisesti he pitivät huolta vastuullaan olevista lampaista. ”Jokainen paimen piti laumaansa tarkoin silmällä nähdäkseen, miten lampaat voivat. Kun hän löysi vastasyntyneen karitsan, hän pani sen abansa, suuren viitan, suojaan, koska se olisi ollut liian heikko seuraamaan emoaan. Kun hänen helmansa oli täynnä, hän pani karitsat olkapäilleen ja piti niiden jaloista kiinni, tai hän pani ne aasin selässä olevaan laukkuun tai koriin, kunnes pikkuiset kykenivät seuraamaan emoaan.” Jehova käytti tuollaista paimentolaiselämän tarjoamaa liikuttavaa näkymää auttaakseen meitä ymmärtämään, miten hän pitää rakkaudellisesti huolta kansastaan, kuten Jes. 40:10, 11:ssä osoitetaan.