Lukijain kysymyksiä

● Mieheni ja minä teemme kumpikin maallista työtä. Koska ansaitsen osan rahasta, niin eikö minun sopisi sanoa, miten se käytetään? – USA.

Kysymys siitä, kuka ratkaisee, miten ja milloin vaimon ansaitsemia rahoja käytetään, on vaikea. Tämä nähdään siitä, että tätä asiaa koskevat lait vaihtelevat suuresti eri maissa. Joissakin maissa kaikki vaimon ansiot ovat todellisuudessa hänen miehensä ja ne käytetään niin kuin mies hyväksi näkee. Toisin paikoin tätä äärimmäistä kantaa on lievennetty, ja laki tunnustaa vaimon aikuiseksi, jolla on tiettyjä oikeuksia samoin kuin miehelläkin on laillisia oikeuksia. Tästä asiasta on siis moninaisia lakeja.

Meidän täytyy sanoa, että olisi surullista, jos kahden avioliittoon yhtyneen, jotka todennäköisesti ovat vannoneet rakastavansa ja hellästi vaalivansa toisiaan, olisi alettava pitää toisiaan toistensa vastustajina oikeudessa. Jumalan sanan mukaan mies ja vaimo ”eivät . . . enää ole kaksi, vaan yksi liha”. (Matt. 19:6) Heidän tulee toimia yhdessä pyrkien yhteisvoimin pitämään avioliiton onnellisena ja menestyksellisenä yhteisponnistuksillaan. Jehova on viittonut Sanassaan periaatteet, ja jos sekä mies että vaimo kumpikin paikallaan aviojärjestelyssä noudattaa niitä, ne voivat vähentää tai poistaa sellaisia avioliiton pulmia kuin tämäkin on. Ja usein voidaan saada hyviä tuloksia silloinkin, kun ainoastaan toinen puoliso on uskova eli kristitty.

Raamattu neuvoo: ”Mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, . . . Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa.” (Ef. 5:23, 25) Mutta mitä tämä merkitsee sovellettuna perheen raha-asioihin?

Ensiksikin se merkitsee sitä, että pääasiassa miehen vastuulla on ratkaista, miten perheen rahaa käytetään. Rakkaudellinen aviomies haluaa otaksuttavasti keskustella tällaisista asioista vaimonsa kanssa saadakseen selville hänen tunteensa ja ehdotuksensa, mutta erityisesti suurissa asioissa mies tekee loppuratkaisut. Riippuen asianosaisten ajasta, kyvyistä ja mieltymyksistä hän saattaa luovuttaa joitakin jokapäiväisiä ratkaisuja vaimolleen, kuten ruoan ja joidenkin vaatteitten oston sekä joistakin laskuista ja säännöllisistä menoista huolehtimisen. Jos hän odottaa vaimoltaan tätä, niin hänen on luonnollisesti varattava vaimolleen rahaa siihen. Joissakin maissa laki myöntää myös vaimolle oikeuden saada rahaa henkilökohtaisiin tarvikkeisiin ja muuhun käyttöön, kuten palvontansa yhteyteen kuuluviin tarpeisiin. Viisaat aviomiehet eivät ole turhan tarkkoja vaimonsa suhteen tällaisissa asioissa vaan ’elävät taidollisesti vaimonsa kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa’. (1. Piet. 3:7) Kukin aviopari voi täten päästä molemminpuoliseen yhteisymmärrykseen näissä asioissa.

Mutta vielä tästä miehen johtoasemasta: Miehen asema ei anna hänelle ylivalvontaa perheen raha-asioissa ilman vastaavaa velvollisuutta. Mies kantaa myös päävastuun perheen toimeentulon hankkimisesta. Tavallisissa oloissa ei vaimon odoteta olevan toimessa ja ansaitsevan elatusta perheelle vaan miehen! Hänen tulee tuntea seuraavan raamatullisen periaatteen pääpaino: ”Jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.” – 1. Tim. 5:8.

Mutta entä jos vaimo on maallisessa työssä ja ansaitsee rahaa? Vaikuttaako se asiaan? Tarkastelkaamme, miksi kristitty vaimo olisi tällaisessa asemassa.

Varmastikaan ei kypsä kristitty vaimo olisi maallisessa työssä sen tenhovoiman takia eikä riippumattomuuden vuoksi voidakseen siten kilpailla miehensä kanssa tai päästäkseen ensisijaisista vastuuvelvollisuuksistaan tai saadakseen ylimääräistä omaisuutta. Maailman naiset, joiden ei todellisuudessa tarvitse olla maallisessa työssä mutta jotka ovat tällaisista syistä, ovat usein joutuneet tunneperäisiin ongelmiin ja ankariin vaikeuksiin avioliitoissaan. Kuinka viisas näin ollen onkaan Raamatun neuvo, että vaimon tulee keskittyä kodin ja perheen hoidon tärkeään osaan! (Sananl. 31. luku; 1. Tim. 5:14) Tämä todennäköisesti tarjoaa vaimolle myös enemmän aikaa omistautua hengellisiin harrastuksiin. Hän voi siten monin tavoin osaltaan arvokkaalla tavalla lisätä koko perheen onnea. – Sananl. 6:20–22.

Mutta ehkä mies ei jonkin vastoinkäymisen takia pysty ansaitsemaan riittävästi perheen perustarpeitten (ei halujen) tyydyttämiseksi elämässä. Kun asiasta on keskusteltu, niin voidaan päättää, että vaimo ottaa maallisen toimen joksikin aikaa. Muuttaako se, että vaimo ansaitsee rahaa, miehen aseman perheen raha-asioissa? Ei. Jos sekä miehen että vaimon pitäisi käydä maallisessa työssä, niin pitäisihän olla selvää, mihin heidän ansaitsemansa raha tarvitaan: ruokaan, vaatteisiin ja suojaan. Vaimon tulee alistuvana kristittynä tunnustaa miehensä raamatullinen velvollisuus johtaa perhettä näissä asioissa, vaikka hän osaltaan avustaisikin rahallaan.

Meidän on tarpeetonta yrittää asettaa sääntöjä perheen raha-asioitten hoidolle. Me voimme kehottaa aviomiehiä ja vaimoja pyrkimään kantamaan omat vastuunsa perheen ja sen ylläpidon suhteen. Avioliitto vaatii miehen ja vaimon rakkaudellista yhteistoimintaa. Kun siis aviopari pyrkii yhteistoimintaan tässä elämän taloudellisessakin puolessa, niin se auttaa heitä pitämään sen oikealla tolallaan ja estää sitä synkentämästä heidän avioliittonsa tärkeämpää hengellistä puolta.