”Sinun sanasi on totuus”
Raamatun noudattamisesta perheelle koituva hyöty
SILLÄ, mitä ihmiset tekevät, voi olla joko hyvä tai huono vaikutus heihin itseensä ja myös toisiin. Tämä osoittaa, että ihminen tarvitsee luotettavia suuntaviivoja, jotka auttaisivat häntä hoitamaan perheasiansa tavalla, joka koituu kaikkien asianosaisten hyväksi. Minkä sitten tulisi olla näiden suuntaviivojen tai lakien lähde? Voiko ihminen itse asettaa elämäänsä hallitsevan mittapuun?
Monet uskovat, että ihmisen käyttäytymistä koskevat nykyaikaiset tutkimukset ovat tehneet tietyt perhe-elämän asiantuntijat päteviksi varaamaan tarvittavat suuntaviivat. Ihmiset luottavat usein rajattomasti näiden ”asiantuntijoiden” julkaisemiin neuvoihin. Onko se viisas menettely? Voidaanko ”asiantuntijoiden” päätelmiin aina luottaa? ”Vanhemmat ja opettajat”, sanoo julkaisu Youth and Parents (Nuoriso ja vanhemmat), ”eivät voi antaa itselleen anteeksi, eivätkä heidän lapsensa voi antaa heille anteeksi niitä seurauksia, jotka johtuvat hetken epäviisaiden muotioikkujen noudattamisesta. Suhtautumisemme asiantuntijaan tulisi olla epäröivän varovainen.”
Niin, avioliittoneuvojien ja lapsipsykologien teoriat ja päätelmät eivät ole täysin luotettavia ja erehtymättömiä. Usein nämä ”asiantuntijat” esittävät vastakkaisia näkemyksiä. Jotkut sanovat esimerkiksi, että lasta ei pitäisi kurittaa, mutta toiset ovat yhtä vakuuttuneita siitä, että tottelemattomia lapsia pitäisi kurittaa. Mistä siis ihminen voi löytää luotettavan oppaan, sellaisen, jota hän voi noudattaa turvallisesti tarvitsematta olla ”epäröivän varovainen”?
Mitä voidaan sanoa Raamatusta? Hyötyvätkö perheet sen käskyjen noudattamisesta?
Harkitsehan, mitä Raamattu käskee perheenjäseniä tekemään: ”[Aviomiehet,] teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä. Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. . . . Ja te isät, älkää kiihoittako lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa.” – Ef. 5:33–6:4.
Eikö olekin totta, että monia avioliittopulmia ei olisi olemassa, jos aviomies rakastaisi vaimoaan niin kuin hän rakastaa itseään ja jos vaimo kunnioittaisi miehensä päänasemaa? Varmastikaan vaimolla, jota kohdellaan huomaavaisesti, ei olisi mitään syytä valittaa miehensä päänaseman käyttöä vastaan. Hän ei voi muuta kuin kunnioittaa miestä, joka pitää kiinni oikeista periaatteista ja on halukas kieltäytymään henkilökohtaisten mieltymysten seuraamisesta edistääkseen koko perheen hyvinvointia ja onnellisuutta.
Vaimon täytyy kuitenkin osoittautua naiseksi, joka ansaitsee miehensä ymmärtämyksen ja huomaavaisuuden. Hänen ei pitäisi hämmästyä, jos hänen miehensä ei ilmaise rakkaudellista vastakaikua, kun vaimo itse osoittautuu riitaisaksi, ärtyisäksi ja moittimishaluiseksi. Raamattu esittää sen näin: ”Parempi asua autiossa maassa kuin toraisan vaimon vaivattavana.” (Sananl. 21:19) Aviomiehen kiinnostus vaimoonsa vähenee tavallisesti myös, jos vaimo osoittaa vain vähän kiinnostusta miehensä suunnitelmia ja toimintoja kohtaan.
Vaimon asenne miehensä päänasemaan voi vaikuttaa syvästi lapsiin. Jos hän jättää huomioon ottamatta Jumalan lain olla alamainen ja ilmaisee riippumattomuuden henkeä, lapset eivät lopulta kysy neuvoa isältään. He eivät odota häneltä ohjausta, koska äidin antama esimerkki viittaa siihen, että isän ohjaus on epäluotettavaa eikä ole perheen parhaiden etujen mukaista. Miehen ja vaimon väliset erimielisyydet, jotka syntyvät vaimon väheksyvästä suhtautumisesta aviomiehen asemaa kohtaan, herättävät epäilyksen, onko kummallakaan heistä todella perheen hyvinvointi sydämellään. Niinpä lapsilla ei yleensä ole yhtään enempää syytä kunnioittaa äitiään kuin isäänsäkään. Kaikki tämä koituu lasten vahingoksi, sillä he tarvitsevat neuvoa ja ohjausta tullakseen tasapainoisiksi aikuisiksi, jotka kykenevät hoitamaan vastuita erinomaisella tavalla.
On sen tähden erittäin tärkeää, että vanhemmat osoittavat puheellaan ja esimerkillään, että he ovat epäitsekkäästi kiinnostuneita perheestään. Äiti voi todistaa sen olemalla alamainen miehelleen, kun taas isä voi osoittaa sen käyttämällä päänasemaansa Jumalan lain ohjaamalla rakkaudellisella tavalla.
Raamattu ei myöskään kehota hemmottelemaan lapsia. Ja yhä useammat ihmiset alkavat käsittää, että ”asiantuntijat” olivat väärässä neuvoessaan vanhempia olemaan kurittamatta lapsiaan. Sananl. 29:15:n totuus on vahvistettu yhä uudelleen: ”Vitsa ja nuhde antavat viisautta, mutta kuriton poika on äitinsä häpeä.”
Tietenkin isä, joka ärsyttää lapsiaan kohtuuttomilla käskyillä ja tarpeettomalla ankaruudella, voi helposti menettää heidän luottamuksensa. Jos hän antaa kuritusta vihassa, hän voi vieraannuttaa lapsensa. Heissä voi kehittyä viha isää kohtaan, sillä viha synnyttää vihaa. Kun näin käy, lapset eivät alistu kuriin sen tähden, että he ovat vakuuttuneita sen olevan oikein vaan koska heidän on pakko taipua isänsä suuremman voiman edessä. Sellainen kuritus ei tuota toivottuja tuloksia, koska se ei varaa lapsille mitään oikeaa kannustinta muuttaa tapojaan. Tavallisesti se johtaa siihen, että he pahastuvat ja tulevat jopa kapinallisiksi.
Toisaalta, kun isä alistuu Jumalan lakiin perheasioita käsitellessään, tulokset ovat aivan erilaiset. Hänen kristillisen käytöksensä erinomainen esimerkki tukee hänen suusanallista opetustaan. Tämä voi auttaa lapsia ymmärtämään, että heidän isällään on heidän etunsa sydämellään. Hän haluaa pitää huolta siitä, että he saavat osakseen hyvää, ei pahaa. Kun lapset ovat vakuuttuneita tästä, he vastaavat rakkaudellisen tottelevaisina hänen kuriinsa. Heidän rakkautensa isäänsä estää heitä myös tekemästä sellaista, mikä tuottaisi hänelle häpeää.
Täten voidaan nähdä, että kun jokainen perheenjäsen alistuu Jumalan lakiin, perheen rauha ja sopusointu säilyvät. Mutta jos yksikin perheenjäsen laiminlyö Jumalan lain noudattamisen, kaikki kärsivät väistämättä jossakin määrin.
On sen tähden mitä epäviisainta jättää huomioon ottamatta mitään Jumalan käskyä. Tottelevaisuus, ei tottelemattomuus, Jumalan lakia kohtaan tuo siunauksia. Sellainen tottelevaisuus edistää hyviä suhteita lähimmäisiin ja johtaa aitoon onnellisuuteen ja tyytyväisyyteen. Niinpä ihmisten pitäisi todellakin haluta noudattaa Raamatussa esitettyjä suuntaviivoja mielellään. Juuri niin henkeytetty psalmista tunsi, kun hän sanoi: ”Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun. Herran todistus on vahva, se tekee tyhmästä viisaan. Herran asetukset ovat oikeat, ne ilahuttavat sydämen. Herran käskyt ovat selkeät, ne valaisevat silmät.” (Ps. 19:8, 9) Raamatun viisaat suuntaviivat todistavat, että se on Jumalan totuuden Sana.
Jos siis haluat nauttia elämästä parhaimmalla tavalla nyt ja tulevaisuudessa, pyri tuntemaan Raamatun käskyt ja päätä noudattaa niitä. Silloin havaitset psalmistan tavoin, ettei tämä menettelytapa ole rasittava, vaan virvoittava. Se suojelee sinua vahingoittamasta itseäsi ja toisia ja tuottamasta siten itsellesi pitkäaikaista surua.