Hallitsevatko Raamatun periaatteet vapaa-ajanviettoasi?
JÄNNITYS, taistelu, väkivalta, intohimo ja ulkonainen kauneus ovat nykyajan huomattavia vapaa-ajan täyttäjiä. Ne voivat vetää puoleensa huomiosi, panna liikkeelle mielikuvituksesi, kiihdyttää tunteitasi ja saada sinut unohtamaan hetkeksi elämänhuolesi, mutta niiden ei tulisi olla ainoat tekijät vapaa-ajan viettotavan valinnassa. Ne hyvät periaatteet, jotka hallitsevat kristityn jokapäiväistä elämää, tulee ottaa huomioon.
Esimerkiksi ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla roomalaisten suosimat vapaa-ajan viettotavat olivat ristiriidassa Raamatun periaatteitten kanssa. Siitä syystä kristityt eivät yhtyneet niihin tuhansiin ihmisiin, jotka tungeksivat amfiteattereihin. Siellä esitetty ajanviete oli pahaa, niin kuin Henry Williamsin teoksesta The Historian’s History of the World (Historioitsijan maailmanhistoria) käy ilmi:
”Amfiteatterissa sai mahdollisimman suuri katselijajoukko nähdä läheltä kuolleita ja kuolevia, ja se herätti verenhimoa, mikä kilpaili vuosisatoja ihmisten kiinnostuksesta harmittomien kilpa-ajojen tarjoaman jännityksen kanssa. . . . Kun mies kamppaili miehen kanssa . . . heidän verenhimonsa aiheuttama hurmio oli huipussaan. . . . Katselijat tulivat kiihtymyksestä mielettömiksi, he nousivat istuimiltaan, he kirkuivat, he huusivat suosiotaan, kun toinen toistaan kauhistavampi isku annettiin keihäällä tai miekalla tai tikarilla ja kun elämänveri suihkusi esiin. ’Hoc habet’ – ’hän on saanut tarpeeksi!’ – oli huuto, joka puhkesi tuhansista kurkuista eikä kaikunut ainoastaan alhaisen ja eläimellistyneen rahvaan joukosta, vaan myös kuninkaallisten, purppurapukuisten senaattorien ja ritarien, ylhäisten rouvien ja niiden pyhitettyjen neitostenkin huulilta, joiden läsnäolo muualla pelasti rikollisen kohtalostaan, mutta joiden tehtävä täällä oli jättää armonanoja kohtaloonsa kääntämällä peukalonsa alas hänen pyytäessään armoa. . . . Ja meidän täytyy muistaa, ettei tällaista tapahtunut satunnaisesti eikä minkään kansan raivon oudon purkauksen johdosta. Se tapahtui tarkoituksellisesti, järjestelmällisesti ja kylmästi. Se oli pääasiallista huvia.”
Tämän kauhistavan huvituksen vaikutus kansaan oli moraalisesti rappeuttava. Se tukahdutti inhimillisen myötätunnon, armon, ystävällisyyden ja yhteistunteen jalot ominaisuudet. Se hävitti sen myötätunnon kärsivää kohtaan, mikä tekee ihmisestä raakoja eläimiä korkeamman. Miten näin ollen henkilö, joka oli omaksunut kristillisyyden hyvät, kohottavat ja inhimilliset periaatteet, olisi voinut valita tuollaisia väkivaltaisia näytäntöjä miellyttäviksi vapaa-aikansa viihteiksi?
KRISTILLINEN ASENNE
Eikö kristitty olisi ollut väärässä paikassa roomalaisen amfiteatterin kansanpaljouden joukossa? Miten hän olisi voinut huutaa muiden mukana, kun gladiaattori ’sai tarpeekseen’? Kuinka hän olisi voinut pitää murhaa huvittavana, kun Jumalan laki kielsi häntä murhaamasta? Kuinka hän olisi voinut saada hauskutusta ihmisten kärsimyksistä, kun kristilliset periaatteet panivat hänet osoittamaan rakkautta toisia kohtaan? Miten hän olisi voinut saada huvia verisen väkivallan näkemisestä, kun Jumalan sana oli opettanut häntä olemaan lempeä, ystävällinen ja rauhaisa? Raamatun periaatteitten opastamana hänen oli poistettava roomalainen areena vapaa-aikojensa viettopaikkojen joukosta.
Roomalaisten teattereidenkaan esitykset eivät vetäneet puoleensa kristittyjä, koska ne rikkoivat Raamatun periaatteita vastaan. Näytelmät, joita esitettiin yleisön huviksi, ruoppasivat esiin Rooman elämän moraalisen likaviemärin turmeluksen ja näyttelivät sitä yleisön huvitukseksi. Koska Raamatun periaatteet vaativat kristittyjä viettämään moraalisesti puhdasta elämää, niin miten he olisivat voineet pitää sellaisia rappeuttavia näytäntöjä huvittavina ja nautittavina, joihin heidän kannatti uhrata aikaa ja huomiota? Miten he olisivat voineet saada viihdytystä sellaisen näkemisestä ja kuulemisesta, mikä oli pahaa?
Osoittaen kristityn asenteen Rooman ajanvietteisiin ajanlaskumme toisella vuosisadalla elänyt kristitty kirjailija Tertullianus kirjoitti: ”Eikö meillä ole samalla tavalla velvollisuus poistaa itseltämme kaikki säädyttömyys? Tälläkin perusteella olemme suljetut pois teatterista, joka on säädyttömyyden tyyssija, missä mikään muu ei ole arvossa kuin se, mikä muualla on häpeällistä. . . . Tuodaanpa porttojakin, julkisen himon uhreja, näyttämölle. . . . Heitä marssitetaan julkisesti kaikenikäisten ja -säätyisten edessä – heidän asumuksiaan, voittojaan ja ylistystään esitetään jopa niidenkin kuullen, joiden ei pitäisi sellaista kuulla. . . .
”Kaikki irstaileva puhe, jopa jokainen turha sana on Jumalan tuomitsema. Onko näin ollen oikein katsella sitä, mitä on häpeällistä tehdä? Mistä johtuu, ettei sen, mikä saastuttaa ihmisen tullessaan ulos hänen suustaan, katsota saastuttavan häntä, kun se menee sisälle hänen silmistään ja korvistaan, koska silmät ja korvat ovat hengen välittömiä seuralaisia – eikä se voi koskaan olla puhdas, jonka palvelijat ovat saastaisia? . . . Jos murhe- ja huvinäytelmät ovat rikosten ja himojen verisiä ja riehakkaita, jumalattomia ja hillittömiä alkuunpanijoita, niin ei ole hyvä, että palautetaan mieleenkään tuota kammottavaa tai alhaista. Mitä hylkäät teossa, sitä älä lausu tervetulleeksi sanoissakaan.”
Miksi ihminen, joka on pelastunut maailman moraalittomasta likakaivosta ja muuttanut elämänsä soveltamalla Raamatun periaatteita, valitsisi vapaa-aikansa vietteeksi sellaista, mikä dramatisoi maailman pahimpia puolia – juuri niitä, jotka hän hylkäsi kristityksi tullessaan? Mielensä täyttäminen sellaisilla turmelevilla ajatuksilla ilmaisisi, ettei asianomainen ole täysin ymmärtänytkään, miten tärkeätä on uudistua mieleen vaikuttavassa voimassa voidakseen pukeutua uuteen persoonallisuuteen, joka mukautuu Jumalan vanhurskaaseen tahtoon. (Ef. 4:22–24, Um) Ei olisi johdonmukaista, että kristitty huvittelisi katselemalla näytelmiä, jotka kuvailisivat hänen silmiensä edessä sellaista menettelyä, mihin Raamatun periaatteet eivät sallisi hänen antautua. – 1. Piet. 2:1; 4:3, 4.
Raamatussa on annettu Ps. 97:10:ssä seuraava käsky: ”Te, jotka Herraa rakastatte, vihatkaa pahaa.” Jos kristitty vihaa pahaa, niin ei kai hän halua katsella sitä ajanvietteenäänkään, vai mitä? Jos hän on kääntänyt koko sydämestään selkänsä maailman pahuudelle tullessaan kristityksi, niin hän ei haluaisi viihdykettä, mikä esittäisi tätä pahuutta ja paljastaisi sen kuvottavin yksityiskohdin, vai haluaisiko? Meille sanotaan Ef. 5:3:ssa: ”Haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne – niinkuin pyhien sopii.” Jollei sellaisia asioita pitäisi edes mainita keskustelunaiheina, niin kuinka niitä voitaisiin ahmia silmän ja korvan kautta vapaa-ajan viihteenä?
KRISTITYT NYKYÄÄN
Periaatteet, jotka johtivat kristittyjä ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla, ovat samoja, joiden tulee johtaa kristittyjä nytkin. Vaikkei vapaa-ajan viihdykkeisiin nykyään kuulukaan amfiteatteri, missä taisteltaisiin todellisia kamppailuja elämästä ja kuolemasta, niin niihin kuuluu ”urheilu”-lajeja, joissa miehet julmasti iskevät toisiaan, ja näytelmiä, jotka kuvailevat verenvuodatusta hyvin todentuntuisesti. On myös näytelmiä, jotka valottavat 20. vuosisadan elämän rappeutuneisuutta. Kristityn on siis Raamatun periaatteitten takia nykyään oltava yhtä valikoiva vapaa-aikansa vieton suhteen kuin varhaiskristitytkin olivat.
Esimerkiksi televisio-ohjelmia on usein moitittu niiden ylenmääräisen julmuuden ja väkivaltaisuuden tähden. Yhdysvalloissa sanoi nuorisorikollisuutta tutkiva senaatin alikomitea: ”Väkivaltaa ja rikollisuutta esitetään nykyään kansan television kuvaruuduissa selvästi liikaa.” Televisiossa ja elokuvissa saavat katselijat nähdä väkivaltaa paljon lähempää kuin roomalaiset koskaan amfiteatterin istuimiltaan.
Likaiset elokuvat, joita elokuvateollisuus tuottaa monissa maissa, keskittyvät usein sukupuoliseen turmelukseen, mitä on vaikea pitää terveellisenä ajanvietteenä kristityn ollessa kysymyksessä. Kun otetaan huomioon Raamatun periaatteet, niin mitä iloa voidaan saada aviorikosten, raiskausten, homoseksuaalisuuden ja muiden moraalittomien aiheitten näyttelemisestä silmien edessä? Mitä huvia kristitty voi löytää rikollisen alamaailman julmuuden ja sellaisten eloisien tapausten näkemisestä, joissa yksityiskohtaisesti esitetään, miten rikoksia suoritetaan?
Kun kristitty kääntyy elokuvista ja televisiosta kirjallisuuden alalle, niin miten hänen hyvät periaatteensa sallisivat hänen löytää huvia kertomuksista, jotka laahaavat lukijan mielen maailman moraaliseen likakaivoon ja tekevät sankareita ihmisistä, jotka ovat moraalittomia, julmia, sadistisia ja väkivaltaisia? Antaako hän, ikään kuin ei hänellä olisi minkäänlaisia moraalisia mittapuita, kirjailijan tuntikausia kerrallaan valaa turmelusta mieleensä? Ei, jos Raamatun periaatteet johtavat häntä.
Jotkut elokuvat, televisio-ohjelmat, kirjat ja lehdet ovat opettavia ja virkistäviä, mutta sinun on oltava valikoiva. Tosin sinä et ehkä jossain tilaisuudessa voi valita ajanvietettä, vaan joku toinen saattaa kutsua sinut mukaan. Kuitenkin sinä voit tiedustella, mitä on suunniteltu, ennen kuin otat kutsun vastaan. Sinun ei tarvitse jättää Raamatun periaatteita huomioon ottamatta vain siksi, että toiset niin tekevät.
Onhan tarjolla monenlaista huvitusta. On paljon sellaista, mikä on terveellistä. On sekä ulko- että sisäleikkejä, joihin koko perhe voi osallistua. Entä raamatulliset leikit, joita voitte harrastaa perheessänne, tai yhteinen laulutuokio? Tai te voitte tehdä retken metsään tai vaaroille iloitaksenne ja nauttiaksenne luonnon ihmeistä. Tällaiset toimet virkistävät ja samalla lähentävät sinua niihin, joita rakastat.
Missä lienetkin ja mitä tehnetkin, jos annat Raamatun periaatteitten hallita menettelyäsi, niin saat siunauksia osaksesi. Vaikka maailma ympärillämme on täynnä mieltämme turmelevia tekijöitä, niin ota huomioon Fil. 4:8:n erinomainen neuvo: ”Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu [hyve, Um] ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa.”