Kaksi muuta korkeaa virkamiestä suunnitteli yhdessä satraappien kanssa lainsäädännöllisen ansan, koska he ilmeisesti olivat kateellisia ja ehkä myös harmissaan siitä, että Danielin nuhteettomuus epäilemättä hillitsi turmelusta ja lahjontaa. He menivät joukolla kuninkaan eteen ja esittivät kuninkaan allekirjoitettavaksi käskykirjeen, jota muka kaikki korkea-arvoiset hallitusviranomaiset (Danielia ei kuitenkaan mainittu) kannattivat. Siinä kiellettiin esittämästä 30 päivän aikana ”anomusta muulle jumalalle tai ihmiselle” kuin Dareiokselle. Rikkojaa oli määrä rangaista heittämällä hänet leijonakuoppaan. Säädöksestä sai aivan sellaisen vaikutelman, että sen tarkoitus oli vakiinnuttaa vierasmaalaisen Dareioksen vasta saama asema valtakunnan kuninkaana sekä olla osoituksena sitä puoltavien hallitusviranomaisten uskollisuudesta ja kannatuksesta. (Da 6:1–3, 6–8.)

Historialliset todisteet osoittavat, että ammoisista ajoista alkaen mesopotamialaiskuninkaita pidettiin jumalina ja heitä palvottiin. Monien kommentaattorien mielestä Dareioksen käskykirjeessä oleva ’anomusten’ esittämisrajoitus koski yksinomaan uskonnollisia anomuksia eikä soveltunut yleisluonteisiin pyyntöihin. Maininta Babylonin ”leijonakuopasta” on sopusoinnussa muinaisten tekstien kanssa, jotka todistavat, että itämaisilla hallitsijoilla oli usein villieläintarhoja. Teoksessa Soncino Books of the Bible (toim. A. Cohen, Lontoo 1951, Daniel, Ezra, Nehemiah, s. 49) kommentoidaan asiaa seuraavasti: ”Persialaisten tiedetään perineen assyrialaisilta kuninkailta tavan pitää tällaisia eläimiä eläintarhoissaan.”