Mitä alamaisuus avioliitossa merkitsee?
KUN kristitty nainen avioituu, hänen on sopeuduttava monin tavoin. Eniten sopeutumista vaatii kenties se, miten avioliitto vaikuttaa hänen vapauteensa. Naimattomana aikuisena hän on saattanut olla vapaa päättämään itse monista asioista neuvottelematta kenenkään kanssa. Mutta nyt kun hänellä on aviomies, hänen velvollisuutensa on kysyä neuvoa tältä ja pyytää tämän lupaa monen sellaisen asian tekemiseen, josta hänellä oli tapana päättää itse. Miksi on näin?
Kun ihmiskunnan Luoja antoi ensimmäisen naisen vaimoksi ensimmäiselle miehelle, Hän asetti miehen tämän vaimon ja heidän tulevien lastensa pääksi. Tämä oli aivan järkevää. Missä tahansa järjestäytyneessä ihmisjoukossa jonkun täytyy ottaa johto ja tehdä lopulliset ratkaisut. Luoja määräsi, että avioliitossa ”mies on vaimonsa pää”. – Efesolaisille 5:23.
Tätä järjestelyä tukemaan Jumala antoi seuraavan ohjeen: ”Olkoot vaimot alamaiset miehelleen.” (Efesolaisille 5:22) Se miten tämä järjestely vaikuttaa vaimoon, riippuu kahdesta seikasta: Ensiksikin kuinka halukkaasti hän alistuu tähän järjestelyyn? Ja toiseksi miten hänen aviomiehensä käyttää valtaansa? Kun kumpikin aviopuoliso suhtautuu oikein tähän järjestelyyn, he huomaavat varmasti, että se on siunaus vaimolle, miehelle sekä lapsille.
Ei tyranni
Miten aviomiehen tulisi käyttää valtaansa? Hänen tulisi noudattaa Jumalan Pojan antamaa erinomaista esimerkkiä. Raamatussa sanotaan: ”Mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristuskin on seurakunnan pää, hän, tämän ruumiin pelastaja. Miehet, rakastakaa jatkuvasti vaimoanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja luovutti itsensä sen puolesta.” (Efesolaisille 5:23, 25) Se miten Jeesus Kristus käytti johtoasemaa, oli siunaus seurakunnalle. Hän ei ollut tyranni. Hän ei saanut opetuslapsia tuntemaan, että heitä rajoitettiin tai sorrettiin. Sen sijaan hän hankki itselleen kaikkien kunnioituksen kohtelemalla heitä rakkaudellisesti ja sääliväisesti. Tämä on todella erinomainen esimerkki aviomiehille siitä, miten heidän tulee kohdella vaimoaan!
Kaikki aviomiehet eivät kuitenkaan noudata tätä erinomaista esimerkkiä. He käyttävät Jumalalta saamaansa johtoasemaa pikemminkin itsekkäästi kuin vaimonsa hyväksi. He hallitsevat vaimoaan tyrannimaisesti ja vaativat ehdotonta alamaisuutta, eivätkä salli vaimon päättää itse mistään. Tällaisen miehen vaimo ei ymmärrettävästi useinkaan vietä onnellista elämää. Tällainen aviomieskin kärsii, koska hän ei saa vaimonsa rakkaudellista kunnioitusta.
Jumala kyllä vaatii vaimoa kunnioittamaan sitä asemaa, joka hänen miehellään on perheen päänä. Mutta jos aviomies haluaa nauttia siitä, että hänen vaimonsa kunnioittaa häntä syvästi, hänen on ansaittava tuo kunnioitus, ja parhaiten hän voi onnistua siinä toimimalla vastuuntuntoisesti ja kehittämällä hyviä, jumalisia ominaisuuksia huonekunnan päänä.
Alamaisuus on suhteellista
Aviomiehen valta vaimoonsa ei ole ehdotonta. Joillakin tavoin vaimon alamaisuutta voidaan verrata maallista hallitsijaa kohtaan osoitettavaan alamaisuuteen. Jumala määrää, että kristityn täytyy olla ”alamainen esivalloille”. (Roomalaisille 13:1) Tämän alamaisuuden on kuitenkin aina oltava tasapainossa sen alamaisuuden kanssa, jonka olemme velkaa Jumalalle. Jeesus sanoi: ”Maksakaa takaisin keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan.” (Markus 12:17) Jos keisari (maallinen hallitus) vaatii meitä antamaan itselleen sen, mikä kuuluu Jumalalle, me muistamme, mitä apostoli Pietari sanoi: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” – Apostolien teot 5:29.
Jokseenkin samalla tavoin kristityn naisen on oltava alamainen aviomiehelleen silloinkin, kun tämä ei ymmärrä tai kunnioita kristillisiä periaatteita. Sen sijaan että nainen kapinoisi tätä Jumalan säätämää järjestelyä vastaan, hänen olisi viisasta kohdella miestään rakkaudellisesti ja huomaavaisesti ja yrittää sillä tavoin saavuttaa miehensä luottamus. Sellainen hyvä käytös ehkä saa hänen miehensä muuttumaan; sen avulla hänet saatetaan jopa voittaa totuuden puolelle. (1. Pietari 3:1, 2) Jos aviomies käskee vaimoa tekemään jotakin sellaista, minkä Jumala kieltää, vaimon täytyy muistaa, että Jumala on hänen ensisijainen Hallitsijansa. Jos mies esimerkiksi vaatii vaimoaan osallistumaan moraalittomiin sukupuolisiin tapoihin, kuten vaimon vaihtamiseen, vaimon tulee kieltäytyä alistumasta. (1. Korinttolaisille 6:9, 10) Hänen omatuntonsa ja ensisijainen alamaisuutensa Jumalalle ohjaavat hänen alamaisuuttaan miestään kohtaan.
Kuningas Daavidin päivinä Abigail oli naimisissa Naabalin kanssa. Naabal ei kunnioittanut Jumalan periaatteita, vaan käyttäytyi tylysti ja rakkaudettomasti Daavidia ja tämän miehiä kohtaan. Nämä olivat suojelleet tuhansia Naabalille kuuluvia lampaita ja vuohia, mutta kun Daavid pyysi lahjaksi ruokaa, Naabal kieltäytyi antamasta mitään.
Abigailin saatua tietää, että hänen miehensä kitsaus oli syöksevä huonekunnan onnettomuuteen, hän päätti itse viedä ruokaa Daavidille. ”Abigail otti joutuin kaksisataa leipää, kaksi leiliä viiniä, viisi lampaanpaistia, viisi sea-mittaa paahdettuja jyviä, sata rusinakakkua ja kaksisataa viikunakakkua ja pani ne aasien selkään. Ja hän sanoi palvelijoillensa: ’Menkää minun edelläni, minä tulen jäljessänne’. Mutta miehellensä Naabalille hän ei sitä ilmoittanut.” – 1. Samuelin kirja 25:18, 19.
Oliko Abigail väärässä toimiessaan vastoin miehensä tahtoa? Ei tässä tapauksessa. Abigailin alamaisuus ei vaatinut häntä olemaan yhtä rakkaudeton kuin hänen miehensä oli, erityisesti siksi, että Naabalin epäviisas menettely vaaransi koko hänen huonekuntansa. Sen vuoksi Daavid sanoi Abigailille: ”Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, joka tänä päivänä lähetti sinut minua vastaan. Ja siunattu olkoon sinun ymmärtäväisyytesi.” (1. Samuelin kirja 25:32, 33) Samoin nykyään kristittyjen vaimojen ei tulisi ärsyyntyä miehensä johtoasemaan ja kapinoida sitä vastaan, mutta jos mies ryhtyy käyttäytymään epäkristillisesti, vaimon ei tarvitse seurata hänen menettelyään.
Kirjeessään efesolaisille Paavali tosin sanoo: ”Niin kuin seurakunta on alamainen Kristukselle, niin olkoot vaimotkin miehelleen kaikessa alamaiset.” (Efesolaisille 5:24) Se että apostoli käyttää tässä sanaa ’kaikki’, ei merkitse sitä, ettei vaimon alamaisuudella ole mitään rajoja. Paavalin käyttämä ilmaus ”niin kuin seurakunta on alamainen Kristukselle” ilmaisee, mitä hänellä oli mielessä. Kaikki mitä Kristus vaatii seurakunnaltaan, on vanhurskasta, sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. Sen vuoksi seurakunta voi huoletta ja iloiten olla alamainen hänelle kaikessa. Samalla tavoin vaimo, jonka kristitty mies pyrkii hartaasti noudattamaan Jeesuksen esimerkkiä, on mielellään alamainen hänelle kaikessa. Vaimo tietää, että mies haluaa syvästi hänen parastaan eikä koskaan tieten tahtoen pyydä häntä tekemään mitään, mikä on ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa.
Aviomies saa jatkuvasti osakseen vaimonsa rakkauden ja kunnioituksen, kun hän heijastaa päänsä, Jeesuksen Kristuksen, jumalisia ominaisuuksia. Jeesus käski seuraajiaan rakastamaan toisiaan. (Johannes 13:34) Käyttäessään valtaansa sopusoinnussa Kristuksen korkeamman johtoaseman kanssa aviomies myötävaikuttaa siihen, että vaimo voi olla onnellinen hänen johtonsa alaisuudessa, vaikka mies onkin erehtyväinen ja epätäydellinen. (1. Korinttolaisille 11:3) Jos vaimo kehittää vaatimattomuuden ja rakkaudellisen huomaavaisuuden kristillisiä ominaisuuksia, hänen ei ole vaikeaa alistua miehensä johtoon.
Nöyrä ja järkevä
Seurakunnassa miehet ja vaimot ovat hengellisiä veljiä ja sisaria, joilla on tasavertainen asema Jehovan edessä. (Vrt. Galatalaisille 3:28.) Jumala on kuitenkin määrännyt miehet valvomaan seurakuntaa. Oikeasydämiset naiset tunnustavat tämän mielellään täysin alistuvaisina. Seurakunnan kypsät kristityt miehet tunnustavat nöyrästi heillä olevan raskaan velvollisuuden: heidän ei tule hallita laumaa herroina. – 1. Pietari 5:2, 3.
Jos seurakunnassa miesten ja naisten välillä vallitsee tällainen suhde, niin miten kristitty aviomies voi puolustella sitä, että hän käyttäytyy tyrannimaisesti vaimoaan, hengellistä sisartaan, kohtaan? Entä miten vaimo voi perustella sitä, että hän kilpailee johtoasemasta miehensä kanssa? Heidän pitäisi sen sijaan kohdella toisiaan siten kuin apostoli Pietari kehottaa kaikkia seurakunnan jäseniä kohtelemaan toisiaan: ”Olkaa kaikki samanmielisiä, myötätuntoisia, veljellistä kiintymystä omaavia, hellän sääliväisiä, nöyrämielisiä.” (1. Pietari 3:8) Myös Paavali neuvoi: ”Pukeutukaa – – Jumalan valitsemina, pyhinä ja rakastettuina sääliväisyyden hellään kiintymykseen, huomaavaisuuteen, mielen vaatimattomuuteen, lempeyteen ja pitkämielisyyteen. Kestäkää jatkuvasti toisianne ja antakaa jatkuvasti toisillenne auliisti anteeksi, jos jollakulla on valituksen syytä toista vastaan. Niin kuin Jehova on antanut teille auliisti anteeksi, niin antakaa tekin.” – Kolossalaisille 3:12, 13.
Seurakunnassa pitäisi kehittää tällaista asennetta. Aviomiehen ja vaimon pitäisi erityisesti kehittää sitä kristillisessä kodissa. Mies voi osoittaa hellän kiintymyksensä ja lempeytensä kuuntelemalla vaimonsa ehdotuksia. Hänen tulisi harkita vaimonsa näkökantaa, ennen kuin hän tekee jonkin ratkaisun, joka vaikuttaa perheeseen. Kristityt vaimot eivät ole tyhmiä. He voivat usein esittää miehelleen arvokkaita ehdotuksia, niin kuin Saara esitti miehelleen Aabrahamille. (1. Mooseksen kirja 21:12) Kristitty vaimo ei toisaalta vaadi mieheltään kohtuuttomia. Hän osoittaa huomaavaisuutensa ja mielen vaatimattomuutensa noudattamalla miehensä johtoa ja tukemalla hänen ratkaisujaan, vaikka ne saattavatkin joskus poiketa hänen omista mieltymyksistään.
Järkevä aviomies, niin kuin järkevä vanhinkin, on helposti lähestyttävä ja huomaavainen. Rakastava vaimo on puolestaan sääliväinen ja pitkämielinen, ja hän tajuaa miehensä ponnistelevan täyttääkseen vastuunsa huolimatta epätäydellisyydestä ja elämän paineista. Kun sekä mies että vaimo kehittävät sellaista asennetta, alamaisuus avioliitossa ei ole mikään ongelma. Se tuottaa sen sijaan iloa, turvallisuutta ja kestävää tyytyväisyyttä.