KUT, KUTA

Sekä ”Kut” että ”Kuta” tarkoittavat kumpikin erään sellaisen kansan kotipaikkaa, jonka Assyrian kuningas siirsi asumaan Samarian kaupunkeihin Israelin jouduttua pakkosiirtolaisuuteen 740 eaa. (2Ku 17:23, 24, 30). Näiden Kutasta ja muilta paikkakunnilta väkisin siirrettyjen asukkaiden vitsauksena olivat kuitenkin leijonat, jotka tappoivat ihmisiä, ja kun he pyysivät Assyrian kuninkaalta apua, heille lähetettiin muuan entisen Israelin pohjoisen valtakunnan pappi. Koska Jumala ei ollut enää pitkään aikaan hyväksynyt Israelissa harjoitettua palvontaa (1Ku 13:33, 34; 16:31–33), tämän papin palvelukset eivät tehneet heistä aitoja Jehovan palvojia, vaan ”omien jumaliensa palvojiksi he osoittautuivat”, eli Kutasta tulleet jatkoivat jumalansa Nergalin palvelemista. Kutasta ja muista kansakunnista olevat avioituivat jäljelle jääneiden israelilaisten kanssa, ja heidän jälkeläisiään alettiin yleisesti nimittää ”samarialaisiksi”. Josefuksen mukaan heitä kutsuttiin ”heprean kielellä kutalaisiksi (Kutim), ja kreikkalaiset [nimittivät heitä] samarialaisiksi” (Jewish Antiquities, IX, 290 [xiv, 3]). Nimitystä ”Kutim” käytettiin ilmeisesti siksi, että valtaosa alkuperäisistä siirtolaisista oli lähtöisin Kutasta. (2Ku 17:24–41.)

Noin 50 km Babylonista koilliseen sijaitsevasta Tell Ibrahimista (Imam Ibrahim) löydetyt sopimustaulut, joissa on nimi Kutu (Kutin akkadinkielinen vastine), ovat saaneet useimmat maantieteilijät samastamaan nykyisen Tell Ibrahimin Raamatun ajan Kutaan. Vaikuttaa siltä, että Kuta oli aikoinaan Babylonian maailmanvallan tärkeimpiä kaupunkeja ja että se oli luultavasti myös suurehko kaupunki, koska nykyisin paikalla oleva kumpu on n. 18 m korkea ja sen ympärysmitta on 3 km. Näiden raunioiden keskeltä erottuu otaksuttavasti muinaisen Nergalin temppelin paikka, mikä on sopusoinnussa sen Raamatun maininnan kanssa, että ”Kutin miehet” olivat tuon jumalan palvojia (2Ku 17:29, 30).