Pitempää ikää etsimässä

”Ihminen, naisesta syntynyt, on lyhytikäinen ja täynnä kiihtymystä. Hän on puhjennut esiin kuin kukka, ja hänet katkaistaan pois, ja hän pakenee kuin varjo eikä pysy.” (Job 14:1, 2)

TÄMÄ elämän lyhyyttä koskeva mietelmä kirjoitettiin noin 3 500 vuotta sitten, mutta harva kiistäisi sitä nykyäänkään. Ihmiset ovat aina pitäneet epätyydyttävänä sitä, että heidän elämänsä parhaat päivät kuluvat nopeasti, minkä jälkeen he vanhenevat ja kuolevat. Siksi kautta historian on ollut tarjolla kasapäin menetelmiä, joiden avulla elämää on yritetty pidentää.

Jobin aikoina egyptiläiset yrittivät turhaan saada takaisin nuoruutensa syömällä eläinten kiveksiä. Yksi keskiaikaisen alkemian tärkeimmistä tavoitteista oli tuottaa elinikää pidentävä eliksiiri. Monet alkemistit uskoivat, että keinotekoisesti valmistettu kulta toisi kuolemattomuuden ja että kultaisilta lautasilta syöminen pidentäisi elämää. Muinaiset Kiinan taolaiset ajattelivat voivansa saavuttaa kuolemattomuuden muuttamalla ruumiin kemiaa, mihin he pyrkivät mietiskelemällä, tekemällä hengitysharjoituksia ja noudattamalla tiettyä ruokavaliota.

Espanjalainen löytöretkeilijä Juan Ponce de León tunnetaan väsymättömästä nuoruudenlähteen etsinnästään. Eräs 1700-luvulla elänyt lääkäri suositteli kirjassaan Hermippus Redivivus, että nuoria neitsyitä pidettäisiin keväällä pienessä huoneessa ja heidän hengitystään kerättäisiin pulloihin ja käytettäisiin elämää pidentävänä lääkkeenä. Sanomattakin on selvää, ettei mikään näistä menetelmistä tuottanut tulosta.

Nyt, noin 3 500 vuoden kuluttua siitä, kun Mooses kirjoitti Jobin toteamuksen muistiin, ihminen on kävellyt kuun pinnalla, keksinyt autoja ja tietokoneita ja tutkinut atomia ja solua. Kaikista näistä teknisistä edistysaskeleista huolimatta olemme kuitenkin edelleen ’lyhytikäisiä ja täynnä kiihtymystä’. Elinajan odote on kyllä pidentynyt teollisuusmaissa huimasti sadan viime vuoden aikana, mutta se johtuu pääasiassa kohentuneesta terveydenhuollosta, paremmasta hygieniasta ja ravitsevammasta ruoasta. Esimerkiksi Ruotsissa miesten keskimääräinen elinikä nousi 1800-luvun keskivaiheilta 1990-luvun alkuun mennessä 40 vuodesta 75 vuoteen ja naisten 44:stä 80:een. Merkitseekö tämä kuitenkaan sitä, että ihmisen halu elää pitempään on tyydytetty?

Ei, koska vaikka joissakin maissa entistä useammat ihmiset elävät iäkkäiksi, Mooseksen vuosia sitten kirjoittamat sanat pitävät yhä paikkansa: ”Vuosiemme päivät ovat itsessään seitsemänkymmentä vuotta, ja jos niitä erikoisen voiman vuoksi on kahdeksankymmentä vuotta, – – se on menevä pian ohitse, ja me lennämme pois.” (Psalmit 90:10.) Näemmekö tilanteen muuttuvan lähitulevaisuudessa? Voiko ihminen elää huomattavan paljon pitempään? Näitä kysymyksiä käsitellään seuraavassa kirjoituksessa.