Sanoista jotka loukkaavat sanoihin jotka parantavat

”Kuolema ja elämä ovat kielen vallassa.” (SANANLASKUT 18:​21)

HERJAAMINEN – tahallisen loukkaava kielenkäyttö – tuomitaan selvästi Raamatussa. Se, joka Mooseksen lain alaisuudessa herjasi vanhempiaan, saattoi aiheuttaa itselleen kuolemanrangaistuksen (2. Mooseksen kirja 21:​17). Jehova Jumala ei näin ollen suhtaudu tähän asiaan kevyesti. Hänen Sanansa, Raamattu, ei tue käsitystä, jonka mukaan sillä, mitä tapahtuu ’suljettujen ovien takana’, ei juurikaan ole merkitystä niin kauan kuin ihminen sanoo palvelevansa Jumalaa. Raamatussa sanotaan: ”Jos joku mielestään noudattaa jotakin palvontamuotoa eikä kuitenkaan pidä kieltään kurissa, vaan pettää edelleen omaa sydäntään, niin hänen palvontamuotonsa on turha.” (Jaakobin kirje 1:​26; Psalmit 15:​1, 3.) Jos siis mies herjaa vaimoaan, kaikki hänen kristilliset tekonsa voivat muuttua Jumalan silmissä arvottomiksia (1. Korinttilaisille 13:​1–3).

Kristitty, joka on herjaaja, on myös vaarassa tulla erotetuksi seurakunnasta. Hän voi jopa menettää Jumalan valtakunnan siunaukset. (1. Korinttilaisille 5:​11; 6:​9, 10.) Ei ole epäilystäkään siitä, että sen, joka loukkaa sanoillaan, täytyy tehdä suuri muutos. Miten siinä sitten voidaan onnistua?

Mikä on todellisena ongelmana?

On ilmeistä, että herjaaja ei muutu, ellei hän selvästi ymmärrä, että hänellä on vakava ongelma. Eräs neuvoja on tehnyt sen ikävän havainnon, että monet niistä miehistä, jotka käyttävät herjaavaa kieltä, ”eivät pidä käyttäytymistään laisinkaan tuomittavana. Näiden miesten mielestä tällainen käyttäytyminen on täysin normaalia ja ’luonnollista’ miesten ja vaimojen keskinäisessä kanssakäymisessä.” Monet eivät siis näe, että heidän täytyisi muuttua, ennen kuin heidän huomionsa kohdistetaan suoraan tähän asiaan.

Usein käy niin, että vaimo tuntee, pyydettyään apua tilanteensa arvioimiseen myös rukouksessa, että hänen on pakko esittää mielipiteensä avoimesti oman ja lastensa hyvinvoinnin vuoksi ja siksi, että hän on huolissaan miehensä asemasta Jumalan edessä. On tietenkin aina olemassa se vaara, että suoraan puhuminen pahentaa tilannetta ja että mies kiistää kaiken, mitä hänen vaimonsa sanoo. Vaimo voi ehkä estää tämän ajattelemalla huolellisesti etukäteen, miten hän aikoo ottaa asian esille. ”Kuin kultaomenoita hopeisissa kaiverrustöissä on oikeaan aikaan puhuttu sana”, sanoo Raamattu (Sananlaskut 25:​11). Hän voi tavoittaa miehensä sydämen puhumalla lempeästi mutta silti avoimesti jonakin sopivana hetkenä (Sananlaskut 15:​1).

Sen sijaan että vaimo esittäisi syytöksiä, hänen pitäisi yrittää tuoda ilmi se, millä tavoin loukkaava puhe vaikuttaa häneen. Sillä, että hän kohdistaa huomion itseensä, päästään usein parhaisiin tuloksiin. Hän voi sanoa esimerkiksi: ”Minua loukkaa se, että – –” tai: ”Minusta tuntuu hyvin pahalta, kun sinä sanot minulle – –.” Tällaiset sanat tavoittavat todennäköisemmin sydämen, sillä ne eivät hyökkää ihmistä vastaan, vaan käyvät käsiksi ongelmaan (vrt. 1. Mooseksen kirja 27:​46–​28:​1).

Vaimon päättäväinen mutta silti tahdikas esiintyminen tällaisessa asiassa voi tuottaa hyviä tuloksia (vrt. Psalmit 141:​5). Mies, josta käytämme nimeä Steven, havaitsi tämän todeksi. ”Vaimoni tunnisti herjaajan, jota en ollut havainnut itsessäni, ja hänellä oli niin paljon rohkeutta, että hän kertoi siitä minulle”, hän sanoo.

Avun saaminen

Mitä vaimo voi tehdä, jos hänen miehensä kieltäytyy myöntämästä ongelmaansa? Tässä vaiheessa jotkut vaimot etsivät ulkopuolista apua. Tämän kaltaisissa vaikeissa tilanteissa Jehovan todistajat voivat lähestyä seurakuntansa vanhimpia. Raamattu neuvoo näitä miehiä olemaan rakkaudellisia ja huomaavaisia, kun he kaitsevat Jumalan hengellistä laumaa, ja toisaalta ”ojentamaan niitä, jotka väittävät vastaan”, toisin sanoen Jumalan sanan terveellisiä opetuksia vastaan (Titukselle 1:​9; 1. Pietarin kirje 5:​1–3). Vaikka vanhinten ei olekaan sopivaa sekaantua avioparien yksityisasioihin, he ovat syystä huolissaan, kun jossakin perheessä toinen puoliso kärsii toisen karkeasta kielenkäytöstä (Sananlaskut 21:​13). Noudattaessaan tarkasti Raamatun normeja nämä miehet eivät puolustele eivätkä vähättele loukkaavaa puhetta.b

Vanhimmat voivat ehkä auttaa keskusteluyhteyden luomisessa miehen ja vaimon välille. Esimerkiksi erästä vanhinta lähestyi nainen, joka kertoi kärsineensä jo vuosia miehensä – uskonveljen – solvauksista. Sovittiin niin, että vanhin tapaisi heidät molemmat. Kun toinen puolisoista puhui, vanhin pyysi, että toinen kuuntelisi sanomatta väliin mitään. Kun tuli vaimon vuoro, tämä sanoi, ettei hän voinut enää kestää miehensä vihanpuuskia. Hän selitti, että hänen mahaansa oli vuosien ajan kouristanut aina loppupäivästä, kun hän ei koskaan tiennyt, oliko mies kotiin tullessaan pahalla tuulella vai ei. Räjähtäessään mies puhui halventavasti vaimonsa sukulaisista ja ystävistä sekä tämän ominaisuuksista.

Vanhin pyysi vaimoa selittämään, miltä miehen sanat tuntuivat hänestä. ”Minusta tuntui kuin olisin ollut niin paha ihminen, ettei kukaan kykene rakastamaan minua”, hän vastasi. ”Kysyin joskus äidiltäni: ’Äiti, olenko minä sellainen ihminen, että minun kanssani on vaikea elää? Tunnunko minä toisista epämiellyttävältä?’” Kun vaimo kertoi, millaisilta miehen sanat hänestä tuntuivat, mies alkoi itkeä. Ensimmäistä kertaa hän tajusi, miten syvästi hän oli loukannut vaimoaan sanoillaan.

Ihminen voi muuttua

Joillakin ensimmäisen vuosisadan kristityillä oli ongelmana herjaava kielenkäyttö. Kristitty apostoli Paavali kehotti heitä panemaan pois ”vihastuksen, suuttumuksen, pahuuden, herjaavan ja rivon puheen” (Kolossalaisille 3:​8). Karkea puhe on kuitenkin enemmän sydämen kuin kielen ongelma (Luukas 6:​45). Tästä syystä Paavali jatkoi: ”Riisukaa pois vanha persoonallisuus tottumuksineen ja pukeutukaa uuteen persoonallisuuteen.” (Kolossalaisille 3:​9, 10.) Muuttuminen ei siis tarkoita vain sitä, että ihminen alkaa puhua toisella tavalla, vaan myös sitä, että hän alkaa ajatella toisella tavalla.

Aviomies, joka käyttää vahingollista kieltä, tarvitsee ehkä apua saadakseen selville todellisen syyn käyttäytymiseensä.c Hänen pitäisi haluta, että hänellä olisi samanlainen asenne kuin oli psalminkirjoittajalla: ”Tutki minut läpikotaisin, oi Jumala, ja tunne sydämeni. Koettele minua ja tunne levottomuutta herättävät ajatukseni ja katso, onko minussa mitään tuskan tietä.” (Psalmit 139:​23, 24.) Esimerkiksi: Miksi hänestä tuntuu siltä, että hänen täytyy määräillä ja hallita puolisoaan? Mikä saa hänet käymään sanalliseen hyökkäykseen? Ovatko hänen hyökkäyksensä oire syvälle syöpyneestä kaunasta? (Sananlaskut 15:​18.) Kärsiikö hän arvottomuuden tunteista, mikä kenties on seurausta kasvatuksesta, jolle oli ominaista arvosteleva puhe? Tällaisten kysymysten avulla mies voi saada selville käyttäytymisensä perimmäiset syyt.

Herjaavaa puhetapaa on kuitenkin vaikea kitkeä pois, varsinkin jos sitä on ollut juurruttamassa koti, jossa vanhemmat itse olivat pisteliäitä, tai kulttuuri, joka edistää tyrannimaista käyttäytymistä. Mistä tahansa, mikä on opittua, on kuitenkin mahdollista oppia myös – ajan ja ponnistelujen myötä – pääsemään eroon. Raamattu on suurin apu tässä suhteessa. Sen avulla ihminen voi voittaa jopa erittäin syvälle juurtuneita käyttäytymistapoja (vrt. 2. Korinttilaisille 10:​4, 5).

Oikea näkemys Jumalan antamista rooleista

Miehillä, jotka käyttävät loukkaavaa kieltä, on usein vääristynyt näkemys Jumalan miehelle ja vaimolle antamista rooleista. Esimerkiksi raamatunkirjoittaja Paavali sanoo, että vaimojen tulee olla ”alamaisia miehelleen” ja että ”mies on vaimonsa pää” (Efesolaisille 5:​22, 23). Aviomies saattaa ajatella, että johtoasema antaa hänelle oikeuden käyttää ehdotonta määräysvaltaa. Asia ei kuitenkaan ole näin. Vaikka vaimo onkin miehensä vallan alainen, hän ei silti ole tämän orja. Vaimo on hänen ’auttajansa’ ja ”täydennyksensä” (1. Mooseksen kirja 2:​18). Näin ollen Paavali jatkaa: ”Miesten pitää rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Se, joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään, sillä ei kukaan ole koskaan vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niin kuin Kristuskin seurakuntaa.” (Efesolaisille 5:​28, 29.)

Jeesus – kristillisen seurakunnan pää – ei koskaan sättinyt opetuslapsiaan, niin että he olisivat hermostuneina miettineet, milloin hän jälleen puhkeaisi arvostelemaan heitä. Sen sijaan hän oli lempeä, ja näin he saattoivat säilyttää arvokkuutensa. ”Minä virvoitan teidät”, hän lupasi heille. ”Minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä.” (Matteus 11:​28, 29.) Sen pohtiminen Jumalalle esitettävissä rukouksissa, miten Jeesus käytti johtoasemaansa, voi auttaa aviomiestä suhtautumaan johtoasemaansa tasapainoisemmin.

Kun syntyy jännitystä

On aivan eri asia tuntea Raamatun periaatteet kuin soveltaa niitä paineen alaisena oltaessa. Miten aviomies voi estää sen, ettei hän ala jälleen käyttää karkeaa kieltä, kun syntyy jännitystä?

Se, että aviomies ärsyyntyneenä ollessaan käy sanalliseen hyökkäykseen, ei ole mikään miehekkyyden merkki. Raamattu sanoo: ”Joka on hidas vihastumaan, on parempi kuin väkevä mies, ja henkensä hillitsevä on parempi kuin kaupungin valloittaja.” (Sananlaskut 16:​32.) Todellinen mies hillitsee henkensä. Hän osoittaa empatiaa miettimällä seuraavia asioita: Miten sanani vaikuttavat vaimooni? Miltä minusta tuntuisi, jos olisin hänen asemassaan? (Vrt. Matteus 7:​12.)

Raamatussa kuitenkin myönnetään se, että jotkin tilanteet voivat ärsyttää. Psalmista kirjoitti tällaisista tilanteista: ”Kiihtykää, mutta älkää tehkö syntiä. Sanokaa sanottavanne sydämessänne vuoteellanne ja pysykää vaiti.” (Psalmit 4:​4.) On sanottu myös näin: ”Siinä ei ole mitään väärää, että ihminen suuttuu, mutta on väärin käydä sanalliseen hyökkäykseen olemalla sarkastinen, nöyryyttävä tai halventava.”

Jos aviomiehestä tuntuu, että hän on vaarassa menettää puheensa hallinnan, hän voi oppia ottamaan lisäaikaa. Kenties hänen olisi viisasta poistua huoneesta, tehdä kävelylenkki tai vetäytyä jonnekin omiin oloihinsa rauhoittumaan. Sananlaskujen 17:14 sanoo: ”Lähde – – pois, ennen kuin riitely on puhjennut.” Asiaan voidaan palata sen jälkeen, kun suuttumus on asettunut.

Kukaan ei tietenkään ole täydellinen. Aviomies, jolla on ollut ongelmana karkea puhetapa, voi sortua uudelleen samaan. Kun näin tapahtuu, hänen pitäisi pyytää anteeksi. ”Uuden persoonallisuuden” ylleen pukeminen on jatkuva prosessi, mutta se on kuitenkin sellainen prosessi, josta lopulta saa palkaksi runsaita siunauksia (Kolossalaisille 3:​10).

Sanoja jotka parantavat

”Kuolema ja elämä ovat” tosiaankin ”kielen vallassa” (Sananlaskut 18:​21). Loukkaava puhe täytyy korvata sanoilla, jotka rakentavat ja lujittavat avioliittoa. Eräs Raamatun sananlasku sanoo: ”Miellyttävät sanat ovat hunajakenno: makeat sielulle ja lääkitys luille.” (Sananlaskut 16:​24.)

Joitakin vuosia sitten tehtiin tutkimus sen selville saamiseksi, millaiset osatekijät saivat lujat perheet toimimaan tehokkaasti. ”Tutkimuksessa havaittiin, että näissä perheissä perheenjäsenet pitivät toisistaan ja että he kertoivat toisilleen yhä uudelleen pitävänsä toisistaan”, kirjoittaa avioliittoneuvoja David R. Mace. ”He puhuivat myönteisesti toisistaan, kohensivat toistensa omanarvontuntoa ja käyttivät hyväkseen kaikki järkevät tilaisuudet osoittaakseen hellyyttä sanoin ja teoin. Seurauksena oli aivan luonnostaan se, että he nauttivat yhdessäolosta ja vahvistivat toisiaan tavoilla, jotka tekivät heidän suhteestaan erittäin tyydyttävän.”

Kukaan jumalaapelkäävä aviomies ei voi rehellisesti sanoa rakastavansa vaimoaan, jos hän tietoisesti loukkaa tätä sanoillaan (Kolossalaisille 3:​19). Sama pitäisi tietenkin paikkansa myös vaimosta, joka solvaa miestään. Molemmat aviopuolisot ovat tosiaankin velvollisia noudattamaan seuraavaa Paavalin efesolaisille antamaan kehotusta: ”Älköön suustanne lähtekö mitään mätää puhetta, vaan sellaista, mikä on tarpeen mukaan hyvää rakennukseksi, jotta se antaisi sitä, mikä on suotuisaa kuulijoille.” (Efesolaisille 4:​29.)

[Alaviitteet]

[Kuva s. 9]

Kristitty vanhin voi ehkä auttaa keskusteluyhteyden luomisessa miehen ja vaimon välille

[Kuva s. 10]

Aviomiesten ja vaimojen pitäisi ponnistella kovasti voidakseen ymmärtää toisiaan