vastaan ollessamme huumausaineiden tai muiden tottumusta muodostavien vahingollisten rikkaruohojen orjina, mikä orjuus asettaa meidät alttiiksi henkidemonien vaikutukselle? Jehovan tuomio tällaisia huumausaineiden orjia vastaan tulevan ”suuren ahdistuksen” aikana merkitsee heidän tuhoaan. (Ilm. 21:8) Jehova Jumala ei aivan varmasti halua tällaisia orjia kristittyjen todistajiensa seurakuntaan nyt tässä ”asiainjärjestelmän lopussa” (Um). Ilm. 22:15 (Um) sanoo luvatusta ”uudesta Jerusalemista”: ”Ulkopuolella ovat koirat ja spiritismin harjoittajat [huumaajat, Rivienvälinen valtakunnankäännös, engl.] ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka pitävät valheesta ja harjoittavat sitä.”

³⁶ Sen tähden on nämä ohjeet annettu tuntien syvää vastuuta Jehova Jumalalle. Vanhinten velvollisuus on sen vuoksi Jumalan lauman hengellisinä valvojina huolehtia siitä, että tuollaisia ei-haluttuja aineksia ei oteta Jehovan kristittyjen todistajien seurakuntien hyväksytyiksi, kastetuiksi jäseniksi.

Lukijain kysymyksiä

● Miten joku ’merkitään’ 2. Tess. 3:14, 15:n esittämässä merkityksessä? – Amerikan Samoa.

Apostoli Paavali kirjoitti Tessalonikan seurakunnalle: ”Jos kuka ei tottele sitä, mitä me tässä kirjeessä olemme sanoneet, niin merkitkää hänet älkääkä seurustelko hänen kanssaan, että hän häpeäisi. Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan neuvokaa niinkuin veljeä.” (2. Tess. 3:14, 15) Hän oli hiukan aikaisemmin kirjeessään antanut samankaltaisia ohjeita sanoen: ”Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet.” (6. jae) Paavali jatkoi sitten ilmaisten sen ”opetuksen”, jonka he olivat häneltä ja hänen seuralaisiltaan saaneet siitä ahkeran työnteon esimerkistä, jonka he olivat antaneet ollessaan veljien luona Tessalonikassa. Vaikka suurin osa seurakunnasta menetteli hyvin, niin siellä oli nyt joitakuita, jotka ’vaelsivat kurittomasti, eivät tehneet työtä, vaan puuhailivat sellaisessa, mikä ei heille kuulunut’. – Jakeet 7–11.

Nämä ’kurittomat’ eivät näin ollen syyllistyneet sellaisiin vakaviin rikkomuksiin kuin haureus, epäjumalanpalvelus tai kiristys, jollaiset rikkomukset olisivat velvoittaneet seurakunnan poistamaan heidät, jos he eivät katuneet, erottaen heidät. (1. Kor. 5:9–13) Tällaiset olivat kuitenkin huonoja esimerkkejä ja heillä oli epäterveellinen vaikutus seurakunnassa. He eivät ainakaan eräissä merkittävissä puolissa edustaneet sitä, mitä aidon kristillisyyden pitäisi olla. Vaikkei heidän väärä käytöksensä ollutkaan törkeä, se ei ollut kuitenkaan niin vähäpätöinen tai mitätön, että rakkaus olisi voinut sivuuttaa tai peittää sen. (1. Piet. 4:8) Siitä syystä heidät piti ’merkitä’. Mutta keiden piti tehdä se ja miten?

Huomaa, että Paavalin kirjettä ei lähetetty valvojalle, kuten Timoteukselle tai Tiitukselle, eikä valvojia mainita nimenomaan (kuten Fil. 1:1:ssä [Um]), vaan kirje on osoitettu yleensä ”seurakunnalle”. (2. Tess. 1:1) Siis, sen sijaan että vanhimmat virallisesti ja julkisesti olisivat leimanneet jotkut yksilöt ’kurittomiksi’, seurakunnan yksityiset jäsenet suorittivat merkinnän. Sanat ”merkitkää hänet” kuuluvat toisissa käännöksissä näin ”merkitkää hyvin hänet” (New English Bible); ”pankaa hänet hyvin merkille” (New Berkeley Version); ”pankaa hänet merkille” (Jerusalem Bible); ”pankaa erityisesti merkille se mies” (New American Standard Bible). He ’merkitsivät’ hänet siinä mielessä, mitä me tarkoitamme sanoessamme: ”Pane merkille sanani.”

Tätä eräitten merkitsemistä eli merkille panemista huonoina esimerkkeinä voidaan valaista päinvastaisella suotuisella merkitsemisellä, jota pyydetään Psalmissa 37:37. Psalmista kehottaa siinä: ”Ota nuhteettomasta vaari [merkitse nuhteeton mies (alav.: pane merkille), Jewish Publication Society], katso rehellistä: rauhan miehellä on tulevaisuus.” Kristittyjä kehotetaan myös ’katselemaan’ niitä, jotka antavat hyvän esimerkin heidän keskuudessaan, huomioiden heidän käytöstään ja jäljitellen heidän uskoaan. (Fil. 3:17; Hepr. 13:7) Tämä ei tietenkään vaadi tällaisten hyvien esimerkkien julkista nimeämistä. Heidän hyvä käytöksensä puhuu puolestaan ja tulee huomioitsijoille tunnetuksi. Samoin on noiden kurittomien huonon käytöksenkin laita, ja seurakunnan jäsenet yksilöinä ’merkitsevät’ heidät panemalla heidät merkille sellaisina, joita ei tule jäljitellä.

Missä määrin he ’eivät seurustele’ sellaisten ’merkittyjen’ kanssa? Tämän luvun 6. jae käskee ”vetäytymään pois [pysymään loitolla, New American Standard Bible] jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomaksi”. Heidän ’poisvetäytymisensä’ on ilmeisesti sellaista kuin on kuvattu Gal. 2:12:ssa. Siinä kerrotaan, että Pietari, tässä tapauksessa erheellisesti, ”vetäytyi pois ja pysytteli erillään” kansakuntien ihmisistä, jota vastoin hän aiemmin tapasi syödä heidän kanssaan. Näyttää siis siltä, että seurakunnan jäsenet lopettavat seuranpidon niiden kanssa, jotka he itse ’merkitsevät’, ja tekevät näin osoittaakseen, etteivät he hyväksy heidän omaksumiaan tapoja eli menettelyjä.

Valaisemme asiaa: Jotkut eivät seurakunnassa ehkä ota varteen Raamatun varoitusta maailmallisesta seurasta, ehkäpä sopivat seurustelutarkoituksessa tapaamisestakin epäuskoisen kanssa. (1. Kor. 7:39; 15:33; 2. Kor. 6:14) He voivat tehdä näin, vaikka heitä on usein neuvottu asiasta. Vanhimmat ovat saattaneet lavalta ja muuten tähdentää Raamatun neuvoa ja varoitusta, joka kieltää tällaisen käytöksen, mainitsematta kuitenkaan asianomaisia yksilöitä nimeltä. Mitä sitten? Jos silloin joku seurakunnan jäsen lähestyy ja kutsuu toisia osallistumaan tällaiseen maailmalliseen seuraan, niin nämä toiset ’merkitsisivät’ tällaisen henkilön ’kurittomaksi’ tässä suhteessa. He eivät haluaisi suinkaan liittyä häneen hänen menettelyssään. Vanhemmat saattaisivat joissakin tapauksissa katsoa tarpeelliseksi neuvoa lapsiaan rajoittamaan seurusteluaan joidenkuiden seurakunnassa olevien nuorten kanssa, jotka osoittautuisivat ’kurittomiksi’ näillä tavoilla. Vanhimmat olisivat luonnollisesti huolellisia siinä, etteivät käyttäisi tällaisia missään esimerkiksi kelpaavassa ominaisuudessa.

Tämä ei merkitse sitä, että veljet kieltäytyisivät tervehtimästä tällaista henkilöä, ikään kuin hän olisi 2. Joh. 9–11:ssä kuvailtujen henkilöitten kaltainen. Ollessaan kristillisessä kokouspaikassa he ottaisivat tällaisen vastaan ja tervehtisivät häntä veljellisellä tavalla. Mutta he pitäisivät mielessään hänen huonon esimerkkinsä ja laiminlyöntinsä ohjeitten noudattamisessa, ja kun sopiva tilaisuus tarjoutuisi, he ’neuvoisivat häntä kuin veljeä’. Ja erityisen tärkeätä on tietysti, että he itse antavat hyvän esimerkin kyseisessä asiassa. – Tiit. 2:7, 8.

Onko siis eroa näillä ’merkityillä’ ja henkilöillä, jotka ovat saattaneet tehdä vakavia syntejä, mutta joita ei ollut erotettu heidän vilpittömän katumuksensa takia? Kyllä on. Näitä jälkimmäisiä on tosin saatettu julkisesti nuhdella 1. Tim. 5:20:n mukaisesti, mutta he ovat jo tunnustaneet väärän menettelynsä, hävenneet sitä ja katuneet. Näin ei ole niiden laita, jotka tarvitsee ’merkitä’. Siitä syystä, että he eivät tunnusta menettelynsä erheellisyyttä, niin että katuisivat sitä, heidän on hävettävä, ja siksi veljet lakkaavat olemasta heidän seurassaan muissa kuin välttämättömissä tilanteissa, kuten kristillisissä kokouksissa.

Tämä ’merkitseminen’ ei merkitse sitä, että me ’tuomitsisimme’ veljiämme – lakkaisimme pitämästä heitä kristittyinä tai opetuslapsitovereina tai veljinä. Emmekä me tuomitse heitä sellaisissakaan asioissa, jotka ovat yksinomaan yksityisen omantunnon asioita. (Room. 14:10) Me paheksumme jotakin tapaa tai menettelyä, joka on selvästi vastoin Raamatun periaatteita. Jos nämä henkilöt voittavat ne, niin me iloitsemme, kun heitä ei tarvitse enää pitää merkittyinä, ja iloitsemme voidessamme seurustella vapaasti heidän kanssaan.

Meidän ei pidä siis käyttää tätä apostolin käskyä syynä kenenkään sellaisen halveksimiseen tai kylmään kohtelemiseen, joka ei täytä tarkalleen sitä, mitä me saatamme henkilökohtaisesti pitää ”ihanteellisena” menettelynä tai esimerkkinä. Jotkut ovat uusia uskossa, ja heillä on paljon opittavaa. Heitä tulee kohdella huomaavaisesti ja kärsivällisesti. (Room. 14:1–4; 15:1) Voimme siis kysyä itseltämme: ’Onko tuo henkilö todella ”kuriton” jossain niin merkittävässä asiassa, että hän ansaitsee tällaisen merkinnän?’ Satunnainen vähäinen lipsahdus käytöksessä ei ole samaa kuin sellaisen menettelytavan johdonmukainen noudattaminen, joka on ristiriidassa selvän Raamatun ohjeen kanssa. Huomaavaisuutta tulee osoittaa myös, kun joku tunnollisesti taistelee jotakin heikkoutta vastaan ja vilpittömästi haluaa parantua. Me haluamme suojella omaa hengellistä terveyttämme samoin kuin veljiemmekin. Mutta me haluamme myös pyrkiä ”siihen, mikä edistää rauhaa, ja siihen, mikä on rakentavaa toisillemme”, osoittaen tosi rakkautta ja kiinnostusta toisiamme kohtaan. – Room. 14:19, Um.