Alkoholin väärinkäyttö – kallis ongelma

ALKOHOLIN väärinkäyttö on kallis ongelma, josta sinäkin joudut kärsimään. ”Minäkö?” kysynet. ”Enhän minä ole alkoholisti!” Vaikket käyttäisi lainkaan alkoholia, niin joudut tavalla tai toisella kärsimään sen väärinkäytöstä, niin hämmästyttävältä kuin se voikin tuntua. Kaikki kärsivät siitä.

Yhdysvalloissa arvioidaan olevan noin 10 miljoonaa alkoholistia. Suomessa lasketaan olevan 300000 alkoholistia. Kun otetaan huomioon, että jokainen alkoholisti aiheuttaa ongelmia suunnilleen neljän muun ihmisen elämään – lähinnä perheelleen – silloin Yhdysvalloissa alkoholismista kärsii suoranaisesti noin 40 miljoonaa ja Suomessa 1,2 miljoonaa ihmistä. Niin, ja muista, että nämä ovat vasta kaksi maata.

Mutta millä tavalla sinä kärsit? Jos joku omaisesi juo liikaa, silloin eivät pelko, häpeä, pettymys ja jopa viha todennäköisesti ole sinulle vieraita. Amerikkalaisten tilastojen mukaan alkoholin väärinkäytöllä on osuutensa ainakin 30 prosentissa avioero- ja nuorisorikollisuustapauksista, 55 prosentissa kotona tapahtuneista tappeluista tai pahoinpitelyistä ja jopa 90 prosentissa ilmoitetuista lasten pahoinpitelytapauksista. Miten kallis hinta!

Seuraavana on korkea fyysiseen terveyteen vaikuttava hinta. Pitkäaikainen raju juominen on yhdistetty moniin kroonisiin sairauksiin, kuten maksakirroosiin, sydäntautiin, mahakatarriin, mahahaavaan, haimatulehdukseen ja erilaisten syövän muotojen saamisen vaaraan. Alkoholin suurkuluttaja maksaa siis todella kovan hinnan fyysisen terveytensä huononemisena!

Vaikket itse käyttäisikään alkoholia, kärsit sen väärinkäytön vaikutuksista. Saat maksaa enemmän vaatteistasi, autostasi – todellisuudessa kaikista tehdastuotteista – alkoholin väärinkäytön takia. Yhdysvaltain hallitus on arvioinut alkoholin väärinkäytön maksavan vuosittain noin 100 miljardia markkaa vastaavan summan tehtaitten tuotantotappioina. Se näkyy kauppatavaroissa niiden korotettuina hintoina ja huonompana laatuna. Suomessa alkoholihaitat maksavat vuosittain yli 2 miljardia markkaa.

Alkoholin väärinkäyttö tulee erittäin kalliiksi silloin kun juomarin työ on sellainen, että se vaikuttaa toisten elämään. Ajattelehan, miten kalliiksi voivat tulla esimerkiksi juoppojen joukkoliikenteen kuljettajien, liikennelentäjien tai kirurgien tekemät arviointivirheet.

Ajatko autoa? Yhdysvalloissa alkoholin väärinkäytöllä on osuutensa puolessa kaikista kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista (kuolleitten joukossa on viattomia uhreja). Suomessa rattijuopot aiheuttavat joka kolmannen kuolonkolarin. Ja vaikka humalainen autoilija ei törmäisikään sinuun, tunnet hänen juomisensa vaikutuksen, kun tulee liikennevakuutuksesi maksun aika.

On kuitenkin pakko myöntää, että monille ihmisille alkoholi on mielihyvän ja virkistyksen lähde. Kohtuullisella alkoholin käytöllä näyttää olevan heihin vain vähän tai ei lainkaan huonoja vaikutuksia. Siksi onkin luonnollista kysyä: Mitä alkoholismi tarkalleen sanottuna on? Miten se voidaan tunnistaa? Mitä sille voidaan tehdä?

Tosiasioita ja harhaluuloja alkoholismista

Kuka näistä on tyypillinen alkoholisti?

1 2 3 4 (Ks. kuvat painetussa julkaisussa)

VALITSITKO numeron 4? Kenties suurin harhaluulo alkoholismin suhteen on se, että asunnoton pummi olisi tyypillinen alkoholisti. Todellisuudessa suurkaupunkien pummien osuus alkoholisoituneesta väestöstä on alle 5 prosenttia. Keitä loput ovat? He huolehtivat lapsista kotona, hoitavat potilaita, tekevät toimistotyötä.

Luultavasti mikään yleisistä sairauksista ei ole siinä määrin väärien käsitysten verhoama kuin alkoholismi. Mitä siis tosiasiat osoittavat? Tosiasiat täytyy tunnustaa, jos alkoholismia mielitään hoitaa. Ja sitä voidaan hoitaa hyvin tuloksin.

● Mikä on alkoholisti?

Alkoholiongelmien asiantuntijan Marty Mannin mukaan ”alkoholisti on sellainen, jolle juominen on jatkuvana ja kasvavana ongelmana millä tahansa elämänalueella”. Pane merkille sana ”jatkuva”. Otamme esimerkin: Jos juominen aiheuttaisi kohtuukäyttäjälle jonkin ongelman hänen kotielämässään, seuraelämässään, liike-elämässä tai hänen ammatissaan, hän voi juoda vähemmän, vaikka sekin voisi kysyä suurta päättäväisyyttä. Mutta alkoholistin tapauksessa tilanne on toinen. Hän voi kyllä koettaa vähentää juomistaan. Mutta olkoonpa hän miten päättäväinen tahansa, kun hän alkaa juoda, hän ei pysty hallitsemaan juomistaan, ja siten juominen on ”jatkuvana” ongelmana hänen elämässään.

● Miksi alkoholismia sanotaan ”sairaudeksi”?

Yleensä sairaus määritellään ”jonkin elimen tai ruumiinosan elimelliseksi tai toiminnalliseksi häiriöksi, joka antaa tiettyjä tunnistettavia oireita”. Sopiiko alkoholismi tähän määritelmään? Yhdysvaltain lääkäriliiton ja Maailman terveysjärjestön ja monien muitten lääketieteellisten ja valtiollisten elinten mielestä se sopii.

Miten alkoholistin elimistössä ilmenee ”toiminnallinen häiriö”? Alkoholi vaikuttaa häneen eri tavalla kuin muihin ihmisiin. Alkuvaiheessa hän usein käyttää paljon alkoholia humaltumatta. Hänellä voi lisäksi olla muistikatkoja niin ettei hän muista mitä on juodessaan sanonut tai tehnyt, vaikka hän oli täysin tajuissaan ja toisten mielestä normaali. Ja kuten tulemme näkemään, alkoholismi antaa tunnistettavia oireita.

Alkoholismi ei ole yksinomaan fyysinen ongelma. Alkoholisti kärsii myös psyykkisesti, tunneperäisesti ja hengellisesti, ja pyrittäessä auttamaan häntä nämä tekijät täytyy ottaa huomioon.

● Onko joillakuilla taipumusta alkoholismiin?

Tällaiselle teorialle on kertymässä todisteita. Esimerkiksi Tanskassa vuosina 1970–1976 tehdystä tutkimuksesta ilmeni, että alkoholistien pojista tuli neljä kertaa todennäköisemmin alkoholisteja kuin ei-alkoholistien pojista. Sama piti paikkansa silloinkin, kun lapset olivat ei-alkoholistivanhempien adoptoimia ja kasvattamia.

Erään toisen tutkimuksen mukaan, joka tehtiin Washingtonin yliopistossa Seattlessa Yhdysvalloissa, sellaisilla nuorilla miehillä, joiden suvussa oli alkoholisteja, veren asetaldehydipitoisuusa kasvoi korkeaksi heidän juotuaan alkoholia. Science Digest -lehti osoittaa, että ”kasvanut asetaldehydipitoisuus voi lisätä humaltumisen tunnetta ja alkoholin tuottamaa mielihyvää ja siten kannustaa voimakkaasti juomaan enemmän”.

Tällaisilla havainnoilla ei kuitenkaan ole pitävää todistusarvoa, ja ne vain osoittavat, että jonkinlainen taipumus alkoholismiin voi olla perinnöllistä.

● Onko alkoholismi parannettavissa?

Jos tarkoitamme ”parannettavissa” olevalla sitä, että henkilö pystyy palaamaan takaisin normaaliin kohtuulliseen alkoholinkäyttöön, se on niin harvinaista, että useimmat asiantuntijat vastaisivat kieltävästi. Alkoholin vaikutusten ja alkoholisairauksien asiantuntija tri Sheila Blume vastaa käyttäen newyorkilaista puhuttelevaa esimerkkiä: ”Pyydän potilaitani kuvittelemaan, että he ovat Long Islandin salmen tällä rannalla ja heitä pyydetään uimaan Connecticutiin [kohdasta riippuen 20–40 kilometriä] haikaloja kuhisevien vesien läpi. Sadoista uimareista yksi tai kaksi voisi päästä vastarannalle – mutta hyppäisitkö sinä veteen?”

Alkoholismi on kuitenkin hallittavissa, ja useimmat neuvojat ja toipuvat alkoholistit ovat yhtä mieltä siitä, että sitä voidaan parhaiten hallita vain ehdottomalla raittiudella.

● Onko se samaa kuin juopumus?

Ei ole. Juopumus kuvaa liikakäytön seurausta – sitä että henkilö menettää tilapäisesti fyysisten ja psyykkisten kykyjensä hallinnan. Mutta eivät kaikki jotka juopuvat ole alkoholisteja. Eivätkä kaikki alkoholistit tule juovuksiin. Esimerkiksi toipuva alkoholisti ei ehkä juo lainkaan. Silti hän on yhä alkoholisti; jos hän alkaisi juoda, lopulta hän ei enää hallitsisi juomistaan.

Raamattu tuomitsee sekä rajun juomisen että juoppouden moraalisesti väärinä. (Sananlaskut 23:20, 21; 1. Korinttolaisille 5:11–13; 6:9, 10) Mutta alkoholistin ei ole pakko humaltua. Hän voi pysyä raittiina olemalla juomatta. Mutta jos hän tuntien täysin tilansa haluaa mieluummin jatkaa juomista ja tulla yhä juovuksiin, silloin häneltä puuttuu eräässä mielessä moraalista ryhtiä – hän on juoppo.

● Puuttuuko häneltä vain tahdonvoimaa?

”Useimmilla alkoholisteilla on tavallista enemmän tahdonvoimaa”, vastaa Marty Mann. ”He nousevat aamulla ylös ja lähtevät töihin, kun taas kaikki muut jäisivät sänkyyn ja soittaisivat lääkärille, jos he olisivat yhtä surkeassa kunnossa kuin he.” Jos alkoholisteilta puuttuisi vain tahdonvoimaa, silloin epäilemättä useimmat heistä olisivat kodittomia pummeja.

Kenties harhaluulo alkoholistien heikosta tahdonvoimasta johtuu siitä, mitä heille tapahtuu heidän juodessaan – silloin he menettävät itsensä hillinnän. Niinpä alkoholistin täytyy käyttää tahdonvoimaansa ollakseen ottamatta ensimmäistä ryyppyä.

● Entä rauhoitteet?

Alkoholisti, joka herää kärsien vapinasta eikä halua juoda alkoholia aamulla, voi ottaa rauhoitetabletin. Mutta hän ei ehkä tajua sitä, ettei hänen elimistönsä tunne näiden aineitten eroa. Alkoholi on yhtä lailla rauhoite, mielialaa muuttava aine, kuin ovat varsinaiset rauhoitteet, unilääkkeet, särkylääkkeet ja jopa (antihistamiinia sisältävät) vilustumislääkkeet. Ja mikä tahansa mielialaa muuttava aine voi olla vaarallinen alkoholistille.

Siksi monet asiantuntijat suosittelevat alkoholisteille, että he toipumisensa edistämiseksi eivät karttaisi ainoastaan alkoholia vaan kaikkia mielialaa muuttavia aineita.

● Eroaako alkoholismille ominainen juominen normaalista juomisesta?

Alkoholistin juominen ylittää sen mikä hyväksytään normaalina. Esimerkiksi jos joku ystäväsi alkaisi hiiviskellä vaatekomeroon voidakseen juoda maitoa, varmasti päättelisit jonkin olevan vialla. Se ei ole normaalia. Silti alkoholistit hyvin usein ottavat ryyppyjä salaa, jopa piilottavat pulloja myöhempää käyttöä varten. Normaalit alkoholin käyttäjät eivät tee siten.

Kuitenkin suurin ero alkoholismille ominaisen juomisen ja normaalin juomisen välillä on juomisen hallinnassa. Sellainen, joka on tottunut juomaan seuraelämän yhteydessä, pystyy yleensä, vaikka hän olisi kova juomari, päättämään milloin ja kuinka paljon hän juo. Alkoholisti ei pysty. Hän juo säännöllisesti enemmän kuin aikoi juoda.

Ovatko toiset yhä huolestuneempia juomisestasi? Ole rehellinen itsellesi. Saatat sanoa: ’Voin lopettaa koska tahansa, jos haluan.’ Ja olet luultavasti oikeassa. ”Vesipojaksi heittäytymisesi” ei kuitenkaan todista mitään, sillä pahimminkin rappeutuneet alkoholistit voivat välistä olla jonkin aikaa täysin ilman alkoholia. Sitä paitsi millaiseksi tunnet olosi raittiina kausina – rauhalliseksi ja levolliseksi vai hermostuneeksi ja kireäksi? Muista, että juomisen hallintakyvyllä on ratkaiseva merkitys. Siksi kirjassa Nimettömät alkoholistit sanotaan: ”Jos juodessasi et juuri lainkaan pysty pitämään kurissa nauttimaasi alkoholimäärää, olet todennäköisesti alkoholisti.”

● Miksei alkoholisti näe, mitä hänelle on tapahtumassa?

Alkoholistin tilan pahetessa hänen itsetuntonsa heikkenee ja sen tilalle kehittyy tuskaisuutta, syyllisyydentunteita, häpeää ja tunnonvaivoja. Tullakseen toimeen itsensä kanssa hän turvautuu alitajuisesti erilaisiin puolustuskeinoihin.

Järkeistäminen: Hän keksii juomiselleen ja sen vaikutuksille järkeenkäypiä selityksiä: ”Olen hermostunut”, ”Olen masentunut”, ”Join tyhjään vatsaan.”

Projektio: Hän sijoittaa omat tuskalliset tunteensa toisiin. Nyt hän näkee toiset ”inhottavina”, ”pahansuopina”, ”ilkeinä” ja ”minua vastaan olevina”.

Torjunta: Hän suojautuu tuskallisia juopottelukausia vastaan vakuuttamalla itselleen, ettei niitä ole ollutkaan. Niinpä vaimon ollessa järkyttynyt edellisillan ryypiskelystä hän voi nojautua vaimonsa puoleen ja kysyä: ’Vaivaako sinua jokin tänä aamuna?’ Eikä vaimo voi uskoa korviaan!

Euforiset muistelut: Joskus hän muistelee juomakausiaan euforista eli epätodellista mielihyvää tai iloa tuntien. Niinpä hän voi sanoa: ’Kyllä minä otin eilen illalla muutaman paukun, muttei siitä ollut minulle mitään haittaa’ – kun siitä todellisuudessa oli hänelle ’haittaa’. Alkoholi on vääristänyt hänen käsityskykynsä.

Tällaiset puolustuskeinot rakentavat kieltämisestä muurin, joka estää alkoholista näkemästä, mitä hänelle on tapahtumassa. Hän tarvitsee apua.b

● Millaista apua tarvitaan?

’Hän tarvitsee apua voidakseen lopettaa juomisen, siinä kaikki’, voit ajatella. Mutta hän tarvitsee muutakin.

Fyysistä apua: Hänet täytyy vieroittaa turvallisesti alkoholista. Se voi vaatia laitoshoitoa, jotta myös hänen alkoholin rappeuttamaa terveyttään voitaisiin hoitaa. Mutta fyysinen toipuminen ei riitä. Muutoin hän saattaa vointinsa kohennuttua ajatella: ’Nyt voin hallita juomistani.’

Psyykkistä apua: Hänen pitäisi oppia tuntemaan, mitä alkoholismi on ja mitkä ovat sen haitat, ja tietämään, miksi on järkevää karttaa alkoholia, ja hyväksyä nämä syyt myös omalla kohdallaan. Tällainen tieto auttaa häntä siinä taistelussa, jota hän joutuu koko elämänsä käymään pysyäkseen raittiina.

Sosiaalista apua: Hänen täytyy oppia elämään luontevasti itsensä ja toisten kanssa.

Tunneperäistä apua: Hänen täytyy oppia voittamaan tuskaisuutensa ja muutkin kielteiset tunteensa. Hänen täytyy oppia olemaan onnellinen ilman alkoholia.

Hengellistä apua: Koska hän joutuu herkästi toivottomuuden ja pelon valtaan, hän tarvitsee apua, joka valaa häneen toivoa ja luottamusta.

● Mistä tällaista apua voidaan saada?

Vaikka onkin käytettävissä monenlaisia hoitokeinoja, on välttämätöntä, että potilas voi tällöin puhua jonkun asioista perillä olevan ja myötätuntoisen ihmisen kanssa, kenties jonkun sellaisen kanssa, joka on itse parantunut alkoholismista. Tällainen voi herättää alkoholistissa toivoa, sillä silloin hänkin tietää voivansa toipua.

Monia alkoholisteja on laitoshoito auttanut. Usein tällaisten laitosten henkilökunta koostuu monen alan asiantuntijoista: lääkäreistä, psykiatreista, psykologeista ja koulutetuista sosiaalityöntekijöistä. Vieroituskuurin ja yleisen terveydentilansa kohentamisen lisäksi potilas saa tietoa alkoholismista tavalla, jonka hän voi hyväksyä.

Koulutetut neuvojat käyttävät hoitona myös keskusteluterapiaa. Tällöin hänen ongelmiinsa tarjotaan käytännöllistä apua, häntä autetaan avautumaan ja tulemaan tietoiseksi niistä psyykkisistä puolustuskeinoista, joihin hän on turvautunut. Koska hän ei voi muuttaa sitä mitä hän ei näe, tällainen ymmärrys edistää hänen toipumistaan. Mutta käytetystä hoitokeinosta riippumatta perustavoitteena on se, että potilas oppisi tulemaan toimeen tunteittensa kanssa turvautumatta alkoholiin.

Tällaisen hoidon loputtua toipuva alkoholisti voi kuitenkin huomata joutuvansa jälleen vastatusten sen todellisuuden kanssa, joka aiemmin sai hänet juomaan. Hän voi yhä ajatella kielteisesti itsestään, hänellä voi olla perheongelmia tai epävarma työtilanne. Hän selvästikin tarvitsee jatkuvaa apua. Jotkut etsivät tällaista apua paikallisista vapaaehtoisryhmistä, jotka koostuvat toistensa auttamiseen omistautuneista toipuvista alkoholisteista.c

Mutta on saatavana myös toisenlaista apua, sellaista apua, joka voi antaa ’tavanomaisen ylittävää’ voimaa hänen painiskellessaan päivittäisten ongelmiensa kanssa ja ponnistellessaan raittiuden säilyttämiseksi. Millaisesta avusta on kysymys? – 2. Korinttolaisille 4:7, 8.

Eräs toipuva alkoholisti kertoo: ”Onnistumiseni johtuu uskostani Jehovaan, rukouksen voimaan ja siitä avusta, jota kristityt veljeni ovat antaneet minulle. Ilman sitä olisin nyt katuojassa tai alkoholin tappama.” Tutkimalla Raamattua Jehovan todistajien kanssa ja käymällä kristillisissä kokouksissa tämä mies hankki aidon uskon Jumalaan ja sai rakkaudellisia kristittyjä tovereita. Mutta millä tavalla nämä voivat auttaa?

Jumalan sanan tutkiminen voi auttaa toipuvaa alkoholistia muuttamaan ajattelutapaansa. (Roomalaisille 12:1, 2) Syyllisyydentunteet ja omantunnonvaivat helpottuvat, kun hän oppii tuntemaan Jehovan armollisena, anteeksiantavana Jumalana. (2. Mooseksen kirja 34:6, 7) Lisäksi Raamatun periaatteet osoittavat, miten hän voi kohentaa perhe-elämäänsä, olla sellainen työntekijä josta kuka tahansa työnantaja olisi mielissään ja karttaa sellaisia ajatuksia ja tekoja, jotka aiheuttavat tarpeetonta tuskaisuutta ja huolta. – Efesolaisille 5:22–33; Sananlaskut 10:4; 13:4; Matteus 6:25–34.

Kehittäessään luottavaisen suhteen Jehova Jumalaan hän oppii ilmaisemaan huolensa ja taakkansa luottamuksellisesti Jehovalle rukouksessa. Rakkaudellisten kristittyjen ystäviensä avulla hän oppii ilmaisemaan selkeästi tunteensa ja tarpeensa ja alkaa tajuta, että hän voi lähestyä toisia pelotta. Tällaiset suhteet kehittävät turvallisuudentunnetta ja itsetuntoa, joita toipuva alkoholisti niin kipeästi tarvitsee. – Psalmit 55:23; 65:3; Sananlaskut 17:17; 18:24.

Oletko sinä siis huolissasi juomisestasi tai ovatko toiset huolissaan siitä? Onko juominen aiheuttanut sinulle ongelmia yhdellä tai useammalla elämänalueella? Jos näin on, niin tee jotakin tilanteen korjaamiseksi! Miksi pitäisit lujasti kiinni sellaisesta, mikä voi aiheuttaa sinulle niin paljon tuskaa ja murhetta? Ottamalla selvää tosiasioista (ei harhaluuloista) ja toimimalla niiden mukaisesti on mahdollista toipua alkoholismista ja viettää onnellista, tuottoisaa elämää.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 8]

On saatavana apua, joka voi antaa ’tavanomaisen ylittävää’ voimaa

[Huomioteksti s. 8]

Aiheuttaako juominen sinulle ongelmia? Miksi pitäisit lujasti kiinni sellaisesta, mikä voi aiheuttaa sinulle niin paljon tuskaa ja murhetta?

[Tekstiruutu s. 5]

Alkoholismin oireita

(Huomaa, että seuraavat ovat vain eräitä alkoholismin oireita ja että eri ihmisille voi ilmaantua erilaisia oireita.)

Mahdollisia varhaisoireita

● Lasi tyhjenee nopeasti (”Toiset juovat niin hitaasti”)

● Ryyppyjen otto salaa

● Ryyppyjen otto ennakkoon (”Voin hyvin ottaa yhden ryypyn jo ennen vierailulle menoa”)

● Sietokyvyn kasvu

● Muistikatkot (”Miten minä pääsin kotiin eilen illalla?”)

Mahdollisia puolitien oireita

● Alkoholin käyttö aikaa riistäytyä hallinnasta

● Ongelman kieltäminen

● Juomatapojen muuttuminen (”Minun on parasta siirtyä olueen. En kestä enää viskiä”)

● Yritykset näytellä ”vesipoikaa” (olla absolutisti)

● Juonti yksinään

Mahdollisia myöhäisoireita

● Alkoholin käyttö on riistäytynyt täysin hallinnasta

● Juomakausia on yhä useammin, jolloin myös aina juodaan enemmän

● Sietokyvyn lasku

● Järjettömät pelot ja huolenaiheet

● Juoppohulluus

[Kuva s. 6]

Tunteeko hänen elimistönsä eroa?

[Kuva s. 7]

Onko normaalia juoda näin?

Alkoholismista toipuminen

Erään miehen kertomus

PUHELIMEN numerolevyn numerot näyttivät sulavan yhteen yrittäessäni suurin ponnistuksin pyörittää omaa numeroani. Viiden aiemmin ottamani pillerin vaikutus alkoi olla huipussaan. Pidin lujasti kiinni yleisöpuhelimesta, jotten olisi kaatunut, ja kuulin äidin äänen sanovan: ”Haloo, kuka siellä?”

”Minä täällä”, sammalsin kooten kaiken keskittymiskykyni. ”En tule tänä iltana kotiin; jään erään ystäväni luokse.” Jokainen sana oli suuren ponnistelun tulos. Tuntui siltä kuin kieleni olisi painanut kaksikymmentä kiloa.

”Voi, ei!” huudahti äiti henkeään haukkoen. ”Olet taas ottanut pillereitä! Olet täydessä humalassa!”

Ripustin kuulokkeen paikalleen ja hoipuin autolleni. En viettäisi tuota iltaa kenenkään ystävän luona. Sen sijaan aioin ajaa rannalle. Ajaessani huomasin olevani väärällä puolella tietä – ja vielä valtatiellä. Hyvä etten törmännyt vastaantulevaan liikenteeseen kääntyessäni sen edestä rannalle johtavalle tielle. Pysäköin auton, nukahdin ja heräsin vasta seuraavana päivänä.

Tämä on vain yksi tapaus sen osoittamiseksi, miten alkoholismi oli vähällä maksaa minulle henkeni. Joku voi kysyä: ’Miten pillereitten nauttiminen liittyy alkoholistina olemiseen?’ No, siihen aikaan minäkään en ymmärtänyt niiden yhteyttä. Mutta olin saava sen selville – karvaalla tavalla.

Kerron ensin hiukan taustastani: Olin aloittanut pillereitten käytön jo teini-iässä. Aloin varastaa äidiltä rauhoitteita – hänellä oli aina niitä paljon. Parin vuoden kuluttua työpaikalla eräs ystävä tutustutti minut sekobarbitaaliin, erittäin vahvaan rauhoitteeseen. Nyt minun tarvitsi ottaa vähemmän pillereitä saadakseni saman vaikutuksen. Tietenkin äiti ja isä olivat varoittaneet minua heroiinista ja marihuanasta. Mutta pillerit joita käytin eivät olleet niin vaarallisia – tai ainakin niin luulin.

Vuoden kuluttua olin jo täysi narkomaani ja käytin kolmekymmentä pilleriä päivässä.

Ei niin että olisin halunnut olla kaiken aikaa humalassa.a Tarvitsin pillereitä ollakseni itseni herra. Jollen olisi käyttänyt niitä, olisin tullut erittäin levottomaksi ja tuskaiseksi ja alkanut vapista hillittömästi.

Sen jälkeen kun olin ajanut useita kolareja ja minut oli pidätetty, vanhempani lähettivät minut hoitolaitokseen. Siellä jouduin hitaalle vieroituskuurille. Kokemani kärsimykset olivat sanoin kuvaamattomia. Vapisin ja koin aistiharhoja ja äärimmäisiä, järjettömiä pelkotiloja. Yksi esimerkki: Koska tyttöystävälläni ei ollut puhelinta eikä hän voinut soittaa minulle, sovimme ajan jolloin aina soittaisin hänelle erääseen puhelinkioskiin. Mutta pelkäsin aina sitä, ettei hän olisikaan odottamassa soittoani – olin äärettömän peloissani.

Noin kolmen viikon kuluttua pääsin sairaalasta ja olin valmis aloittamaan uuden elämän. ’Huoleni ovat nyt ohi’, ajattelin. Todellisuudessa huoleni olivat kaikkea muuta kuin ohi.

Aloin juoda. Yllätyksekseni pystyin alusta lähtien kuluttamaan paljon alkoholia tulematta juovuksiin. Mutta ei kestänyt kauan, kun huomasin vajoavani yhä syvemmälle masennukseen. Sain hirvittäviä tuskaisuuskohtauksia, joiden aikana en uskaltanut ajaa autolla enkä edes puhua toisten kanssa. Käteni vapisivat ja puskin kylmää hikeä. Oli paljon sellaisia päiviä, jolloin jaksoin juuri ja juuri mennä töihin, vavisten ja peloissani. Toisina päivinä en sitten jaksanutkaan. Tunsin oloni sekavaksi ja kärsin vainoharhoista – olin fyysisesti ja psyykkisesti raunio. Lopulta soitin eräänä päivänä esimiehelleni ja ilmoitin, etten jaksaisi tulla töihin. ”Tiedätte kai sen merkitsevän lopputiliä”, hän varoitti.

”Tiedän, mutta en pysty mihinkään. Olen tainnut saada hermoromahduksen.” Laskin kuulokkeen, ja muutaman minuutin kuluttua puhelin soi.

Esimieheni soitti: ”Laittautukaa heti yhtiön terveysasemalle – se taas miten sinne pääsette on teidän asianne!”

Tein niin. Kerroin lääkäreille rauhoitteitten käytöstäni ja siitä, että ajattelin saaneeni hermoromahduksen.

”Fred, et sinä ole saanut hermoromahdusta”, selitti yksi lääkäreistä. ”Sinä olet alkoholisti.”

”Mutta sehän on mahdotonta”, vastasin kipakasti. ”Juon vain kolme, neljä olutta illassa.”

”Kysymys ei ole siitä miten paljon sinä juot, vaan siitä miten alkoholi vaikuttaa nimenomaan sinuun. Koko ongelmasi on siinä, että olet nyt fyysisesti riippuvainen alkoholista. Sinun täytyy oppia elämään ilman minkäänlaisia huumaavia aineita – olivatpa ne alkoholia tai pillereitä. Sinun täytyy oppia olemaan onnellinen ilman huumaavia aineita.”

Sen jälkeen hän passitti minut useaksi kuukaudeksi alkoholistiparantolaan. Siellä opin paljon alkoholismista. Esimerkiksi sain tietää, että alkoholistina minun tulee karttaa kaikkia rauhoittavia aineita. Sillä, nautinko niitä nestemäisessä muodossa (alkoholina) tai pillereinä (kuten rauhoitteina), ei ole merkitystä. Alkoholistin elimistö tuntee niiden vaikutuksen lähes samalla tavalla. Parantolassa opin myös ravitsemuksen ja vitamiinien arvon ja sen, miten tärkeätä on viettää johdonmukaista, selkeästi jäsennettyä elämää ja harjoittaa itsekuria.

Todellinen avain toipumiseeni löytyi kuitenkin lääkärin seuraavista sanoista: ”Sinun täytyy oppia olemaan onnellinen ilman huumaavia aineita.” Alkoholisti on nimittäin erittäin tuskainen; hän on huolissaan kaikesta. Mutta tutkimalla Raamattua olen oppinut olemaan ”onnellinen ilman huumaavia aineita”. Olin tuntenut Raamattua jonkin verran aiemminkin. Mutta tutkimalla sitä vakavammin olen oppinut tuntemaan Jehova Jumalan, pääsemään hänen lähelleen isä-lapsi-suhteessa. Voin heittää huoleni hänen huomaansa, joten en ole turhan huolissani elämästä. (Matteus 6:34) Olen myös päässyt kristittyjen tovereitten yhteyteen, ja he kohtelevat minua kuin yhtenä perheenjäsenenä. Olen syvästi kiitollinen heidän jatkuvasta rakkaudestaan ja tuestaan.

Olen tietenkin tullut tajuamaan sen, että minun on ehdottomasti pysyttävä täysin erossa alkoholista ja mielialaa muuttavista lääkkeistä. Siitä on jo monta vuotta. Mutta olen todella tyytyväinen ja onnellinen. Minulla on Jumalani Jehova, perheeni ja rakkaudellisia kristittyjä veljiä ja sisaria. Mitä muuta kukaan voisi enää haluta? – Lähetetty.

Erään naisen kertomus

Olin tottunut käyttämään alkoholia seuraelämässä. Sikäli kuin muistan miehelläni ja minulla oli harvoin alkoholijuomia kotonamme lukuun ottamatta erikoistilaisuuksia. Enpä silloin juuri tajunnut, että jatkaessani juomistani elimistöni tottuisi vähitellen alkoholiin ja tulisi lopulta riippuvaiseksi siitä.

Vähitellen juomiseni muutti valtavasti persoonallisuuttani. Huomasin tulevani aggressiiviseksi ja väkivaltaiseksi. Pieksin lapsiani jopa ajatellen, että minulla oli siihen täysi oikeus. Muistellessani nyt tuota aikaa voin nähdä, että olin todellisuudessa vihainen itselleni. Sain vainoharhoja ja olin epäluuloinen. Jos tulin huoneeseen, jossa jo kaksi ihmistä jutteli, olin vakuuttunut siitä, että he puhuivat minusta, koska eivät pitäneet minusta. Lapseni koettivat rauhoittaa minua sanomalla: ”Äiti, me rakastamme sinua.” Mutta olin varma siitä, etteivät he voineet rakastaa minua.

Kävin sanoin kuvaamattoman kauheaa taistelua omassa sisimmässäni. Jokaisen juomisjakson jälkeen tunsin sietämätöntä syyllisyyttä ja häpeää. Saatoin luvata itselleni: ”En juo enää koskaan.” Mutta join kuitenkin – yhä uudelleen.

Luotetut ja kunnioitetut ystäväni neuvoivat minua vähentämään juomistani, harrastamaan kohtuutta. Kokeilin kaikkea mahdollista voidakseni hallita juomistani. Muutin asumaan toiseen paikkaan siinä toivossa, että se auttaisi. Sen jälkeen olin varma siitä, että juomatapojeni muuttaminen auttaisi. Niinpä aloin juoda viiniä. Mutta kokeilinpa mitä tahansa, en kyennyt vähentämään juomista enkä saamaan sitä hallintaani.

Vuodet kuluivat, ja join yhä salaa ja rankemmin kuin kukaan olisi arvannut. Minulla ei ollut mitään hätää ollessani alkoholin vaikutuksen alaisena. Pystyin yhä käymään työssä ja huolehtimaan perheestäni ja kodistani – niin kauan kuin minulla oli alkoholia. Pitääkseni paheeni piilossa perheeltäni minusta tuli mestari pettämistaidossa. Pullot olohuoneen baarikaapissa olivat pelkkä verho. Perheeni saattoi kaataa viinakset lavuaariin tai laimentaa niitä vedellä. Mutta minulla oli muita pulloja piilossa. Yhteen aikaan minulla oli jopa 25 pulloa piilossa eri paikoissa ympäri taloamme – kylpyhuoneessa, autotallissa, autossa, liinavaatekomerossa, käsilaukussani ja pukeutumispöytäni laatikoissa.

Tässä vaiheessa minun oli vaikea nukkua yöllä. Alkoholi ei enää riittänyt antamaan minulle unta. Niinpä menin lääkäriin ja sain unilääkereseptin. (En ollut kertonut lääkärille juomisestani.) Nautin joka ilta alkoholin kera pillereitä päästäkseni uneen.

Koko tänä aikana perheeni ei saanut minua vakuuttuneeksi siitä, että olin alkoholisti. Puolustauduin sanomalla: ”Katso minua! En ole mikään asunnoton pummi! Olen kasvattanut sinulle lapsia ja käynyt samalla työssä. Miten voit edes kuvitella, että olisin niin kauhea ihminen?”

Sitten eräänä iltana huomasin, etten ollut muistanut täydentää alkoholivarastoani. Olin ollut noin kahdeksan vuoden ajan riippuvainen siitä ja pillereistäni saadakseni unen päästä kiinni. Se osoittautui koko elämäni pelottavimmaksi yöksi. Sain aistiharhoja ja kuulin outoja ääniä. Kuvittelin, että joku tappaisi minut, ja sain itseni jopa vakuuttuneeksi siitä. Yön kuluessa tilanne muuttui yhä pahemmaksi. Olin varma, että kuolisin ennen aamua.

Silti seuraavana aamuna kävin hetimmiten alkoholiliikkeessä. Ja miten oloni muuttuikaan tyhjennettyäni pullon kurkkuuni! Äkkiä tunsin olevani jälleen itseni herra. Mutta myöhemmin tuona päivänä menetin kaiken itsehillintäni. Pieksin tyttäreni pahanpäiväisesti. Siinä vaiheessa tajusin tarvitsevani lääkärinapua ja suostuin menemään alkoholistiparantolaan. Mutta en vieläkään uskonut, että ongelmanani olisi ollut alkoholi! Olin vakuuttunut siitä, että olin menettämäisilläni järkeni ja että siksi minun tarvitsi juoda.

”Juotteko te?” kysyi eräs parantolan neuvojista.

”Juon, mutten kovin paljon”, sanoin puolustukseksi. Sen jälkeen hän näytti minulle taulukkoa, jossa oli hahmoteltu erilaisia alkoholismin oireita, ja pyysi minua katsomaan, mitkä niistä soveltuisivat minuun. Lopetettuani aloin ajatella: ’Ehkä minä sittenkin olen alkoholisti.’ Pelästyin.

Kolmikuukautisen parantolassaoloni aikana opin paljon alkoholismista ja siitä, miten se oli vaikuttanut minuun yksilönä, miten se oli muuttanut minua. Tavatessani muita toipuvia alkoholisteja ja kuunnellessani heidän puheitaan tajusin heidän olleen täysin itseni kaltaisia.

Jatkuvaan toipumisohjelmaani sisältyy kuitenkin vielä jotakin muuta, joka on suuresti auttanut minua. Parantola sanoi minusta eräässä kirjeessään: ”Hänen uskontonsa on parantanut hänen tasapainoaan toipumisohjelman aikana.” Jehovan todistajana osallistun säännöllisesti viikoittaisiin kokouksiin, joissa opin soveltamaan Raamatun periaatteita. Se on auttanut minua olemaan onnellinen ilman alkoholia. Ja onnellisuuteni on kasvanut voidessani kertoa toisille niistä suurenmoisista asioista, joita opin Raamatusta.

Päästessäni lähemmäksi Jehova Jumalaa olen itse kokenut, miten totta on se, mitä sanotaan Filippiläiskirjeen 4:6, 7:ssä: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan antakaa anomustenne tulla kaikessa rukouksen ja nöyrän pyynnön avulla kiitoksen ohella Jumalalle tunnetuiksi, niin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen, on varjeleva teidän sydämenne ja mielenkykynne Kristuksen Jeesuksen välityksellä.” Niin, ”Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen,” auttaa minua edistymään toipumisessani PÄIVÄN KERRALLAAN. – Lähetetty.