Tee suunnitelmia rakkaittesi hyväksi
ANNIEN surullinen tarina ilmestyi hiljakkoin eräässä afrikkalaisessa sanomalehdessä. Hänen aviomiehensä oli liikemies. Mies kuoli vuonna 1995 ja jätti jälkeensä 15 kulkuneuvoa, useita pankkitilejä, noin 20 000:ta markkaa vastaavan summan käteistä, liikkeen, baarin ja talon, jossa oli kolme makuuhuonetta. Hän ei kuitenkaan jättänyt jälkeensä testamenttia.
Annien langon kerrottiin ottaneen omaisuuden ja rahat haltuunsa sekä ajaneen Annien ja tämän kuusi lasta pois kotoa. Jäätyään puille paljaille tämä leski elää lapsineen nyt veljensä luona. Lapsista neljän on täytynyt lopettaa koulu kesken, koska raha ei ole riittänyt koulumaksuihin ja -pukuihin.
Annie vei asian ylioikeuteen, ja tuomioistuin päätti, että hänen tuli saada takaisin osa omaisuudesta, muun muassa kulkuneuvo. Mitään ei kuitenkaan palautettu. Hänen täytyy ryhtyä oikeustoimiin uudelleen voidakseen hakea määräystä, jolla lanko pakotetaan mukautumaan oikeuden päätökseen.
Miksi ajatella kuolemaa?
Annien tarina valaisee, mitä voi tapahtua, kun perheenpää ei tee suunnitelmia oman kuolemansa varalta. Kuollessaan kaikki ihmiset ’jättävät varastonsa toisille’ (Psalmit 49:10). Kuolleet eivät myöskään pysty vaikuttamaan siihen, mitä heidän omaisuudelleen tehdään (Saarnaaja 9:5, 10). Ihmisen on järjestettävä asiat ennen kuolemaansa, jos hän haluaa sananvaltaa siinä, mitä hänen omaisuudelleen tapahtuu.
Vaikka me kaikki tiedämme, että voimme kuolla odottamatta, monetkaan eivät saa tehtyä etukäteen suunnitelmia jäljelle jäävien rakkaittensa hyväksi. Käsittelemme nyt asiaa eräiden afrikkalaisten kulttuuriryhmien kannalta, mutta samanlaisia ongelmia on muissakin osissa maailmaa.
On jokaisen henkilökohtainen asia, tekeekö hän järjestelyjä omaisuutensa suhteen kuolemantapauksen varalta (Galatalaisille 6:5). Voitaisiin kuitenkin kysyä: miksi mies vaalisi vaimoaan ja lapsiaan ja pitäisi heistä huolta eläessään, mutta ei huolehtisi heidän hyvinvoinnistaan kuolemaansa silmällä pitäen? Suurimpia syitä on se, että useimmat meistä eivät halua ajatella kuolemansa mahdollisuutta, saati tehdä suunnitelmia sen varalta. Emme voi nähdä ennalta kuolinpäiväämme, kuten Raamatussa sanotaan: ”Ette tiedä, mitä elämänne on huomenna. Sillä te olette usvaa, joka hetkisen näkyy ja sitten häipyy.” (Jaakobin kirje 4:14.)
On käytännöllistä tehdä suunnitelmia mahdollisen kuoleman varalta. Se on myös rakkaudellisen välittämisen osoitus jäljelle jääviä kohtaan. Ellemme itse järjestä asioitamme, sen tekevät muut. Omaisuudestamme ja hautajaisjärjestelyistämme päättävät kenties ihmiset, joita emme ole koskaan tavanneet. Joissakin maissa valtio päättää tällaisissa olosuhteissa, kuka saa rahamme ja omaisuutemme. Muualla päätöksen tekevät sukulaiset, ja näihin päätöksiin liittyy usein riitelyä, joka synnyttää suvun keskuudessa pahansuopuutta. Päätös voi sitä paitsi olla hyvin erilainen kuin olisimme itse halunneet.
Omaisuuden anastamista
Eniten miehensä kuolemasta kärsii leski. Sen lisäksi että hän kantaa puolison menetyksestä johtuvaa surua, häneltä vielä usein anastetaan omaisuutta. Tätä kuvailtiin edellä Annien tapauksessa. Osittain omaisuuden anastaminen johtuu siitä, miten vaimoihin saatetaan suhtautua. Joissakin kulttuureissa vaimon ei katsota kuuluvan miehensä sukuun. Vaimo on tavallaan vieras, joka voi milloin tahansa palata oman sukunsa pariin tai avioitua toiseen sukuun. Sitä vastoin miehen veljet, sisaret ja vanhemmat eivät tämän ajattelutavan mukaan jätä miestä koskaan. Jos mies kuolee, hänen sukunsa mielestä se, mikä oli hänen, kuuluu nyt heille eikä hänen vaimolleen ja lapsilleen.
Tällaista ajattelutapaa edistävät sellaiset miehet, jotka eivät puhu asioista luottamuksellisesti vaimolleen. Mike keskusteli liikeasioistaan ainoastaan veljiensä kanssa. Nämä olivat perillä hänen varoistaan, mutta vaimo ei tiennyt niistä juuri mitään. Miehen kuoltua hänen veljensä tulivat vaimon luo ja vaativat itselleen erästä maksua, jota hänen miehensä oli odottanut. Vaimo ei edes tiennyt koko asiasta. Sitten veljet veivät kopio- ja kirjoituskoneet, jotka mies oli ostanut hänelle. Lopulta he ottivat haltuunsa koko talon ja kaiken sen irtaimiston. Lesken ja hänen pikku tyttärensä oli pakko lähteä, mukanaan vain vaatteensa.
”Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi”
Kristityt aviomiehet rakastavat vaimoaan ja pitävät häntä luottamuksen arvoisena. Sellaiset miehet suhtautuvat vakavasti Raamatun neuvoon: ”Miesten pitää rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan.” Nämä miehet mukautuvat myös seuraaviin Jumalan henkeyttämiin sanoihin: ”Mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” (Efesolaisille 5:28, 31.)
Jumaliset aviomiehet ovat yhtä mieltä myös kristityn apostoli Paavalin kanssa, joka kirjoitti: ”Totisesti jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan niistä, jotka ovat hänen huonekuntansa jäseniä, niin hän on kieltänyt uskon ja on pahempi kuin se, jolla ei ole uskoa.” (1. Timoteukselle 5:8.) Tämän periaatteen mukaisesti kristitty aviomies varmistaisi pitkää matkaa suunnitellessaan sen, että hänen perheestään huolehditaan hänen poissa ollessaan. Eikö samaten ole järkevää, että hän tekisi suunnitelmia vaimonsa ja lastensa hyväksi kuolemansa varalta? Odottamattomaan murhenäytelmään varautuminen on paitsi käytännöllistä myös rakkaudellista.
Hautajaistapoja
Kristittyjen aviomiesten tulisi lisäksi pohtia erästä toista puolta tässä asiassa. Lesken surua puolisonsa, omaisuutensa ja mahdollisesti jopa lastensa menetyksestä lisää vielä se, että joissakin yhteisöissä hänet pakotetaan noudattamaan perinteisiä suremisriittejä. Nigerialaisessa The Guardian -lehdessä pahoitellaan, että joillakin seuduilla perinne vaatii leskeä nukkumaan samassa valaisemattomassa huoneessa, jossa hänen miehensä ruumis makaa. Toisin paikoin lesket eivät saa poistua kotoaan lähes puolen vuoden pituisena suruaikana. Silloin he eivät saa peseytyä, ja jopa käsien pesu ennen ateriaa tai sen jälkeen on kiellettyä.
Sellaiset tavat tuottavat ongelmia, eritoten kristityille leskille. Heidän halunsa miellyttää Jumalaa saa heidät karttamaan tapoja, jotka eivät ole sopusoinnussa Raamatun opetusten kanssa (2. Korinttilaisille 6:14, 17). Leski voi kuitenkin joutua kärsimään vainoa sen vuoksi, ettei hän mukaudu noihin tapoihin. Hänen täytyy ehkä jopa paeta henkensä edestä.
Lainmukaisia toimia
Raamatussa sanotaan viisaasti: ”Ahkeran suunnitelmat ovat varmasti hyödyksi.” (Sananlaskut 21:5.) Millaisia suunnitelmia perheenpää voi tehdä? Useimmissa yhteisöissä on mahdollista tehdä testamentti tai valmistaa asiakirja, jossa sanotaan, miten omaisuus on kuolemantapauksessa jaettava. Siihen voi sisältyä hautajaisjärjestelyjä koskevia yksityiskohtia. Asiakirjassa voidaan lisäksi tarkentaa, mitä aviopuolison on tehtävä (tai oltava tekemättä) hautajaisten ja suremistapojen yhteydessä.
Leah-nimiseltä naiselta kuoli mies vuonna 1992. Hän sanoo: ”Minulla on viisi lasta: neljä tyttöä ja yksi poika. Mieheni sairasti jonkin aikaa ennen kuolemaansa. Mutta jo ennen sairastumistaan hän kirjoitti paperin, jossa hän ilmoitti haluavansa, että kaikki hänen omaisuutensa menisi minulle ja lapsillemme. Siihen sisältyivät vakuutusrahat, viljelysmaat, tilan eläimet ja talo. Hän allekirjoitti testamentin ja antoi sen minulle. – – Mieheni kuoltua sukulaiset halusivat saada osansa perinnöstä. Sanoin heille, että mieheni oli ostanut maat omilla rahoillaan ja että heillä ei ollut oikeutta vaatia mitään. Kun he näkivät kirjallisen testamentin, he mukautuivat siihen.”
Asioista keskusteleminen suvun kanssa
Jos henkilö ei kerro uskonkäsityksistään ja toivomuksistaan suvulleen, voi syntyä ongelmia. Ajatellaanpa erästä miestä, jonka sukulaiset halusivat ehdottomasti pitää hänen hautajaisensa kylässä paikallisen tavan mukaan. Henkensä ollessa uhattuna hänen leskensä ja tämän lasten oli pakko luovuttaa ruumis suvulle. Leski suree: ”Jos mieheni olisi kertonut edes yhdelle sedälleen tai serkulleen, miten hän halusi tulla haudatuksi, suku ei olisi pitänyt kiinni perinteisistä hautajaistavoistaan.”
Joissakin yhteisöissä suullinen sopimus on yhtä sitova kuin kirjallinen asiakirja. Tilanne on tällainen joissakin paikoissa Swazimaassa, missä monien uskomukset suosivat perinteisiä hautajais- ja suremismenoja. Koska kristitty mies nimeltä Isaac tiesi tämän, hän kutsui koolle sukulaisensa, jotka eivät olleet Jehovan todistajia, ja keskusteli heidän kanssaan siitä, miten hän halusi toimittavan kuolemansa jälkeen. Hän kertoi heille, kuka saisi mitäkin, ja selitti selvästi, miten hautajaiset tuli pitää. Hänen kuoltuaan kaikki tapahtui hänen tahtonsa mukaan. Isaac sai kristilliset hautajaiset, ja hänen vaimostaan pidettiin hyvää huolta.
Suojele perhettäsi
Se millä tavalla suojelee perhettään kuolemansa varalta, on henkilökohtainen asia, mutta Edward-niminen kristitty sanoo: ”Minulla on henkivakuutus kahdeksanhenkisen perheeni hyväksi. Vaimollani on pankkitilini käyttöoikeus. Jos siis kuolen, hän voi nostaa tililtä rahaa. – – Minulla on testamentti perheeni hyväksi. Jos kuolen, kaikki, mitä minulta jää, on vaimoni ja lasteni. Kirjoitin testamenttini viisi vuotta sitten. Sen valmisti eräs asianajaja, ja vaimollani ja pojallani on siitä kopio. Tein testamentissani selväksi, että sukuni ei tule puuttua hautajaisiini. Minä kuulun Jehovan järjestöön. Jos siis hautajaisteni toimittamiseen on käytettävissä vain yksi tai kaksi Jehovan todistajaa, se riittää. Olen keskustellut tästä sukuni kanssa.”
Tällaiset järjestelyt ovat tavallaan lahja perheellesi. Suunnitelmien tekeminen mahdollisen kuoleman varalta ei tietenkään ole samanlainen lahja kuin suklaakonvehtirasia tai kukkavihko. Se on silti osoitus rakkaudestasi. Se todistaa, että haluat ’pitää huolta niistä, jotka ovat huonekuntasi jäseniä’ silloinkin, kun et enää ole heidän luonaan.
[Tekstiruutu/Kuva s. 21]
Jeesus piti huolen äidistään
”Mutta Jeesuksen kidutuspaalun luona seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar; Maria, Klopaksen vaimo, ja Maria Magdaleena. Niin Jeesus, nähdessään äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan lähellä, sanoi äidilleen: ’Nainen, katso! Poikasi!’ Sitten hän sanoi sille opetuslapselle: ’Katso! Äitisi!’ Ja siitä hetkestä lähtien se opetuslapsi [Johannes] otti hänet omaan kotiinsa.” (Johannes 19:25–27)
[Kuva s. 22]
Monet kristityt ryhtyvät ajattelevaisesti lainmukaisiin toimiin suojellakseen perhettään