Raamatun näkökanta:
Liittyykö taikuuden harjoittamiseen vaaroja?
ILMASSA väreilee jotain maagista. Äkkiä rummun pärinä rikkoo hiljaisuuden. Kaikkien katseet kohdistuvat kahteen univormupukuiseen mieheen, joilla on kiväärit. Nämä nostavat tuliaseensa olkapäätä vasten ja tähtäävät kiinalaista taikuria, joka on huolitellusti pukeutunut. Hän pitää posliinilautasta rintansa edessä. Kiväärit syöksevät tulta. Samassa taikuri kaatuu verta vuotavana lattialle. Luodinsieppaamistemppu muuttuikin tragediaksi. Toisen kiväärin viallisen mekanismin vuoksi luoti syöksyi liikkeelle ja tunkeutui taikurin rintaan. Näin kerrotaan kirjassa Henry Gordon’s World of Magic.
Millaista elämän lahjan tuhlausta – vain sen jännityksen ja huvin vuoksi, johon tuon kaltaisilla taikatempuilla pyritään. Tuntuuko sinusta siltä? Vai ajatteletko, että kyse on vain yhdestä noihin esityksiin kuuluvista riskeistä? Olipa mielipiteesi mikä tahansa, tämä temppu osoittautui epäonnistuessaan hengenvaaralliseksi. Se saa meidät kysymään: liittyykö taikuuden harjoittamiseen muita salakavalia vaaroja? Saadaksemme vastauksen luodaanpa ensin silmäys tämän ikivanhan tavan juuriin.
Taikuuden vaikutus kautta historian
Taikuuden arvoitus on kiehtonut ihmisiä ja vaikuttanut heihin historian aamuhämärästä saakka. ”Magia” eli ’taikuus’ tulee sanasta ”maagi”, joka tarkoittaa muinaista palvontamenoihin erikoistunutta persialaista pappia. Pohjimmiltaan taikuudessa yritetään ohjata tai pakottaa luonnonvoimia tai yliluonnollisia voimia tottelemaan ihmistä. Egyptissä oli 1700-luvulla eaa. taikuutta harjoittavia pappeja. Taikuudella oli huomattava osuus myös muinaisessa Babyloniassa 700-luvulla eaa. eläneiden kaldealaisten uskonnossa. (1. Mooseksen kirja 41:8, 24; Jesaja 47:12–14; Daniel 2:27; 4:4.) Se vaikutti muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten keskuudessa, ja sen vaikutus säilyi edelleen läpi keskiajan aina meidän 1900-luvullemme asti.
Taikuuden eri muodot voidaan luokitella monilla tavoilla. Robert A. Stebbins jakaa taikuuden kolmeen ryhmään kirjassaan The Magician.
Taikuuden kolme muotoa
Mystinen taikuus on ”okkultismin ilmenemismuoto”. Sen mukaan ”tapahtumat tai tapahtumasarjat, jotka ovat terveeseen järkeen tai tieteeseen perustuvan tiedon vastaisia”, ovat ”todellisia ja perusteltavissa”. Stebbins selittää edelleen, että ”mystinen taikuus on noituuden, – – alkemian ja joissakin tapauksissa uskonnon palvelija”.
Petollisella taikuudella taikurit ”vaikuttavat katselijoiden todellisuudesta tekemiin havaintoihin tai hyödyntävät niitä korostaakseen itseään”. He tietävät pettävänsä yleisöä, mutta Stebbinsin mukaan ”he yrittävät saada taikatemppujensa todistajat uskomaan jotain muuta – uskomaan, että heillä taikureina on yliluonnollisia voimia tai yhteyksiä olentoihin, joilla niitä on”.
Viihdyttävä taikuus pyrkii herättämään ihmetystä kiehtovilla tempuilla. Se jakautuu viiteen osittain päällekkäiseen perusmenetelmään: ”näyttämötaikatemppuihin, yleisön lähellä tehtäviin taikatemppuihin, sormitaituruuteen, harhakuviin ja ajatustenlukuun”.
Vaarallista kristityille?
Tarkastellaanpa ensin mystistä taikuutta. Sitä harjoitetaan eri tavoin. Esimerkiksi on olemassa saatananpalvojia, jotka harjoittavat sekä ”mustaa” että ”valkoista” magiaa. ”Mustassa” magiassa käytetään loitsuja, erityisiä kirouksia ja pahaa silmää vahingon aiheuttamiseksi vihamiehille. Toisaalta ”valkoisen” magian tarkoitus on tehdä hyvää murtamalla loitsut ja kumoamalla kiroukset. Molemmat ovat kuitenkin okkultismin tai salaperäisten voimien ilmentymiä. Joskus mystisen taikuuden avulla on yritetty saada hyvä sato tai voitto urheilukilpailussa. Raamatussa puhutaan joka tapauksessa hyvin suoraan tämän tyyppisestä spiritistisestä taikuudesta: ”Älkää merkeistä ennustelko älkääkä harjoittako noituutta.” (3. Mooseksen kirja 19:26; 5. Mooseksen kirja 18:9–14; Apostolien teot 19:18, 19.)
Mikä vaara piilee petollisessa taikuudessa? Kädestäkatsojat, ennustelijat ja uskollaparantajat, muutamia mainitaksemme, käyttävät petollista taikuutta edistääkseen omia etujaan. Eivätkö he valehtele ammatissaan? Jumalan sanassa sanotaan: ”Älkää valhetelko älkääkä lähimmäistänne pettäkö.” (3. Mooseksen kirja 19:11.)
Tietosanakirjassa The Encyclopedia Americana huomautetaan: ”Joissakin tapauksissa taikomisen tarkoitus saattaa olla henkien kutsuminen.” Haluammeko kerjätä ikävyyksiä demoneilta edes epäsuorasti harrastelemalla taikuutta? Kun demoneille annetaan tilaisuus, ne voivat käyttää ja käyttävätkin meitä hyväkseen. Ne etsivät ”sopivaa aikaa” ja ovat säälimättömiä yrityksissään. (Luukas 4:13; Jaakob 1:14.)
Pettämisen ja harhauttamisen mestari ei ole kukaan muu kuin itse Saatana Panettelija. Hän on pettänyt siitä saakka kun hän ensi kerran oli tekemisissä ihmisen kanssa Eedenin puutarhassa (1. Mooseksen kirja 3:1–19). Kuka kristitty haluaisi olla hänen kaltaisensa? Kristittyjä kehotetaan sen sijaan ”tulemaan – – Jumalan jäljittelijöiksi” ja ”alistumaan – – Jumalan alaisuuteen, mutta vastustamaan Panettelijaa” (Efesolaisille 5:1; Jaakob 4:7).
Useimmat ihmiset yhdistävät kuitenkin sanan ”taikuus” viihteeseen. Joku voi tehdä silmänkääntötemppuja käsillään (sormitaituruus), koska käsi on usein silmää nopeampi. Sille ei ehkä ole mitään raamatullista estettä. Jos se kuitenkin esitetään muka okkulttistisena taikuutena, haluaisiko kristitty milloinkaan antaa sellaista vaikutelmaa, että hänellä on yliluonnollisia, selittämättömiä voimia? Tai jos toisia johdetaan harhaan tekemällä ”taikoja”, niin eikö kristitty haluaisikin hylätä sellaisen viihteen, jottei kompastuttaisi muita? (1. Korinttolaisille 10:29, 31–33.) Lisäksi on olemassa vaara tulla vedetyksi syvemmälle taikuuden syövereihin.
Sen vuoksi kun on kyse taikuudesta, joka on selvästi yhteydessä spiritismiin, tosi kristityt varovat viisaasti harjoittamasta sellaista. Sitä paitsi kristitty haluaa kaikilla elämänalueillaan – liittyypä se sitten työhön, virkistäytymiseen tai huvitteluun – ”säilyttää hyvän omantunnon”, joka estää loukkaamasta Jumalaa ja ihmisiä (1. Pietarin kirje 3:16; Apostolien teot 24:16).
[Kuvan lähdemerkintä s. 26]
The Bettmann Archive