Miten voit taistella masennusta vastaan
”JOS kaikki masentuneet ihmiset voitaisiin vain saada harrastamaan liikuntaa, se kohottaisi mielialaa kolmella neljäsosalla heistä”, sanoi psykologi Armand DiMele. Toiset ovat yhtä mieltä liikunnan tehosta silloin kun ihminen on vain alakuloinen eikä vakavan depression vallassa.a Sopiva lepo ja uni ovat myös tärkeitä.
Joitakuita lievästi masentuneita on auttanut se, että he ovat varanneet hieman aikaa tehdäkseen sellaista, mistä he erityisesti nauttivat. Eräs vaatteiden teosta pitävä nainen sanoi: ”On vaikeaa olla masentunut, kun saa jotakin aikaan.” Toisinaan tarvitaan vain tahdin muutosta – kenties ravintolassa syömistä jonakin iltana tai lyhyttä lomaa.
Sydämensä vuodattamisesta luotettavalle ystävälle on paljon apua. Mutta ole huolellinen tovereittesi – joko henkilökohtaisten tai televisiossa ja elokuvissa esiintyvien tovereitten – valinnassa. Karta kuin ruttoa raskasmielisiä valittajia ja sellaisia viihde-esityksiä, jotka voivat turmella ihmisen moraalin tai hänen omantuntonsa. – Sananl. 17:17; 1. Kor. 15:33.
Mutta entä jos masennustila vain jatkuu?
Millaista on ruokasi?
Tutki huolellisesti ruokavaliotasi. Cuyahoga Fallsissa Ohiossa Yhdysvalloissa ehdonalaiseen tuomittujen päävalvoja Barbara Reed selitti Herätkää-lehdelle, että monet hänen toimistossaan käymään määrätyistä rikollisista valittivat masennusta. Hän tutki heidän ruokavaliotaan. Monet elivät teollisella pikkupurtavalla syömättä minkäänlaista aamiaista, ja jotkut eivät olleet syöneet vihreitä vihanneksia moneen viikkoon. Parempi ruokavalio – säännölliset tasapainoiset ateriat – ja liikunta kohensivat monien mielialaa. ”Eräs vandalismista pidätetty 20-vuotias, joka kärsi vaikeasta itsekunnioituksen puutteesta, eli teollisilla napostelutuotteilla”, kertoi rva Reed. Mutta paremmalla ruokavaliolla ja sopivalla neuvonnalla hänen masennustilansa lieveni ja hänen käytöksensä parantui.
Asiantuntijat ovat erimielisiä siitä, aiheuttaako ruokavalio masennusta. Toiset masentuvat yhä, vaikka he söisivät kuinka hyvin. Toisia parempi ruokavalio ei auta. Jokainen ihminen on erilainen, ja jotkut reagoivat muita herkemmin esimerkiksi sokeriin ja kofeiiniin. Mutta siitä, että syödään tasapainoisia aterioita ja täytekakkujen, leivonnaisten, suklaan, makeisten ja virvoitusjuomien suhteen ollaan kohtuullisia, on usein hyötyä masennuksesta kärsiville.
Koska ankara masennus voi olla oire elimellisestä sairaudesta, on myös tärkeätä suorituttaa täydellinen lääkärintarkastus.
Ajatteletko oikein?
Vaikka kaikki masennustapaukset eivät johdukaan väärästä ajattelutavasta, eräs tuore kymmenen vuotta kestänyt tutkimus osoitti masentuneitten tulkitsevan usein tilanteita väärin. ”Masentunut ihminen on surullinen ja yksinäinen, koska hän ajattelee virheellisesti olevansa puutteellinen ja hylätty”, selittää tutkija psykiatri A. T. Beck. Raamattu osoittaa myös, että se mitä tunnet sisimmässäsi, voi värittää ajattelutapaasi ulkonaisten seikkojen suhteen. Se sanoo: ”Kurjalle ovat pahoja kaikki päivät, mutta hyvä mieli [iloinen mielentila] on kuin alituiset pidot.” Se, ovatko ihmiselle ’kaikki päivät pahoja’ vai onko hänelle ’jokainen päivä kuin pidot’, riippuu paljolti hänen mielentilastaan. – Sananl. 15:15.
Masentuneitten täytyy siis ponnistella kovasti korjatakseen ajatteluaan ja valvoakseen mietteitään. Tämä voi olla paljon helpommin sanottu kuin tehty! Viereisellä sivulla on kehystettynä sellaisia haitallisia ajatuksia, jotka ovat tuttuja monille masentuneille. Ne kaikki ovat vääriä. Kun niitä tulee mieleesi, karkota ne nopeasti. Niiden helliminen johtaa itsekunnioituksen alenemiseen ja syvempään masennukseen.
Masennukseen liittyy tavallisesti kohtuuttomia syyllisyydentunteita. Mutta tajua, että kaikki tekevät virheitä. Psalmista sanoi: ”Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää?” Ei kukaan! Kuitenkin Jehova Jumala voi antaa aidosti anteeksi meidän kömmähdyksemme ja syntimme. – Ps. 130:3, 4.
Aikaansaannosten arvo
Miehensä kuoleman murehduttamana ja pettyneenä siihen, etteivät toiset olleet korjanneet hänen kotiaan vaikka olivat luvanneet, eräs leski masentui syvästi. Mutta sitten hän ajatteli: ’Ei korjaaminen niin kovin vaikeaa voi olla.’ Hän ryhtyi tuumasta toimeen ja laatoitti pian keittiönsä lattian uudelleen. Vaikka työn jälki ei ollutkaan täydellistä, hän oli tyytyväinen. Hänen omanarvontuntonsa koheni kovasti, ja hänen masennuksensa hävisi.
Kaikki eivät voi tehdä näin, mutta eräs tutkimus osoitti, että vaikka joistakuista vakavasti masentuneista potilaista tuntui, etteivät he pysty suoriutumaan joistakin tehtävistä, he todellisuudessa selviytyivät niistä yhtä hyvin kuin ne osallistujat, jotka eivät olleet masentuneita.
Masentunut ihminen voisi pyrkiä tekemään muutakin kuin pelkkiä taloustöitä. Hän voisi esimerkiksi piristää jotakuta toista käymällä hänen luonaan tai soittamalla hänelle puhelimella, tai hän voisi tehdä jotakin hyvää perheelleen.
Masentunut kristitty nainen kävi erään nuoren naisen luona, joka oli vähän aiemmin piesty pahasti, raiskattu ja puukotettu. Vaikka kristitty olikin masentunut, hän ponnisteli kovasti käydäkseen joka viikko lohduttamassa tätä naista. Mikä oli seuraus? ”Vähitellen masennus lakkasi”, kertoi tämä kristitty. ”Se, että yritin rohkaista häntä, sai minut vähitellen unohtamaan omat ongelmani.” Hän havaitsi todeksi sen, mitä Jeesus oli sanonut: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” – Apt. 20:35.
”Vihastukaa mutta älkää tehkö väärin”
Psykologi DiMelen mukaan on myös tärkeätä, että masentunut voittaa suuttumuksensa. ”Yleensä käy niin, että ihminen tuntee vihaa jotakuta toista kohtaan luultavasti jostakin nähtävästi järjettömästä syystä. Silti tämä ihminen uskoo, ettei viha ole hyväksi, koska hänelle on opetettu, että ’viha on pahasta’. Niinpä ihminen alkaa syyttää itseään vihantunteistaan, ja hän suuttuu itselleen. Tämä yhdessä avuttomuudentunteen kanssa aiheuttaa masennusta.”
Mutta vihan purkaminen rajusti toisiin ei ole ainoastaan vaarallista, sillä kuten tutkimukset ovat osoittaneet, se ei myöskään lievitä masennusta. Raamattu varoittaa: ”Vihastukaa mutta älkää tehkö väärin; älkää antako auringon laskea suuttumuksenne ylle [tai ”ollessanne ärsyyntyneessä tilassa”].” (Ef. 4:26, The Bible in Basic English; vrt. Uuden maailman käännös.) Olemalla halukkaita, ei pelokkaita, ilmaisemaan tunteitaan ja olemalla avoimia mutta ystävällisiä masentuneet voivat kertoa tunteistaan rauhaa rakentavalla tavalla. Tällainen avoin puhuminen on erityisen tärkeätä aviopuolisoitten kesken.
Mutta eräs apukeino ylittää kaikki nämä ehdotukset. Koska masentuneet tekevät 25 kertaa enemmän itsemurhia kuin tavallinen väestö, sen vaikutus voi olla yhtä suuri kuin ero elämän ja kuoleman välillä. Mikä se on?
Rukous ja suhde Jumalaan
Eräs vakavasta depressiosta kärsinyt äiti sanoi: ”Ainoastaan se suhde, mikä minulla oli Jumalaan, esti minua vetämästä liipaisimesta ja lopettamasta siten kaikkea. Pidin asetta kädessäni, ja sillä hetkellä Jehova Jumala todella auttoi minua panemaan sen pois.” Tämä nainen siis sai ’tavanomaisen ylittävää’ voimaa kestääkseen, kunnes hänen tilansa koheni lääkehoidolla. Hän oli kehittänyt todellista uskoa tutkimalla Raamattua ja olemalla läsnä kristillisissä kokouksissa, joista hän löysi aitoja ystäviä. Tämä usko säästi hänen henkensä. – 2. Kor. 4:7, 8; Fil. 4:13.
Yksi niistä tavoista, joilla Jumala auttaa, on se, että hän on antanut Sanansa, Raamatun, joka osoittaa, miten ihminen voi kohentaa perhe-elämäänsä, tulla toimeen toisten kanssa, välttää sellaista käytöstä joka voi synnyttää levottomuutta ja syyllisyydentunteita ja valita arvokkaita töitä ja tavoitteita elämässään. Näiden neuvojen noudattaminen voi helpottaa monia masennusta aiheuttavia stressaavia tilanteita. – Kol. 3:5–14, 18–21; 1. Tim. 6:9, 10, 17–19.
Vaikka masennuksesta kärsivällä olisikin vahva usko, hänellä voi olla epäilyksiä, kenties sellainen tunne, että Jumala on hylännyt hänet. Mutta älä koskaan lakkaa rukoilemasta! ”Rukoilin päivittäin – viisi, kuusi kertaa kiihkeästi”, sanoi eräs äiti, joka oli ollut niin masentunut, että hän tuskin jaksoi nousta vuoteesta moneen kuukauteen. ”Anoin yhä uudelleen apua. Pyysin, että Jehova Jumala ohjaisi minua löytämään sellaisen lääkärin, joka tietäisi mikä oli vikana ja joka voisi auttaa minua. Rukoilin voimaa voidakseni pysyä elossa ja pitää asiat siinä määrin kunnossa, etten aiheuttaisi enempää vahinkoa perheelleni.” Tällainen sinnikkyys kannatti. Hän kesti, kunnes sopiva lääkitys lievitti hänen vakavaa depressiotaan.
”Estä se”
”Tärkein neuvo, jonka voin antaa, kuuluu: ’Estä se’”, sanoi eräs masentunut. Mutta miten? Ei ole olemassa yksinkertaisia tai varmoja vastauksia. Jotkut asiantuntijat ehdottavat seuraavaa:
1. Älä rakenna omanarvontunnettasi rakkauden, rahan, yhteiskunnallisen aseman, vallan tai huumeitten varaan. Jos rakennat, niiden pettäminen voi olla sinulle tuhoisaa.
2. Aseta realistisia toiveita. Pyri tekemään parhaasi, mutta älä tavoittele täydellisyyttä.
3. Tunne ensioireet (levottomuus, pakokauhu, keskittymiskyvyn puute). Tarkista, onko päivittäinen aikataulusi järkevä. Jollei, niin muuta sitä. Opettele sanomaan ”ei”, kun se on välttämätöntä.
Kuitenkin miljoonat ihmiset ovat monista henkilökohtaisista paineistaan huolimatta havainneet yhdeksi suurimmista avuista masennuksen ehkäisyssä sen, että he ovat hankkineet täsmällistä tietoa ”hellän armon Isän ja kaiken lohdutuksen Jumalan” tahdosta ja tarkoituksista. – 2. Kor. 1:3.
[Alaviitteet]
a Herätkää-lehti tulee kertomaan myöhemmin erilaisista hoitomenetelmistä, jotka ovat auttaneet vakavasta depressiosta kärsineitä.
[Tekstiruutu s. 8]
AJATUKSIA JOTKA VOIVAT VAIVUTTAA MASENNUKSEEN
□ Jotta olisin onnellinen, minun täytyy onnistua kaikessa, mihin ryhdyn. Jollen menesty, olen täysi nolla.
□ Ollakseni onnellinen kaikkien ihmisten täytyy kaikkina aikoina hyväksyä minut.
□ Arvoni ihmisenä riippuu siitä, mitä toiset ajattelevat minusta.
□ En voi elää ilman rakkautta. Ellei puolisoni [rakastettuni, isäni tai äitini, lapseni] rakasta minua, olen arvoton.
□ Jos joku on eri mieltä kanssani, se merkitsee, että hän ei pidä minusta.
□ Minun tulee olla täydellinen ystävä, lastenkasvattaja, opettaja, oppilas, puoliso.
□ Minun tulee kyetä kestämään kaikki vastoinkäymiset tyynesti.
□ Minun tulee kyetä löytämään nopea ratkaisu jokaiseen ongelmaan.
□ En saa koskaan tuntea itseäni loukatuksi; minun tulee aina olla iloinen ja rauhallinen.
□ En saa koskaan olla väsynyt tai sairastua, vaan minun on aina oltava huipputehokas.
Perustuu osaksi tri A. T. Beckin kirjaan ”Cognitive Therapy and the Emotional Disorders”.